Haka ratkaisi voiton lopussa

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat

FC Haka piti kannattajiaan jännityksessä aina 82. minuutille asti Ykkösen ottelussa Jaroa vastaan. Sitten iski Salomo Ojala Jonni Thusbergin syötöstä ja peli vapautui. Seitsemän minuuttia myöhemmin Thusberg tarjoili paikan Samuel Chidille ja näin syntyivät loppulukemat 2-0 1618 katsojan edessä. Voitto oli Hakalle jo kuudes peräkkäinen.

Haka heilutti ottelussa tahtipuikkoa heti alusta alkaen. Ensimmäiseen puoleen tuntiin Elias Ahteelle tuli pari maukasta tekopaikkaa, Antto Hilskalle, Erkka Helmiselle sekä Niklas Fribergille kullekin yksi.

Avauspuolikkaalla Ahde oli lähinnä onnistumista puolen tunnin kohdalla, mutta jotenkin Jaron maalivahti Ville Seppä pääsi Haka-kärjen puskuun mukaan.

– Emme me saaneet ensimmäisellä puoliajalla mitään aikaiseksi, Jaron valmentaja Niklas Käcko harmitteli seuran sivuilla.

Toisella puoliajalla Jaro oli hieman paremmin pelissä mukana, mutta jälleen kerran Hakan valmennusjohto teki erinomaiset vaihdot. Tällä kertaa Thusberg toi ratkaisevan vaihteen Hakan pelaamiseen.

Kummassakin maalissa Thusberg eteni hyvin laidalla ja antoi omien sanojensa mukaan kaksi kermaleivosta.

– Meillä on erityyppisiä pelaajia rosterissa. Kun maaleja ei tullut, niin ajattelin, että Jonni toisi juoksuvoimaa peliin. Niin myös kävi, Tainio iloitsi.

Seuraavaksi Haka kohtaa Ykkösen kärkiottelussa TPS:n Turussa ensi lauantaina. TPS on Hakasta seitsemän pisteen päässä. Kolmatta sijaa jakavat Jaro ja MuSa, joilla on Hakaan matkaa jo 17 pistettä.

– Onhan tuo TPS-peli todella tärkeä. Aina lähdemme peliä voittamaan, mutta ei piste siitä pelistä huono tulos ole, Tainio sanoi.

  • FC Haka