Hankeseurat valittu vuodelle 2020

Julkaistu

  • Seuratoiminta
  • Jalkapalloharrastus

Seurakehityshankkeeseen tänä vuonna osallistuvat seurat on nyt valittu. Hankkeen päätavoitteena on harrastajamäärien lisääminen.

Seurakehityshankkeessa on tänä vuonna mukana seuroja, jotka haluavat kehittää toimintaansa harrastejalkapallossa, alle 10-vuotiaissa junioreissa tai Perhefutiksessa.

Valtakunnallinen Perhefutis-toiminta on osa Palloliiton Volkswagen-pääyhteistyökumppanuutta.  Toimintaan on osallistunut vuosien aikana kymmeniä hankeseuroja, joiden Perhefutistoiminnassa on korostunut aikuisen ja lapsen yhteinen oppiminen ja oivaltaminen kiireettömässä ilmapiirissä.

Suomalaisessa jalkapallolla on edessään fantastinen kesä Huuhkajien ja EM-kisojen myötä. EM-huumaa halutaan hyödyntää myös seurakehityshankkeissa. Palloliiton pääyhteistyökumppani Motonet on mukana vauhdittamassa huumaa hankkeiden muodossa ruohonjuuritasolla.

- Tapahtumiin ja niiden markkinointiin kannattaa tuoda mukaan kisakulmaa tai -teemaa. Osa seuroista on aloittamassa uusia toimintojaan ja heillä on nyt loistava mahdollisuus kehitellä ideoita, jotka hyödyntävät ainutlaatuista EM-huumaa, Palloliiton seurakehittäjä Silja Ranta kertoo.

Hanke käynnistyy starttiseminaareilla, joissa seurat tutustuvat toisiinsa ja ideoivat yhdessä. Yhteistyö antaa energiaa seurojen arkeen.

- Tilaisuudessa saa vinkkejä siitä, mikä on toiminut ja mitä kannattaa välttää. Yhteistyöstä saa virtaa ja perspektiiviä. Monet huomaavat, että hyvinhän meillä jo menee ja voimme olla ylpeitä toiminnastamme. Yhdessä toimiminen luo yhteisöllisyyden tunnetta ja ymmärrystä siitä, että olemme yhtä isoa jalkapalloperhettä. Yhteistyö, vertaistuki, ryhmässä ideointi ja asioiden jakaminen on mielestäni ihan keskeistä, Ranta sanoo.

Palloliitto tukee seuroja pelaajamäärien kasvattamisessa, nykyisten toimintojen vahvistamisessa ja pysyvien toimintamallien luomisessa. Starttiseminaarien jälkeen vuorossa on seurakäynnit, joissa seurakehittäjät tutustuvat kunkin seuran toimintaan ja tukevat tarpeiden mukaan. Seurat saavat myös varustepaketin ja valmista markkinointimateriaalia. 

Valitut seurat:

Aikuisten harrastejalkapallo:
Pirkkalan Jalkapalloklubi 
FC Futura Juniorit
Kaarinan Pojat 
FC Haka juniorit 
FC Santa Claus Juniorit
Palokan Riento 
Karhu-Futis 
 
Nuorten harrastejalkapallo:
Rajamäen Kehitys
Vaasan Palloseuran Juniorit
FC Raahe
Korson Palloseura 
Musan Salama 
Äänekosken Huima
Team Lkp
Joutsenon Kullervo
Turun Pallokerho
Seinäjoen Sisu
PAVE 
 
Perhefutis:
Keimolan Kaiku
Nurmijärven Jalkapalloseura
Lohjan Pallo 
Littoisten Työväen Urheilijat
Auran Palokunnan Urheilijat
Nastolan Nopsa
HIFK Soccer 
FC Inter Turku 
Päntäneen Nuorisoseura 
Turun Weikot Jalkapallo  
Peimari United 
FC Santa Claus Juniorit
Pedersöre FF
Tornion Pallo-47
Tarvasjoen Urheiljat 
FC Lappeenrannan Pallo
Seinäjoen Sisu
Kauklahden Pyrintö

Pojat (alle 10 vuotiaat):
Grankulla IFK Fotboll 
Tampereen Pallo-Veikot
Sepsi-78
Åbo IFK
 
Tytöt (alle 10 vuotiaat):  
FC KTP Juniorit 
Pirkkalan Jalkapalloklubi 
Rajamäen Kehitys
Tampereen Pallo-Veikot
FC Kontu
Turun Weikot 
Korson Palloseura 
Rovaniemen Palloseura
FC Jazz juniorit 
Musan Salama 
Hyvinkään Palloseura 
Åbo IFK
Harjavallan Pallo