Takaisin
19.2.2022 klo 20.52

Helmarit taipui Hollannille Tournoi de Francessa

Jaa:

Ⓒ Loic Baratoux / SPL

Naisten A-maajoukkue kohtasi Tournoi de Francen toisessa ottelussaan Hollannin lauantai-iltana Le Havressa.

Suomi oli avannut turnauksen keskiviikkona 16.2. 5-0 -tappiolla emäntämaa Ranskaa vastaan. Hollanti pelasi samana päivänä 1-1 -tasapelin Brasilian kanssa.

Molempien joukkueiden avauskokoonpanoissa nähtiin paljon kierrätystä. Suomen avauksessa Eveliina Summanen oli ainut Ranskaa vastaan avannut pelaaja. Myös Hollanti oli vaihtanut edelliseen otteluunsa verrattuna avauskokoonpanoonsa 10 pelaajaa - Sherida Spitse oli ainut Brasiliaa vastaan avauksessa ollut pelaaja, joka avasi myös Suomea vastaan. Helmareiden puolustuksen johtohahmo Natalia Kuikka palasi ottelussa pelaavaan kokoonpanoon ja avaukseen. 


Suomen avauskokoonpano Hollantia vastaan.

Helmarit aloitti ottelun korkealla prässillä, joka aiheutti ongelmia oranssipaitaiselle vastustajalle. Hyviä pallonriistoja ei kuitenkaan pystytty muuntamaan varsinaisiksi maalipaikoiksi. Ottelun ensimmäinen vartti sujui tasaisissa merkeissä eikä kumpikaan joukkue päässyt vielä testaamaan vastustajan maalivahdin torjuntavirettä.

Kellossa oli 15 minuuttia, kun Iina Salmi antoi tarkan läpisyötön Juliette Kempille. Kemppi oli Suomen harmiksi niukasti paitsiossa. Kayleigh Van Doorenin pusku oli helppo torjuttava Suomen kapteenina ottelussa toimineelle Paula Myllyojalle 20. minuutin kohdalla. 

Ottelun avausmaali nähtiin 23. minuutilla. Oikealta laidalta lähtenyt matala keskitys päätyi toppari Caitlin Dijkstralle, joka pääsi pistämään pallon tyhjään maaliin. Hollanti otti peliä haltuunsa vielä vahvemmin maalinsa jälkeen ja Suomella oli vaikeuksia rakentaa pidempiä hyökkäyksiä.

Nora Heroumin keskitys oli lähellä tavoittaa Amanda Rantasen 33. minuutin kohdalla. Pari minuuttia tästä ja Hollanti tuplasi johtonsa. Tarkka keskitys löysi Katja Snoeijsin, joka puski pallon tyylillä Myllyojan ohi. Suomi oli ensimmäisellä jaksolla vaikeuksissa vastustajan keskitysten kanssa. Snoeijsilla oli pian maalinsa jälkeen mahdollisuus toiseen puskumaaliin, mutta hyökkääjä ei aivan ylettänyt palloon. Enempää maaleja ei ensimmäisellä jaksolla nähty ja tauolle lähdettiin Hollannin kahden maalin johdossa.


Suomi oli avausjaksolla Hollantia jäljessä. (Kuva: Loic Baratoux / SPL)

Päävalmentaja Anna Signeul vaihtoi tauolla kentälle puolustaja Emma Koiviston ja keskikenttäpelaaja Ria Ölingin. Samalla Suomen muodostelmaan tehtiin taktisia muutoksia. Öling oli lähellä vapauttaa Rantasen läpiajoon heti toisen jakson alussa taidokkaan harhautuksen jälkeen.

Suomen pirteästä toisen jakson aloituksesta huolimatta Hollanti pääsi iskemään kolmannen kerran 49. minuutin kohdalla. Palloa ei saatu purettua omalla rangaistusalueella ja Snoeijs laukoi pelivälineen voimalla Suomen maalin yläkulmaan. 

Molemmat joukkueet tekivät toisella jaksolla useita vaihtoja, joka sekoitti ottelun rytmiä. Salmi haastoi Hollannin puolustusta hyvin tunnin pelin jälkeen, mutta tilanne ei lopulta aiheuttanut ongelmia vastustajalle. Pian tämän jälkeen Kemppi yritti jatkaa korkean syötön kohti vastustajan maalia. Puskusta jäi kuitenkin uupumaan voimaa eikä se vaivannut maalivahti Daphne Van Domselaaria.

Peli oli myös toisella jaksolla vahvasti Hollannin hallussa. Ottelun lopun lähestyessä Suomi pääsi paremmin palloon. Hollannin vahva puolustus pysäytti silti Suomen hyökkäykset yksi toisensa perään. 86. minuutin kohdalla Emma Koivisto pääsi puolittain oikealta läpi, mutta hänen laukauksensa blokattiin. Suomi sai rakennettua lopussa painetta vastustajan maalille. Jenny Danielssonin laukaus kuitenkin peitettiin eikä erikoistilanteet tuottaneet tulosta.

Ottelu päättyi tulokseen 0-3, joten Suomi metsästää turnauksen avauspisteitänsä tiistaina 22.2., kun Caenissa vastaan asettuu Brasilia. Suomen aikaa kello 19.30 käynnistyvä ottelu on katsottavissa suorana Yle TV2:ssa ja Areenassa.

Suomi-Hollanti 0-3 (0-2)
24' Caitlin Dijkstra 0-1
36' Katja Snoeijs 0-2
49' Katja Snoeijs 0-3

Suomi:
1 Paula Myllyoja (C)
14 Eva Nyström 62' Elli Pikkujämsä
15 Natalia Kuikka 62' Anna Westerlund
6 Anna Auvinen 
11 Nora Heroum
21 Iina Salmi 73' Vilma Koivisto
20 Eveliina Summanen 46' Ria Öling
8 Olga Ahtinen
7 Adelina Engman 46' Emma Koivisto
9 Juliette Kemppi
24 Amanda Rantanen 78' Jenny Danielsson