Helmareiden maalivahtikisa motivoi Anna Tammista: ”Etuoikeutettu olo”

Julkaistu

  • Maajoukkueet

23-vuotias Anna Tamminen debytoi naisten A-maajoukkueessa viime vuonna. Nyt Åland Unitedin häkkärin tavoitteet ovat taas askeleen korkeammalla.

Maalivahdit Anna Koivunen ja Emma Immonen olivat EM- ja MM-kisoissa pelanneen U17-maajoukkueen kantavia voimia. Helmareiden Tinja-Riikka Korpela on valittu vuoden naispelaajaksi neljä kertaa. Joulun alla uransa päättynyt Minna Meriluoto puolestaan pelasi A-maajoukkueessa huimat 12 vuotta.

 

- Meillä on älyttömän paljon hyviä maalivahteja. Ja miten minä voin olla tässä, mietin asiaa juuri eilen. Minulla on todella etuoikeutettu olo, että olen päässyt tänne. Saan näyttää mitä osaan, Anna Tamminen fiilistelee. 

 

- Meillä on suurin piirtein minun ikäisiäni maalivahteja, sitten on kokeneita ja nuoria, kuten Anna Koivunen ja Emma Immonen. He ovat huikeita. Naisten Liigassa on paljon mielenkiintoisia maalivahteja, Siiri Välimaakin palasi Suomeen (TPS).

 

Turun Pyrkivässä ja Turun Weikoissa jalkapallo-oppinsa saanut Tamminen debytoi Naisten Liigassa syksyllä 2015 NiceFutiksen paidassa. Kaudella 2017 hän edusti Hovås Billdalia Ruotsin Elitettanissa. Viime vuosi nosti nuoren todenteolla futiskannattajien tietoisuuteen.  Åland United voitti liigapronssia ja Tamminen palkittiin sarjan parhaana maalivahtina. Hänen uransa myös jatkuu Maarianhaminassa.

 

- Voisin sanoa, että se oli paras kauteni ikinä, oli siistiä olla voittavassa joukkueessa. Toimintaympäristömme on ammattimainen ja treeneissä on tosi hyvä meininki koko ajan. Kaikki halusivat taistella peliajasta ja voittaa, joten päätös jäädä oli helppo. Nousu maajoukkueeseen taas oli minulle todella suuri ja odottamaton asia.

 

Åland United on tehnyt talven aikana mielenkiintoisia siirtoja. Tammisen lisäksi A-maajoukkueessa on ÅU:sta topparit Anna Westerlund ja Tiia Peltonen.

 

- Emme ole ainoita, jotka ovat tehneet kovia siirtoja. Olemme varmasti TOP3-joukossa, mutta en osaa sanoa olemmeko vielä mestarisuosikkeja. Kärkikahoinoihin pyrimme varmasti. 

 

Ahvenanmaalaisten toiminta kerää Tammiselta varauksettomat kehut. Hän kiittelee erityisesti maalivahtivalmentajiaan Victor Erikslundia ja Vesa Kumpulaa.

 

- Victor on heistä keskittynyt fyysiseen valmennukseen ja Vesa taktiseen. He ovat tyyppeinä hyvin erilaisia ja tasapainottavat näin toisiaan. Laadukas valmennus oli merkittävä syy siihen, että jäin seuraan. 

 

Maaottelu Tanskaa vastaan maanantaina

 

Helmarit leireilee parhaillaan Kyproksella ja maalivahtitiimin muodostavat Korpela, Tamminen ja Paula Myllyoja

 

- Tämän hetkinen maalivahtitilanteemme on mielenkiintoinen. Tinni on aivan loistava maalivahti, hän on selkeä ykkönen. Mutta minun ja Paulan välillä on taistelutilanne, joka on ehdottomasti positiivista meille molemmille, Tamminen toteaa.

 

Kapteeni Korpela on yksi nykyjoukkueen kokeneimmista ja menestyneimmistä pelaajista. ”Tinni” on pelannut Suomen lisäksi Ruotsissa ja Saksassa ja urakoi nykyisin Norjassa.

 

- Tinni on minulle älyttömän iso esikuva ja Minna oli myös. Näen heissä hyvin paljon samaa. Kumpikaan heistä ei nosta itseään  jalustalle. He ottivat minut mukaan sinne jalustalle.

 

Tammisen loikkaus maan huipulle on nyt tehty, joten mitä seuraavaksi? 

 

- Ykköstavoitteeni tälle vuodelle on, että pääsen pelaamaan seurajoukkueessa mahdollisimman paljon. Lisäksi haluan vakiinnuttaa paikkani A-maajoukkueessa. Vaikka en olisi vielä pelaava tai penkillä istuva maalivahti, niin haluan, että pääsen säännöllisesti koko ajan mukaan tapahtumiin. Sitä kautta voin hivuttautua pikkuhiljaa syvemmälle, Tamminen naurahtaa.

 

- Pidemmällä tähtäimellä haluan päästä ulkomaille pelaamaan. Olen pelannut kauden Ruotsissa Elitettanissa, mutta tavoite on korkeammalla. Vuoteni Ruotsissa oli todella rankka. Joukkueemme taso ei ollut hyvä, olimme sarjan heittopussijoukkue. Minulle henkilökohtaisesti se oli hyvää oppia, teki hyvää olla poissa tutusta ympäristöstä. 

 

Naisten maajoukkue kohtaa Tanskan maaottelussa maanantaina 21.1. klo 15.

  • Helmarit