Takaisin
11.6.2018 klo 21.17

Helmarit hakee MM-karsintapisteitä Serbiasta

Jaa:

Naisten maajoukkue kohtaa tiistaina Serbian MM-karsintaottelussa Belgradin Zemun Stadiumilla klo 19 Suomen aikaa.

Suomi taistelee edelleen lohkon toisesta sijasta vaikka alla on perjantailta karvas 0-2-tappio Itävallalle. Suomella on nyt kasassa seitsemän pistettä ja jäljellä kolme ottelua. Itävallalla on kymmenen pistettä ja edessä kamppailut Israelia ja Suomea vastaan. Espanja varmisti lohkovoittonsa ja suoran kisapaikan perjantaina. 

 

Suomen joukkue matkusti Belgradiin lauantaina. Sunnuntain ja maanantain harjoitusten pääteema oli palautuminen ja taktinen valmistautuminen tiistain Serbia-peliin. Joukkueet kohtasivat viimeksi lokakuussa Helsingissä ja tuolloin Suomi oli parempi 1-0-lukemin.

 

- Meillä on keskiviikkona vain yksi tavoite ja se on voitto. Haluamme kolme pistettä, päävalmentaja Anna Signeul kiteyttää.

 

- Matkamme oli lentojen myöhästymisineen melko pitkä, mutta pelaajat tekivät palauttavaa harjoitusta jo ennen lähtöä ja sunnuntain harjoitus oli hyvin kevyt. Näihin päiviin ei mahdu paljon ja on erityisen tärkeää, ettemme rasita liikaa. Ottelu Itävaltaa vastaan oli raskas, ennen kaikkea henkisesti.

 

Itävalta pääsi perjantaina johtoon jo kuudennella peliminuutilla. 2-0-lukemat sinetöityivät vartti ennen päätöstä. Suomen haaveet lohkon toisesta sijasta ja mahdollisesta play off -karsintapaikasta kokivat suuren kolauksen, mutta huonolle ryhmälle Signeulin suojatit eivät hävinneet. Itävalta oli kesän 2017 EM-lopputurnauksessa välierissä.

 

- Pystyimme estämään heidän pelinsä, mutta emme maaleja. Maalit olivat hieman helppoja. Nämä ovat niitä pieniä marginaaleja, jotka tekevät eron. Meillä ei ollut montaa paikkaa, mutta niitä oli tarpeeksi maalintekoon. Olemme analysoineet peliä yhdessä ja haluamme minimoida virheet lähellä omaa 16-aluettamme. 

 

- Haluamme olla vähän parempia riskien arvioimisessa. Haluamme pelata hyvää jalkapalloa ja haluamme edelleen voittaa pallon korkealla. Itävaltaa vastaan meillä oli hieman erilainen taktiikka, sillä halusimme heidän pelaavan pitkiä palloja. Onnistuimmekin siinä monta kertaa.

 

Maalinteko on ollut Suomelle kolmessa edellisessä MM-karsintaottelussa vaikeaa. Joukkue on jäänyt ilman osumia Itävaltaa, Espanjaa ja Israelia vastaan. Karsinnat avaavissa peleissä Serbia kaatui 1-0 ja Israel 4-0.

 

- Me haluamme saada enemmän pelaajia mukaan hyökkäyksiin ja olla vastustajan alueella luovempia ja rohkeampia. Meidän pitää ajatella, että kaksi vastaan kolme ja kaksi vastaan kaksi -tilanteet ovat potentiaalisia. Tarvitsemme hyökkäykseen lisää aggressiivisuutta ja energisyyttä. Meidän pitää parantaa pienissä asioissa, jolloin voimme voittaa näitä pelejä.

 

Suomi on voittanut Serbian kerran, mutta Signeul ei anna sen hämätä. Tiistaina on luvassa uusi peli ja Martac Miodragin suojatit ovat ottaneet edellisistä otteluita kovia tuloksia. Itävalta jäi vieraissa 1–1-tasapeliin ja Espanja vei 2-1-voiton vasta tuomarin antamalla lisäajalla.

 

- Serbia halusi vielä meitä vastaan pitää palloa, mutta he ovat muuttaneet pelaamistaan sen jälkeen. He syöttävät pidempiä palloja ja yrittävät sitä kautta saada joukkueensa ylöspäin. Heitä vastaan on vaikea tehdä maaleja. Me olemme tarkkailleet heidät hyvin ja löydämme kyllä heikot kohdat, joihin iskeä.

 

- Tulemme pelaamaan nurmella, joka on kuiva ja melko pitkä. Meidän on pidettävä tempoa yllä, he yrittävät varmasti hidastaa peliä. Meidän pitää yrittää kärsivällisesti uudestaan ja uudestaan, meillä oli siinä vaikeuksia vierasottelussa Israelia vastaan. Pallon pitää liikkua nopeasti ja pelin intensiteetin olla korkealla.

 

Suomen joukkueeseen jouduttiin tekemään muutos juuri Itävalta-ottelun alla, kun Ria Öling sairastuin edellisenä yönä vatsatautiin. Öling ei matkustanut Serbiaan ja hänen tilalleen nostettiin HJK:n Maaria Roth. Pelikieltoa perjantaina kärsinyt Tuija Hyyrynen on jälleen ryhmän vahvuudessa tiistaina.

 

Serbia-Suomi MM-karsintaottelu pelataan tiistaina 12.6. Belgaradissa Zemun Stadiumilla. Yle TV2 näyttää klo 19 alkavan kamppailun suorana lähetyksenä. Lue lisää lohkon tilanteesta täältä.