Haku UEFA Futsal B koulutukseen on auki

Julkaistu

  • Futsal

UEFA Futsal B -valmentajakoulutus on tarkoitettu ensisijaisesti Futsal C -valmentajakoulutuksen suorittaneille valmentajille, mutta koulutukseen voivat hakeutua myös valmentajauransa alussa olevat huippupelaajat. Myös ulkomailta saapuvat valmentajat ovat tervetulleita koulutukseen. 

UEFA Futsal B -valmentajakoulutuksen tavoitteena on antaa valmiuksia edustustason futsaljoukkueiden valmentamiseen ja johtamiseen sekä nuorten huippupelaajien kehittämiseen. UEFA Futsal B -valmentajakoulutus on tarkoitettu ensisijaisesti Futsal C -valmentajakoulutuksen suorittaneille valmentajille. Koulutukseen voivat hakeutua myös valmentajauransa alkuvaiheessa olevat huippufutsalpelaajat, jotka ovat ennen koulutusta suorittaneet vähintään Futisvalmentajan startti -koulutuksen.

– UEFA Futsal B -valmentajakoulutuksemme on nimensä mukaisesti UEFA:n suuntaviivoittamaa. Sitten koulutuksen edellisen järjestämiskerran futsalkaudella 2019–20 UEFA on muun muassa tarkistanut lisenssikoulutuksiinsa osallistuvien kurssilaisten valmennusosaamisen arviointikriteerejä, jotka ovat luonnollisesti johtaneet siihen, että meidänkin on täytynyt samoja käytäntöjämme päivittää, kertoo Palloliiton futsalkoulutusvastaava Kerkko Huhtanen

Merkittävimmät muutokset UEFA Futsal B -koulutuksessa verrattuna aiempiin vuosiin liittyvät käytännön harjoittelujaksoihin. 

– Tällä ja tulevilla UEFA Futsal B-kursseilla on entistä keskeisempää, että koulutukseen osallistuvalle valmentajalle löytyy koulutuksen ajalle seurajoukkue tai valmennusryhmä, jonka harjoittelusta hän vastaa tai jonka harjoitteluun hän pääsee vähintäänkin vaikuttamaan.

Valmentajat tervetulleita myös muista UEFA:n jäsenmaista

Futsalkaudella 2021–2022 järjestettävään UEFA Futsal B -koulutukseen voi hakeutua ja osallistua myös ulkomailta saapuvia valmentajia. Koulutuksen virallisia kieliä ovat suomi ja englanti. Suomalaisten kouluttajien lisäksi koulutustehtävissä toimivat Suomen miesten futsalmaajoukkueen päävalmentaja Mićo Martić ja maalivahtivalmentaja Dusan Matic

– UEFA on myös tarkistanut lisenssikoulutustensa kurssilaisten valintakriteerejä, ja purkanut hieman muista jäsenmaista koulutuksiin saapuville valmentajille asettamiaan rajoitteita. On mahdollista, että koulutukseen osallistuvien ulkomailta saapuvien valmentajien osuus kurssilaisista hieman kasvaa, mutta ensisijaisesti pyrimme järjestämään koulutusta kotimaisille tai täällä kotimaassamme valmentaville valmentajille, kuvailee Huhtanen. 

Huhtasen mukaan on hienoa huomata, että suomalaiselle futsalvalmennuskoulutukselle on kysyntää myös ulkomailla. Muualta tulevat valmentajat tuovat aina mukanaan erilaisia ajatuksia valmentamisesta. 

– Edeltävinä vuosina UEFA Futsal B -koulutukseen osallistuneet ulkomailta tulleet valmentajat ovat olleet rikaste kursseillemme ja myös osoitus siitä, että valmentajakoulutuksellamme on kansainvälistä vetovoimaa, paljolti pääkouluttajamme Mićo Martićin ansioista. 

UEFA Futsal B koulutusjaksot 2021–22:

1. jakso: 18.-21.9.2021, Eerikkilä
2. jakso: seurajakso, työskentelyä itsenäisesti ja pienryhmissä
3. jakso: 2.-5.12.2021, Eerikkilä (jakson aikaikkuna, lopulliset 3 lähipäivää tarkentuvat kurssilaisvalintojen jälkeen)
4. jakso: seurajakso, työskentelyä itsenäisesti ja pienryhmissä
5. jakso: 16.-20.2.2022, Eerikkilä (jakson aikaikkuna, lopulliset 4 lähipäivää tarkentuvat kurssilaisvalintojen jälkeen)

Hinta: 2000 euroa (hinta sisältää opetuksen ja majoituksen täyshoidolla Eerikkilän urheiluopistolla lähijaksojen aikana). HUOM! Ulkomailta saapuvien valmentajien kurssihintaan saattaa tulla korotuksia mm. Suomessa järjestettävien valmennusosaamista arvioivien näyttökokeiden järjestelyjen vuoksi.

Haku: 30.6.2021 mennessä sähköpostitse osoitteeseen [email protected]. Hakemuksesta tulee ilmetä hakijan nimi, yhteystiedot ja käydyt valmentajakoulutukset. Hakemuksen liitteenä tulee myös toimittaa koulutuksen maksusitoumus ja valmentaja-CV.

Lisätietoja futsalkauden 2021-2022 UEFA Futsal B -koulutuksesta ja sen hakukelpoisuusvaatimuksista löydät täältä. 

  • futsal