Helmarit jäi tasapeliin Israelissa

Julkaistu

  • Maajoukkueet

Naisten maajoukkue kohtasi maanantaina Israelin toistamiseen kuluvissa MM-karsinnoissa. Tel Avivissa pelattu ottelu päättyi joukkueiden maalittomaan tasapeliin.

Suomi koki valtavan takaiskun 17. minuutin kohdalla, kun Anna Westerlund passitettiin epäselvän tilanteen jälkeen ulos kentältä suoralla punaisella kortilla.

Erotuomari Karoline Wackerin ratkaisua edelsi parin minuutin epätietoisuus. Westerlund ei ollut lähelläkään Suomen rangaistusalueen lähettyvillä kaatunutta Danielle Schulmannia, mutta joutui silti ulosajetuksi. Schulmann teki terävän pystyjuoksun ja Natalia Kuikka horjutti kevyellä töytäisyllä hänen tasapainoaan. 

Tilanteesta tuomittiin Israelille vapaapotku, joka meni vasemmalta ohi Tinja-Riikka Korpelan vartioiman maalin.

Ulosajon jälkeen pallonhallinta pysyi selkeästi Suomella. Varsinaisia huippupaikkoja vierasjoukkue ei silti luonut, eikä Israelkaan.

Suomen päävalmentaja Anna Signeul reagoi pelaajavajeeseen siirtämällä vasempana puolustajana pelanneen Emma Koiviston toiseksi keskuspuolustajaksi. Samalla laiturina aloittanut Tia Hälinen otti Koiviston paikan pakkina. Hälisen korvasi Suomen toisena hyökkääjänä aloittanut Sanni Franssi.

Toinen jakso noudatti alusta asti samaa kaavaa kuin ensimmäinen. Suomi piti palloa ja hallitsi selvästi kenttätapahtumia. Korpela sai olla maalillaan rauhassa.

Suomi satsasi lisätehoja hyökkäykseen voitto mielessä. 58. minuutilla kentälle tullut Kaisa Collin pelasi hyökkääjänä Linda Sällströmin vieressä ja Hälisen tilalle 70. minuutilla vaihdettu Jenny Danielsson vasemmalla laidalla.

Hallitsevasta osapuolesta ei ollut epäselvyyttä, mutta kun hyvät maalintekopaikat jäivät vähiin, vajaalla lähes koko pelin pelannut Suomi ei pystynyt ohittamaan Israelin maalivahtia Hanit Schwarzia.

Ensimmäisessä Israelia vastaan pelatussa ottelussa Suomi otti selvän 4-0-kotivoiton. MM-karsintalohkon tilanteen näet täältä.

MM-karsinnat jatkuvat Suomen osalta 6.4., kun Espanja saapuu vieraaksi Tampereen Ratinan Stadionille.

Katso Emmi Alasen kommentit ottelusta Huuhkaja-tv:stä.

Suomen kokoonpano:
23 Tinja-Riikka Korpela (C)
2 Tia Hälinen ->> 70. 13 Jenny Danielsson
3 Tuija Hyyrynen
5 Emma Koivisto
7 Adelina Engman
8 Olga Ahtinen
10 Emmi Alanen
15 Natalia Kuikka
16 Anna Westerlund (ua. 17.)
17 Sanni Franssi ->> 58. 19 Kaisa Collin
18 Linda Sällström

Vaihdossa:
12 Kreetta-Liisa Yli-Säntti
4 Ria Öling
6 Anna Auvinen
9 Juliette Kemppi
11 Nora Heroum

  • Helmarit