Takaisin
25.11.2021 klo 21.23

Helmareiden taistelu ei riittänyt Ruotsia vastaan

Jaa:

Ⓒ Riku Laukkanen

Suomen naisten A-maajoukkue kohtasi Ruotsin MM-karsintaottelussa loppuunmyydyllä Gamla Ullevilla Göteborgissa torstai-iltana.

Puolustaja Tuija Hyyrynen joutui jäämään viime hetkellä sivuun kokoonpanosta. Hänen tilallaan puolustuksessa aloitti Elli Pikkujämsä. Toinen muutos lokakuun Irlanti-otteluun oli Essi Sainion paikka avauksessa loukkaantuneen Adelina Engmanin tilalla. Torstain ottelussa tehtiin myös historiaa, kun Anna Westerlund nousi Jari Litmasen rinnalle ainoaksi 137 A-maaottelua pelanneeksi pelaajaksi.

Ottelu lähti käyntiin vauhdikkaasti. Fridolina Rolfön laukaus painui reilusti Tinja-Riikka Korpelan maalin etukulman ohi ensiminuuttien aikana. Toisessa päässä Helmarit pääsi testaamaan olympiafinalistin erikoistilannepuolustusta kulmapotkusta. Pikkujämsän keskitys tavoitti Westerlundin, jonka pusku ei kuitenkaan osunut tolppien väliin.

Hetki tästä ja Sainio pääsi laukomaan Ruotsin rangaistusalueella, mutta HJK-pelurin laukaus painui ohi. Suomen pirteästä alusta huolimatta Ruotsi näytti tehokkuutensa 11 minuutin kohdalla. Rolfö karkasi läpiajoon ja laukoi pallon maalin takakulmaan.

Korpelan huipputorjunta pysäytti Lina Hurtigin heti Ruotsin seuraavassa hyökkäyksessä ja Olivia Schoughin laukaus oli helppo torjuttava Suomen kapteenille 20 minuutin kohdalla. Helmarit pelasi hienosti hieman ennen puolen tunnin täyttymistä. Vahva hallintajakso päättyi upeaan maaliin, kun Ria Öling vapautti Linda Sällströmin läpiajoon. Sällström iski pallon tyylillä maalin yläkulmaan ja toi Helmarit tasoihin.

Kotijoukkue loi painetta ja pakotti Suomen puolustamaan syvällä ensimmäisen jakson lopussa. Tiivis puolustus selvitti ruotsalaisten murtautumisyritykset ja keskitykset kuitenkin hyvin. Öling oli vielä murtautua tekopaikkaan ennen taukoa, mutta laituri ei päässyt laukomaan.

Suomi tuli toisellekin jaksolle kovalla itseluottamuksella ja teki Ruotsin pelin vaikeaksi. Emmi Alasen läpäisevä syöttö päätyi Emma Koivistolle, jonka keskitys ei lopulta pomppinut suomalaispelaajille. Seuraava maalintekomahdollisuus tuli Ruotsin Amanda Ilestedtille, jonka pusku suuntautui Suomen onneksi ohi. 

Tunnin kohdalla Westerlundin peräkkäiset katkot ja purut pitivät Ruotsin poissa maalipaikoilta. Sällströmin yllättävä laukaus vastahyökkäyksestä meni Hedvig Lindahlin maalin yli hieman tunnin jälkeen. Ölingin läpisyöttö oli lähellä tavoittaa Sainion 70 minuutin pelin jälkeen, mutta Ruotsin puolustus onnistui katkaisemaan syötön viime hetkellä. 

Ruotsi hyökkäsi aggressiivisesti kotiyleisön kannustamana jakson edetessä. Suomen puolusti uhrautuvasti joukkueena ja tilojen löytäminen Helmareiden linjojen väleistä oli vaikeaa Ruotsille, joka ei ollut hävinnyt karsintaottelua kotikentällä 39 vuoteen. 

Kotijoukkueen paine tuotti lopulta tulosta. Filippa Angeldalin hieno syöttö löysi takatolpalta Hurtigin, joka vei Ruotsin johtoon kymmenen minuuttia ennen täyttä aikaa. Suomen rohkeampi hyökkäyspeli ja kaikkensa antaneiden suomalaispelaajien juostut kilometrit näkyivät ottelun lopussa ja Ruotsilla oli aiempaa enemmän tilaa. Korpela pysäytti Johanna Rytting Kanerydin laukauksen 85 minuutin kohdalla. 

Suomen kiri jäi vajaaksi ja Esther Staubli vihelsi lopulta pilliinsä ottelun päättymisen merkiksi. Suomi joutui kotimatkalle niukan tappion jälkeen. Helmareiden karsintataival jatkuu ensi vuoden huhtikuussa vierasottelulla Slovakiaa vastaan.

Ruotsi-Suomi 2-1 (1-1)
11' Fridolina Rolfö 1-0
29' Linda Sällström 1-1
80' Lina Hurtig 2-1 

Suomi:
23 Tinja-Riikka Korpela (C)
2 Elli Pikkujämsä (81' Julia Tunturi)
4 Ria Öling
5 Emma Koivisto
10 Emmi Alanen
15 Natalia Kuikka
16 Anna Westerlund
17 Sanni Franssi
18 Linda Sällström (85' Kaisa Collin)
19 Essi Sainio (90+2' Amanda Rantanen)
20 Eveliina Summanen