Haka haastaa Suomen Cupissa Veikkausliigan hallitsevan mestarin

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat

FC Haka kohtaa tulevana lauantaina Suomen Cupin avauksessaan hallitsevan Suomen mestarin Kuopion Palloseuran.

Edessä on siis hyvä tasonmittari Veikkausliigaan nousseille koskilaisille, vaikkakin kotijoukkue joutuu lähtemään otteluun hieman siipirikkoisena. Poissa varmuudella on loukkaantuneena olevat Salomo Ojala, Ville-Valtteri Starck ja Jonni Thusberg. Lisäksi uudet vahvistukset Michael Hartmann ja Saibou Keita saattavat joutua jättämään ottelun väliin, sillä pelilupa-asiat eivät ole vielä varmistuneet.

Kaikesta huolimatta päävalmentaja Teemu Tainio lähtee otteluun luottavaisin mielin.

– Iskukykyinen nippu saadaan jalkeille ja KuPS on hyvä mittari. Tammikuussa joukkueiden rakentaminen on kuitenkin siinä vaiheessa, että kaikki joukkueet ovat kokolailla samalla viivalla.

Mestaruuteen KuPS:n johtanut Jani Honkavaara jätti joukkueen viime kauden jälkeen ja komennon on ottanut norjalainen Arne Erlandsen. Lisäksi joukkue on, ainakin toistaiseksi, menettänyt huomattavasti enemmän pelaajia, kuin joukkueeseen on siirtynyt. Muun muassa Luis Carlos Murillon ja Petteri Pennasen siirrot eivät voi olla näkymättä, Tainio aprikoi Hakan kotisivuilla.

Näistä asetelmista lähdetään lauantaina vuoden 2020 ensimmäiseen viralliseen otteluun ja mikä hienointa, niin tämä tammikuinen ottelu tullaan pelaamaan historiallisesti Tehtaan kentällä kello 14.30 alkaen.

Ruutu lähettää kaikki ottelut suomeksi selostettuna karsintalohkoista lähtien. Kausi huipentuu Turun Veritas Stadionilla pelattavaan Suomen Cupin finaaliin. Kaikista otteluista nähdään myös tallenne Ruudussa >>

Lähde: FC Hakan kotisivut

  • FC Haka