Helmarit hakemaan revanssia Portugalista

Julkaistu

  • Maajoukkueet

Naisten maajoukkue kohtaa lauantaina Portugalin klo 18 Suomen aikaa Aroucassa.

Suomen joukkue aloitti leirin uuden päävalmentajan Anna Signeulin johdolla keskiviikkona. Ohjelmaa on läpiviety suunnitelmien mukaan ja tunnelma ryhmässä on odottava lauantain ottelun alla.

- Aloitimme valmistautumisen puolustuspelistä. Olemme käyneet läpi muutamia selkeitä periaatteita ja eri pelipaikkojen rooleja kentällä ja palaverihuoneessa. Pelaajat ovat myös uskaltaneet kysyä kysymyksiä. Hyökkäyspelistä olemme käyneet samanlailla läpi muutamia perusperiaatteita, valmentaja Maiju Ruotsalainen kertoo.

- Tuntuu, että kauemminkin mukana olleet pelaajat vaikuttavat uudelleen innostuneilta. On hyvä fiilis lähteä peliin, vaikka takana ei ole kuin vasta muutama päivä uuden päävalmentajan kanssa.

Vuoden alusta valmennustiimiin kuulunut Ruotsalainen ei lupaa dramaattisia muutoksia Helmareiden tekemiseen, mutta jotain kuitenkin.

- Suomi haluaa puolustaa tiiviisti. Ehkä joidenkin pelipaikkojen kohdalla tullaan näkemään hieman erilaisia perusperiaatteita, luotsi vihjaa.

- Kyse on siitä, millaisia pelaajia valitaan millekin pelipaikalle. Haluamme hyödyntää tiettyjä ominaisuuksia tietyillä pelipaikoilla. Muutoksia tullaan siis näkemään.

Suomi kohtasi Portugalin noin vuosi sitten EM-karsinnoissa ja kärsi karvaan 2-3-tappion. Portugali eteni lopulta jatkokarsintojen kautta lopputurnaukseen. Joukkueen suurin tähti Claudia Neto on Suomen valmennusjohdon tietojen mukaan sivussa lauantain ottelusta loukkaantumisen vuoksi.

- Portugali tulee otteluun varmasti hyvällä itseluottamuksella voitettuaan Suomen viimeksi. He myös pääsivät kisoihin ensimmäistä kertaa.

- Portugali pelasi kisoissa kaikki ottelunsa samalla muodostelmalla, eli timantilla ja haki hyökätessä paljon Netoa kymppipaikalta. On mielenkiintoista nähdä, muuttuko joukkueen pelitapa hänen poissaolonsa myötä. Vai käykö heille samanlailla kuin miehille, eli joukkue on entistä vahvempi ja yhtenäisempi, kun suurin tähti puuttuu?

Suomi ja Portugali kohtaavat lauantaina ja tiistaina. Suomi avaa MM-karsinnat Helsingissä 22.10. Serbiaa vastaan.

Portugalin liitto näyttää lauantain ottelun Facebookissaan sekä netti-tv:ssä.

  • Helmarit