Heidi Soininen 40 vuotta Palloliiton työntekijänä

Julkaistu

      Suomen Palloliiton toimistolla muistettiin torstaina 10.1. huikean 40 vuoden työuran Palloliiton työntekijänä tehnyttä viestintäassistentti Heidi Soinista.

      Laajaa arvostusta

      Heidi aloitti liitossa toimistoapulaisena 10.1.1973. Lisäksi hänen tehtäviinsä on vuosien varrella kuulunut mm. koulutussihteerin tehtävät. Torstaina järjestetyssä tilaisuudessa liiton toimitusjohtaja Kimmo J. Lipponen esitti kiitoksensa ja arvostuksensa liiton henkilökunnan puolesta, minkä lisäksi hän luovutti Soiniselle liiton lahjan. Puheenjohtaja Pertti Alaja piti tilaisuudessa juhlapuheen, jonka yhteydessä Alaja ja Soininen yhdessä kävivät läpi Palloliiton historiaa ja henkilöitä, jotka ovat vaikuttaneet Palloliiton toiminnassa Heidin pitkän työuran aikana. Puheissa korostettiin Heidin nauttimaa suurta arvostusta sekä työtovereidensa että yleisesti jalkapallotoimijoiden keskuudessa.

      Heidin laadukkaasta kädenjäljestä esimerkkinä on vuosittain ilmestyvä Pallokirja, jonka hän on tuottanut joka vuosi jo yli 20 vuoden ajan. Kirjoista löytyy valtava määrä tilastotietoa suomalaisesta jalkapalloilusta.

      Soininen on tehnyt työuransa lisäksi arvokasta työtä jalkapallon parissa vapaaehtoistoimijana. Hän on vaikuttanut itähelsinkiläisen FC Kontun toiminnassa useissa eri tehtävissä. 

      • Palloliitto