Helmarit taipui tappioon Espanjan vieraana

Julkaistu

  • Maajoukkueet

Helmareiden ohut haave MM-lopputurnauksesta koki ratkaisevan kolauksen perjantai-iltana Santanderissa karsintalohkon kärkimaa Espanjalle kärsityn 1-5 (1-3) -tappion myötä.

Espanja loi ensimmäinen huippupaikan jo toisella minuutilla, kun Marta Corredera pääsi jatkamaan oikealta lähteneen keskityksen, mutta laukaus nousi yli maalin. Kotijoukkue oli seuraavaksi lähellä maalintekoa kulmapotkusta. Ensimmäisen yrityksen torjui Minna Meriluoto, jatkopallo suuntautui ohi vasemmasta alakulmasta.

Suomikin sai paikkansa. Tuija Hyyrynen riisti laidallaan pallon ja syötti sen Adelina Engmanille. Hyökkääjä kuljetti hetken ja jatkoi Linda Sällströmille, jonka melko kaukaa lähtenyt laukaus meni ohi maalin. Suomi sai muutamia hyviä katkoja keskialueella, mutta seuraavat syötöt eivät löytäneet omia pelaajia. Engman taisteli itsensä vahvasti boksiin 20. minuutilla vapaapotkun jälkitilanteesta, mutta pallo kävi juuri ja juuri päätyviivan väärällä puolella.

Meriluoto tuli ulos maalistaan ja nyrkkeili hyvin keskityksen 22. minuutilla. Espanja siirtyi johtoon 28. minuutilla. Corredera laukoi vasemmalta matalana ja jätti Meriluodon vaille mahdollisuuksia. Suomi sai upean paikan 32. minuutilla. Juliette Kemppi riisti pallon ja Sällström pääsi läpi. Hyökkääjä nosti pallon yli maalivahti Dolores Gallardon, joka sai hieman näppejä väliinsä. Pallo pomppi kohti maalia, mutta Gallardo sai vielä napattua sen maaliviivalta.

Mutta toista kertaa Sällström ei erehtynyt. Kapteeni pääsi heti perään uudestaan nokikkain maalivahdin kanssa ja sijoitti pallon oikeaan alakulmaan. Espanja siirtyi uudestaan johtoon 38. minuutilla. Pallo pelattiin oikealta maalille ja takatolpalla korkeimmalle nousi Jennifer Hermoso, joka puski 2-1-lukemat. Espanja pääsi iskemään vielä kertaalleen juuri ennen taukoa. Ottelun hahmoiksi nousseista pelaajista Hermoso syötti ja Corredera viimeisteli.

Espanja pääsi yrittämään heti toisen puoliajan alussa kulmapotkusta, mutta keskeltä lähtenyt laukaus viuhui yli maalin. Engman sai pallon omassa boksissaan ja nosti hyvän vastahyökkäyksen. Pallo laitaan Olga Ahtiselle, joka juoksutti Sällströmin kulmaan. Kemppi haki viimeistelyä, mutta se epäonnistui ja meni selvästi ohi.

Espanja siirtyi 65. minuutilla jo 4-1-johtoon, kun Maria León laukoi vapaapotkun Meriluodon käsien, yläriman ja selän kautta maaliin. 69. minuutilla Meriluoto tuli vastaan vasemmalta karannutta Nahikari Garciaa, joka kuitenkin ohitti hänet ja sijoitti pallon alanurkkaan ohi tilannetta paikkaamaan tulleen Natalia Kuikan. Sällström haki kaukolaukausta yli maalivahdin 78. minuutilla, mutta Gallardo nappasi pallon helposti.

Ottelun lopulla voittajasta ei ollut enää epäselvyyttä ja Espanja vain varmisteli voittoaan, eikä Suomi päässyt tosissaan hakemaan lohdutusmaaliakaan. Tappion myötä Suomen mahdollisuudet MM-lopputurnaukseen kuivuivat kasaan, mutta karsintalohkon päätösottelussa Itävaltaa vastaan pelataan vielä vähintäänkin kunniasta.

Katso päävalmentaja Anna Signeulin kommentit Huu-tv:stä täältä. Ottelukoosteen löydät artikkelikuvan kautta.

Espanja-Suomi 5-1 (3-1)
28’ 1-0 Marta Corredera
34’ 1-1 Linda Sällström
38’ 2-1 Jenni Hermoso
45’ 3-1 Corredera
65’ 4-1 Maria León
69’ 5-1 Nahikari Garciaa

Suomen kokoonpano:
1 Minna Meriluoto 
2 Tia Hälinen ->> 87. 4 Ria Öling  
3 Tuija Hyyrynen 
5 Emma Koivisto 
7 Adelina Engman 
8 Olga Ahtinen >> 75. 22 Tiia Peltonen 
9 Juliette Kemppi >> 87. 17 Sanni Franssi
15 Natalia Kuikka 
16 Anna Westerlund 
18 Linda Sällström (C)
20 Eveliina Summanen 

Vaihdossa:
12 Paula Myllyoja 
6 Anna Auvinen
11 Nora Heroum 
14 Julia Tunturi

  • Helmarit