Haka otti Klubi 04:ltä luulot pois

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat

FC Haka päätti kauden 2018 kotiottelunsa tyylillä. Klubi 04 jäi lauantaina täysin vastaantulijaksi, kun valkopaidat jyräsivät 5-0 -voiton.

Klubi 04 olisi tarvinnut ottelusta voiton pitääkseen toiveet sarjapaikasta hengissä. Haka tiedosti tuon asian.

– Päätimme prässätä vähän normaalia korkeammalta ja ottaa sillä tavalla Klubi 04:lta luulot pois, valmentajatutkintonsa näyttötyön vuoksi valmennusvastuuta ottelussa kantanut Teemu Tainio kertoi koskilaisten sivuilla.

– Tiesimme, että heidän puolustuksensa keskusta on haavoittuvainen keskityksissä ja erikoistilanteissa, Tainio kertoi.

Haavoittuvaisuus näkyi heti ensi minuuteista lähtien. Salomo Ojala osui erikoistilanteen jälkeen jo neljän minuutin kohdalla ja kolme minuuttia myöhemmin Ville Starck naulasi Hakan toisen kulmapotkusta.

Useampaankin maaliin Hakalla oli ensimmäisellä puoliajalla mahdollisuutensa, mutta lopullinen niitti tuli vasta toisen puolikkaan alussa Ojalan toisen onnistumisen myötä. Toisella puoliajalla Haka kaunisteli tilastojaan vielä kahdesti, ensin osui Anton Popovitch rangaistuspotkusta ja loppulukemat viimeisteli Erkka Helminen.

  • FC Haka