Haka otti rutiinivoiton

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat

FC Haka ja Tampereen Pallo-Veikot ottivat torstaina yhteen Tehtaan kentällä jo kolmannen kerran tällä kaudella. Kaksi ensimmäistä ottelua voittanut kotijoukkue, ei jättänyt tälläkään kertaa epäselväksi, kumpi joukkueista vei kauden 2019 Pirkanmaan herruuden ja nappasi täydet pisteet maalein 3-1.

Ottelun lähtökohdat olivat joukkueilla varsin erilaiset. Haka porskuttaa voittoputkessa ja sai alleen kuuden päivän palautumisen, kun taas TPV:llä oli 70 tunnin palautumisen lisäksi henkinen taakka, joukkueen kärsittyä musertavan 6-1 -tappion KTP:lle maanantaina.

käsikirjoitus olikin alusta alkaen selvä: Haka liikutti palloa ja TPV yritti selviytyä, mikä ei kuitenkaan onnistunut Salomo Ojalan iskiessä avausosuman jo ottelun 4. minuutilla.

Vaikka nopea maali ja pelitapahtumat saattoivatkin ennakoida jotain muuta, niin ottelu pysyi maalien valossa tasaisena. Seuraavaa maalia saatiin odotella 39. minuutille asti, jolloin Anton Popovitch kasvatti johdon 2-0 rangaistuspotkusta, minkä mies itse hankki nätin hyökkäyspään hallinnan päätteeksi.

– Siinä Ositashvili taisi antaa vähän vauhtia selästä ja menetin sitten tasapainon, Popovitch kertoi Hakan sivuilla.

Popovitch onkin ollut kuluneella kaudella hyvässä vireessä ja tänään miehen maalisaldo kaunistui toisellakin osumalla, mikä niin ikään tuli rangaistuspotkusta. Tällä kertaa Antto Hilska kaadettiin boksissa nurin, miehen ajettua vasemmalta rangaistusalueelle sisään.

Ensimmäisen pilkun Popovitch laittoi varmasti oikeaan alanurkkaan Antti Kuusisen aavistaessa toiseen. Tällä kertaa Kuusinen oli paremmin mukana, mutta ei pystynyt estämään vasempaan ylänurkkaan suuntautunutta laukausta.

– Kyllä näitä treeneissä tulee harjoiteltua, mutta en minä edes mieti etukäteen mihin tulen vetämään. Se päätös tulee sitten siinä itsellään, hymyili viimeksi kevään harjoitusottelussa pilkulta epäonnistunut keskikenttämies.

Kolmannen maalin jälkeen Hakan ote hivenen herpaantui ja TPV oli vielä päästä peliin mukaan, mutta Mauro Severinon iskemä osuma 58. minuutilla tuomittiin paitsioksi. Pientä lohtua tamperelaiset kuitenkin saivat yliajalla, kun Arjan Goljahanpoor nousi kulmapotkussa korkeimmalle ja puski pallon takanurkkaan ohi Haka-maalissa torjuneen Joonas Immosen.

– Tämä oli meille rutiinivoitto tietyllä tapaa ja eihän meillä ollut siinä hätäpäivää. Tehtiin tarvittava ja sitten toinen puoliaika vähän lässähti. Annettiin vastustajalle yksi maali, niin tietysti harmittaa, summasi Hakan valmentaja Teemu Tainio ottelua.

Täyden pistepotin lisäksi Hakalla oli toinenkin syy juhlaan, sillä katsojamäärässä päästiin uudelle tuhatluvulle. Tosin tavoite täyttyi varsin niukasti, sillä tarkka lukema oli 2004.

Seuraavan kerran valkopaidat ovat tositoimissa ensi viikon perjantaina 23.8., kun Tehtaan kentälle saapuu Kalle Multasen Italiaan menettänyt KTP. Ottelu alkaa kello 18.30.

  • FC Haka