Helmarit päätti Kypros cupin 3-0-voittoon

Julkaistu

  • Maajoukkueet

Naisten maajoukkue voitti Kypros cupin päätösottelussaan Etelä-Afrikan 3-0-lukemin.

Suomi meni johtoon noin puolen tunnin kohdalla, kun kapteenin nauhaa kantanut Katarina Naumanen puski kulmapotkun verkon perukoille.

 

- Tämä on todella tärkeä voitto ja teimme hienoja maaleja. Emme pelanneet turnauksen parasta peliämme, itseasiassa tämä oli pelillisesti ehkä vähiten hyvä esitys. Olimme ajoittain hyviä, mutta sekin näkyi, että kyseessä oli jo neljäs ottelu. Kaikki maalimme olivat hienoja, päävalmentaja Anna Signeul kommentoi.

 

Suomi yritti pitää ottelun tempoa ylhäällä, sen ajoittainen tippuminen oli selvästi vastustajan etu. Muu muassa tauolla tehdyt vaihdot nostivat tempoa toisen puoliajan alussa. Iina Salmi laukoi noin 30 metristä vasemmalla jalallaan päivän toisen osuman 50. minuutilla. 

 

Vauhti hidastui jälleen noin vartin pelin jälkeen, mutta Suomi pääsi vielä kaunistelemaan loppulukemia. Olga Ahtinen laukoi niin ikään kaukaa 3-0-lukemat viisi minuuttia ennen varsinaisen peliajan päätöstä.

 

Suomi avasi turnauksen 2-2-tasapelillä Etelä-Afrikkaa vastaan. Tshekille joukkue kärsi 1-2- ja Pohjois-Korealle 0-1-tappiot. Pohjois-Korea voitti lohkon puhtaalla pelillä ja pelaa illan finaalissa Italiaa vastaan.

 

- Meidän olisi pitänyt pystyä parempiin tuloksiin, mutta olemme kuitenkin tyytyväisiä turnaukseen. Teimme töitä niiden asioiden parissa, joihin meidän piti kiinnittää huomiota. Olemme paremmassa kunnossa, vahvempia kaksinkamppailuissa ja pystymme pelaamaan paremmalla temmolla. Pelasimme parempaa jalkapalloa, sillä saimme pidettyä joukkueen tiiviimpänä, prässäsimme nopeammin ja voitimme yksi vastaan yksi -tilanteita.

 

- Turnauksen tärkein anti on ollut, että pelaajat ovat ymmärtäneet, että tämä on tie eteenpäin. Jalkapallossa pitää pystyä juoksemaan paljon kovalla vauhdilla. Ei riitä, että on hyvä teknisesti ja taktisesti. Pystyimme pitämään joukkueen yhtenäisenä Pohjois-Korea -ottelussa koko 90-minuuttisen. Emme onnistuneet silloin maalinteossa, emmekä olleet tarpeeksi hyviä päätöksenteossa hyökkäyskolmanneksella. Tulemme keskittymään siihen.

 

Helmarit pelaa vielä neljä maaottelua ennen syyskuussa alkavia EM-karsintoja. Kooste keskiviikon ottelusta tulossa myöhemmin.

 

Suomi-Etelä-Afrikka 3-0 (1-0)

31’ 1-0 Katarina Naumanen

50’ 2-0 Iina Salmi

85’ 3-0 Olga Ahtinen

 

Suomen kokoonpano:

12 Anna Tamminen

2 Elli Pikkujämsä ->> 46. 15 Natalia Kuikka

6 Anna Auvinen ->> 46. 16 Anna Westerlund

9 Juliette Kemppi

10 Iina Salmi ->> 69. 5 Emma Koivisto

11 Nora Heroum

13 Jenny Danielsson

19 Saara Lappalainen ->> 46. 8 Olga Ahtinen

20 Eveliina Summanen ->> 85. 4 Ria Öling

21 Katarina Naumanen (C)

22 Heidi Kollanen ->> 46. 17 Sanni Franssi

 

Vaihdossa:

1 Paula Myllyoja

3 Tuija Hyyrynen

7 Adelina Engman

14 Julia Tunturi

18 Linda Sällström

  • Helmarit