Takaisin
11.5.2022 klo 11.33

GFT:n Henri Alamikkotervo loisti EM-kisoissa ja pelaa nyt suomenmestaruudesta - “Futsalpelaajana on tultu hyvin pitkä matka tähän hetkeen”

Jaa:

Ⓒ Essi Salonen

Espoolainen GFT pelaa miesten Futsal-Liigan finaaleissa ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2013. Maajoukkuetähti Henri Alamikkotervo on ensimmäistä kertaa mukana finaaleissa. 

GFT on vuosikausia kuulunut suomifutsalin suuriin. Futsal-Liigan perustamisesta asti se on kammennut itsensä kärkiviisikkoon lähes joka vuosi. Kultaiset ovat oiva esimerkki pitkäjänteisestä työstä futsalin parissa. Seuran junioritoiminta on tuottanut tulosta nuorten SM-areenoilla ja omia alle 19-vuotiaiden joukkueen pelaajia on tasaisesti pystytty nostamaan liigajoukkueen pelaavaan kokoonpanoon. Loistavia esimerkkejä tästä ovat poikien maajoukkueenkin kantaviin voimiin kuuluneet Eeli Niemelä ja Eetu Kaikkola.  

Suurin menestys ja kirkkain kärki on kuitenkin vältellyt kultaisia. Edellinen mestaruus on vuodelta 2009, eli pitkältä yli 10 vuoden takaa. Edellisestä mitalistakin on vierähtänyt yhdeksän vuotta. Tänä vuonna mitalien kuiva kausi tulee katkeamaan – enää epäselvää on, minkä värisellä mitalilla. 

Uusien vastuunkantajien aika 

Liigakausi 2020-21 päättyi GFT osalta puolivälieriin. Vaikka tulos oli kestomenestyjälle pettymys, ei joukkueeseen lähdetty haalimaan pelaajia, vaan luotto omaan tekemiseen säilyi. Joukkue ei kauden jälkeen vahvistunut sarjan profiilipelaajilla, lukuun ottamatta Suomen liigakentille pelannutta maajoukkuekonkaria Miika Hosiota. Joukkueeseen liittyi myös Tornion Palloveikkoja aikaisemmin edustanut, vielä melko kokematon liigapelaaja Henri Alamikkotervo. Harva olisi vielä tuolloin veikannut, että 21-vuotias Alamikkotervo tulee olemaan kaudella 2021-22 yksi Futsal-Liigan säkenöivimpiä tähtiä sekä maajoukkueen kantavia voimia EM-lopputurnauksessa.  


Henri Alamikkotervo oli Suomen avainpelaajia EM-kisoissa. Italiaa vastaan hän viimeisteli kaksi maalia. Kuva: Juha Tamminen.

 

– Kausi on ollut kiva ja opettavainen, mutta samalla aika pitkä. EM-kisojen takia myös Futsal-Liiga on venynyt pitkäksi. Tuntuu, että siitä kun syksyllä aloitti treenaamaan, on tultu futsalpelaajana hyvin pitkä matka tähän hetkeen. Kehitystä on tullut paljon, Alamikkotervo kertoo.  

EM-kisat olivat Alamikkotervon katseissa jo syksyllä, mutta mitenkään varma ei nuoren pelaajan paikka kisakoneessa kuitenkaan ollut. Alamikkotervo nousikin pelaavaan kokoonpanoon varamiehen paikalta Mikko Kytölän loukkaannuttua kisojen alla. Yksi painava syy juuri Alamikkotervon valintaan olivat hyvät näytöt Futsal-Liigassa ja GFT:ssä. 

–  Tietenkin siinä oli se tieto, että EM-kisat ovat siinä välissä, niin syksyllä katseet olivat vahvemmin myös siellä. Maajoukkuetavoitteet eivät kuitenkaan missään vaiheessa olleet ristiriidassa seurajoukkuetavoitteiden kanssa: aina pelattiin jokainen peli täysillä ja pyrittiin kehittämään omaa peliä. 

EM-kisoissa kaksi maalia Italian verkkoon nostivat Alamikkotervon koko futsalmaailman valokeilaan. Seurajoukkueessaan nuori pohjapelaaja oli loistanut jo koko kuluvan kauden. EM-kisojen jälkeen seuraava tavoite oli selvä: voittaa Suomen mestaruus GFT:ssä.   

–  GFT:n kanssa on koko ajan tavoitteena ollut voittaa mestaruus. Siitä se oikeastaan lähtee joka kausi. En ole vielä ikinä pelannut sellaisessa joukkueessa, jossa tavoitteena ei ole mestaruus. Mielestäni GFT:ssä se oli kuitenkin realistinen tavoite, ja nyt ollaan jo aika lähellä, Alamikkotervo sanoo.  

Kultaisten kaksijakoinen kausi huipentuu finaaleissa 

Kärkikaksikkoon pääsystä huolimatta GFT:n kausi ei ole ollut ruusuilla tanssimista. Tammi-helmikuussa joukkueella oli vaikeampi vaihe, jonka aikana joukkue kärsi tappiot SoVolle, Akaa futsalille ja Mad Maxille.  

– Voisi ehkä summata, että syksy meni hyvin. Emme hävinneet vieraissa yhtään ottelua ja kotitappiotakin tuli vain kaksi. Hieman ennen ja jälkeen EM-kisojen meni vähän heikommin, mutta onneksi saimme kurssin käännettyä, Alamikkotervo myöntää.  

Myös Alamikkotervolla itsellään oli hieman haasteita palata arkeen EM-kisojen jälkeen, pääosin siksi, että opintoja jäi rästiin kisojen aikana. Normaalisti pohjapelaaja kokee, että opintojen ja pelaamisen yhdistäminen on sujunut hyvin, mutta kolmen viikon poissaolo näkyi selvästi. Motivaatio harjoitteluun oli kuitenkin ennallaan, ja raskaampi jakso jäi lyhyeksi. Maaliskuussa arki rullasi jälleen sujuvasti, ja myös GFT:n peli palasi uomilleen. Runkosarjan lopuista kuudesta ottelusta kultaiset voittivat viisi ja näin sijoitus runkosarjassa oli neljäs. Tie finaaleihin ei ollut helppo, sillä välierissä vastaan asettui runkosarjaa hallinnut FC Kemi. Välieräsarja oli todella tiukka. Lopulta kultaiset etenivät jatkoon voitettuaan toisen, neljännen ja viidennen välieräottelun.  

– Pudotuspelit ovat olleet ihan oma juttunsa. Tähän asti on mennyt hyvin. SoVon hoidimme aika vakuuttavasti. FC Kemi oli iso haaste ja sekin selätettiin. Nyt on vielä viimeinen haaste edessä.  


GFT haastaa Futsal-Liigan finaalisarjassa hallitsevan mestarin Kampuksen Dynamon. Kuva: Ville Koskiniemi.

 

GFT haastaa Kampuksen Dynamon finaalisarjassa 

Finaaleissa haaste Alamikkotervolle ja GFT:lle on valtava. Finaalisarjassa vastassa on suomalaisen futsalin pitkäaikainen ykkösnimi jyväskyläläinen Kampuksen Dynamo. Maajoukkuetähtiä vilisevä KaDy osoitti vahvuutensa sunnuntaina 8.5. pelatussa ensimmäisessä finaaliottelussa kaataen espoolaiset rumin lukemin 6–1. Alamikkotervon mukaan raskas välieräsarja näkyi vielä sunnuntain ottelussa.  

– Emme olleet vielä ihan valmiita. Meillä oli viimeinen välierä keskiviikkona. Sen jälkeen piti pystyä palautumaan, mutta samalla yrittää kääntää katseita sunnuntain peliin. Se ei ehkä ihan täysin onnistunut, Alamikkotervo harmittelee. 

KaDy karkasi ensimmäisen viidentoista minuutin aikana jo kolmen maalin karkumatkalle. Alamikkotervo kuitenkin luottaa siihen, että GFT pystyy jatkossa haastamaan jyväskyläläiset paremmin.  

–  Varsinkin ensimmäinen puoliaika ja ensimmäinen kymppi olimme selvästi jäljessä. KaDy pelasi varmasti kauden parasta peliään ja me emme olleet omalla tasollamme. Tästä se kuitenkin kääntyy parempaan päin.  

Alamikkotervo näkee GFT:n vahvuudeksi laajan ja tasaisen pelaajaringin, jossa yksittäiset poissaolot eivät heikenne joukkueen tasoa merkittävästi. Toki laatua, voimaa ja taitoa löytyy laajasti myös jyväskyläläisten riveistä. Alamikkotervon myöntää myös KaDyn olevan kultaisia vahvempi pallonhallintajoukkue, mutta iskun paikat ovat silti olemassa.  

– KaDy kaatuu kun puolustamme hyvin ja saamme oman pallonhallintapelimme omalle tasollemme. Meidän ei tarvitse hallita palloa yhtä vahvasti kun KaDy, mutta meidän pitää pystyä hyödyntämään vastahyökkäyksen paikat ja ne tilanteet, kun KaDyn pelaajat ovat vähän väsyneitä, Alamikkotervo pohtii.  

Seuraava finaalisarjan ottelu pelataan intiimissä ja tunnelmallisessa Leppävaaran hallissa. Nuori pohjapelaaja nauttii finaalien pelaamisesta kotiyleisön edessä. 

– Odotukset ovat korkealla. Nämä ovat monelle pelaajalle GFT:ssä viimeisiä pelejä. Ei tästä hienompaa tapaa päättää kausi voi ollakaan. Huikeita pelejä tulossa.  

Miesten Futsal-Liigan finaalisarja: 

su 8.5. Monitoimitalo, Jyväskylä 
Kampuksen Dynamo – GFT 6–1 
 
la 14.5. Leppävaaran Liikuntahalli, Espoo 
klo 19:00 GFT – Kampuksen Dynamo 
 
su 15.5. Opinmäen Liikuntahalli, Espoo 
klo 15:00 GFT – Kampuksen Dynamo 

Ottelut ovat katsottavissa myös Ruutu+ -palvelussa.