Takaisin
29.4.2021 klo 14.30

Helmareiden MM-karsintalohko arvotaan perjantaina

Jaa:

Ⓒ Tiina Pirilä

Helmarit aloittaa syyskuussa karsinnat kesän 2023 MM-turnaukseen. MM-karsintalohkojen arvontaa voi seurata suorana Uefan verkkosivuilla perjantaina 30.4. kello 14.30 Suomen aikaa. 

Australiassa ja Uudessa-Seelannissa heinä-elokuussa 2023 pelattavaan MM-lopputurnaukseen etenee ensimmäistä kertaa 32 maata. Euroopasta turnaukseen etenee vähintään 11 maata. 

Euroopan karsinnoissa on mukana ennätykselliset 51 maata, jotka arvotaan yhdeksään lohkoon. Kolmessa lohkossa (A-C) on mukana viisi maata ja loput kuusi lohkoa (D-I) pelataan kuuden joukkueen voimin.

Joukkueet on sijoitettu MM-rankingin perusteella kuuteen yhdeksän joukkueen arvontakoriin, ja jokaisesta arvontakorista arvotaan lohkoon yksi joukkue. Arvontakorissa numero 6 on vain kuusi joukkuetta, ja siitä joukkueet arvotaan lohkoihin D-I. 

Suomi on arvontakorissa kaksi, eli Suomen kanssa samaan lohkoon arvotaan ranking-sijoitusten perusteella yksi kovempi maa ja vähintään kolme heikommin sijoittunutta maata. 

Arvontakorit:

Kori 1: Hollanti, Saksa, Englanti, Ranska, Ruotsi, Espanja, Norja, Italia, Tanska

Kori 2: Belgia, Sveitsi, Itävalta, Islanti, Skotlanti, Venäjä, Suomi, Portugali, Wales

Kori 3: Tshekki, Ukraina, Irlanti, Puola, Slovenia, Romania, Serbia, Bosnia ja Hertsegovina, Pohjois-Irlanti

Kori 4: Slovakia, Unkari, Valko-Venäjä, Kroatia, Kreikka, Albania, Pohjois-Makedonia, Israel, Azerbaidzan 

Kori 5: Turkki, Malta, Kosovo, Kazakstan, Moldova, Kypros, Färsaaret, Georgia, Latvia

Kori 6: Montenegro, Liettua, Viro, Luxemburg, Armenia, Bulgaria 

Yhteensä jopa 12 paikkaa jaossa 

Lohkovoittajat etenevät suoraan kesällä 2023 pelattavaan MM-lopputurnaukseen. Kaikkien yhdeksän lohkon toiseksi sijoittuneet joukkueet pelaavat Euroopan jatkoturnauksen lokakuussa 2022. 

Euroopan maiden jatkoturnauksessa on jaossa kaksi paikkaa MM-lopputurnaukseen. Lisäksi turnauksesta etenee yksi joukkue World Cup play-off -turnaukseen, jossa kymmenen joukkuetta ympäri maailman taistelee kolmesta jäljellä olevasta paikasta. Yhteensä MM-viheriöllä voi esiintyä siis kaksitoista eurooppalaista joukkuetta, mikäli eurooppalainen joukkue selvittää tiensä MM-karsintojen jatkoturnauksesta MM-lopputurnaukseen. 

Karsinnat käynnistyvät syyskuussa

MM-karsinnat käynnistyvät syyskuussa 2021. Karsintalohkojen viimeiset ottelut on pelattava syyskuussa 2022. 

Euroopan maat pelaavat oman MM-jatkokarsintaturnauksensa lokakuussa 2022. 

Maat aloittavat neuvottelut pelipäivistä- ja paikoista välittömästi lohkoarvonnan jälkeen. Esimerkiksi Helmareiden MM-karsintaotteluiden päivämäärät löytyvät verkkosivuiltamme vielä perjantai-iltana. 

Arvontaa voi seurata Uefan verkkosivuilla perjantaina kello14.30 alkaen Suomen aikaa.

Uefan tiedote MM-karsintojen arvonnasta >>

Lisää MM-karsintojen säännöistä Uefan sivuilla >>

Fifan naisten MM-kisasivusto >>