Harrastustoiminta saa jatkua - liikutaan vastuullisesti ja pidetään huolta omasta ja toisten terveydestä

Julkaistu

  • Jalkapalloharrastus

Etelä-Suomen aluehallintovirasto kertoi torstaina uusista pääkaupunkiseutua koskevista rajoituksista. Perjantaina 20.8. voimaan astuvan päätöksen mukaisesti kokoontumisrajoitukset kiristyvät ja toimijoiden on varmistettava, ettei asiakastiloissa synny lähikontakteja. 

Myös moni muu aluehallintovirasto tiedotti kiristyvistä kokoontumisrajoituksista alueillaan. 

Pääkaupunkiseudulla voidaan uusien rajoitusten mukaisesti järjestää sisätiloissa enintään 25 henkilön ja ulkotiloissa enintään 50 henkilön tapahtumia, mikäli osallistujien on mahdollista välttää lähikontaktien syntyminen. Etelä-Suomen aluehallintoviraston mukaan >> päätöksellä ei kuitenkaan ole määrätty asiakastiloja suljettaviksi tai harrastustoimintaa keskeytettäväksi. Toiminta on järjestettävä siten, että osallistujilla on halutessaan mahdollisuus välttää lähikontakti toisiinsa. 

Rajoitukset eivät täten vaikuta jalkapallon harrastustoimintaan, ja sarjat voivat näillä näkymin jatkua normaalisti. Myös turnauksia voidaan järjestää, mutta mahdolliset yleisörajoitukset huomioiden. 

Mikäli otteluissa on katsojia, pitää myös heidän pystyä välttämään lähikontakteja. Yli 50 henkilön rajoituksesta voidaan poiketa erityisjärjestelyin, esimerkiksi katsomoita lohkomalla. 

Terveysturvallisuus toiminnan lähtökohtana 

Harrastustoimintaa koskevat suosituksemme ovat linjassa Olympiakomitean ohjeistuksen kanssa. 

- Toimintaan ei pidä osallistua, mikäli on mitään hengitystieinfektioon viittaavia oireita. 
- Yli 12-vuotiaat (2007 syntyneet ja vanhemmat) käyttävät kasvomaskia harjoittelun ulkopuolella. 
- Pukuhuone- ja pesutiloja ei käytetä, tai niiden käyttö on hyvin rajattua. 
- Käsihygieniaan kiinnitetään erityistä huomiota. Käsidesiä on saatavilla toiminnan aikana. 

Lisäksi sisätiloissa toimintaan osallistuvat vain siihen tarvittavat henkilöt eli osallistujat, valmentajat, toimihenkilöt ja välttämättömät huoltajat. Valmentajat, toimihenkilöt ja huoltajat käyttävät kasvomaskia toiminnan aikana. Toimintaan osallistuvat menevät tilaan, kun edelliset osallistujat ovat lopettaneet oman toimintansa ja poistuneet tilasta.

Muistutamme, että kaupungit ja viranomaiset voivat antaa myös omia ohjeistuksia. Pyydämme seuraamaan tarkasti oman alueen viranomaisten tuoreimpia ohjeistuksia. Päivitämme omaa ohjeistustamme tarpeen vaatiessa. 

Lisätietoja aluepäälliköiltä:

Taneli Haara, eteläisen alueen aluepäällikkö
taneli.haara(a)palloliitto.fi

Jouni Koivuniemi, läntisen alueen aluepäällikkö
jouni.koivuniemi(a)palloliitto.fi 

Janne Pieviläinen, itäisen alueen aluepäällikkö
janne.pievilainen(a)palloliitto.fi

Esa Saajanto, pohjoisen alueen aluepäällikkö (Lomalla 22.8. asti) 
esa.saajanto(a)palloliitto.fi