Futsalmaajoukkue kohtaa ratkaisevassa ottelussa Ukrainan – EM-kisapaikka omissa käsissä

Julkaistu

  • Futsal

Suomi kohtaa EM-karsintojen ratkaisevassa ja viimeisessä ottelussa Ukrainan. Neljän joukkueen lohkon voittaja etenee kisoihin. Suomi voitti ensimmäisessä ottelussaan Belgian lukemin 3–0 ja toisessa ottelussaan Tšekin lukemin 1–3. Voitolla Suomi jatkaisi maaliskuussa pelattavaan EM-lopputurnaukseen. 

Naisten EM-karsintaturnaus on tähän asti sujunut suunnitelmien mukaan. Joukkue on voittanut kaksi ensimmäistä otteluaan, ja avaimet kisapaikan saavuttamiseen ovat omissa käsissä. Viimeisenä vastaan asettuu ennakkoon kovin vastustaja, lohkon ykkössijoitettu ja ennakkosuosikki Ukraina.

Suomen päävalmentaja Jaakko Laitinen on ollut erittäin tyytyväinen joukkueensa esiintymiseen karsintakentillä. Erityisesti Tšekkiä vastaan puolustuspelaaminen oli erinomaisella tasolla. Maalintekotehokkuus on vielä tosin jättänyt toivomisen varaa.

– Tšekkiä vastaan olisimme voineet itse helpottaa tekemistämme, meni turhankin jännittäväsi. Paikkoja olisi ollut tehdä maaleja. Toivottavasti niitä on nyt sitten jäänyt säästöön Ukrainaa vastaan, että saadaan paikoista enemmän onnistumisia. Joukkueen puolustustyöskentely oli kuitenkin todella erinomaista, Laitinen kertoo. 

Suomen maaleista EM-karsintaturnauksessa ovat vastanneet Matilda Herranen, Sini Lauermaa sekä kaksi maalia viimeistelleet Emilia Jokisalo ja Jasmin Ylikraka. Ratkaisijoita on siis löytynyt suhteellisen laajalla rintamalla, vaikka viimeistelytehokkuudessa onkin ollut parantamisen varaa. 

Vasta neljä maaottelua pelannut Matilda Herranen (vas.) on noussut yhdeksi Suomen avainpelaajista. 

 

Ukrainalla äärimmäisen laadukas joukkue

Myös Ukraina on voittanut molemmat tähän astiset ottelunsa EM-karsintaturnauksessa. Belgiaa vastaan Ukraina oli suvereeni voittaen peräti lukemin 7–0. Tšekki kuitenkin laittoi ennakkosuosikin suhteellisen tiukalle, ja ottelu päättyi lukemissa 4–5. Ukrainan tehokkain maalintekijä karsintaturnauksessa on ollut 26-vuotias Anna Shulha, joka on viimeistellyt kolme osumaa. Nopea ja taitava pelaaja haastaa ja laukoo ahkerasti. Shulha kuuluu joukkueensa avainpelaajiin. Suomi ja Ukraina kohtasivat viimeksi Freedome Cupissa tammikuussa 2020, jolloin Shulha iski Ukrainan viidennen maalin Suomen kokiessa karvaan 5–2-tappion. 

Shulhan lisäksi Ukrainalla on paljon muitakin hyviä yksilöitä, mutta samalla joukkueen yhteispeli on melko monipuolista ja laadukasta. Joukkueen pelitapa on pallonhallintaan perustuva, ja Ukraina pitääkin usein palloa hyvin maltillisesti. Ukrainalaisille on hyvin tyypillistä pyrkiä etenemään vastustajan kenttäpäätyyn lyhytsyöttöpelin avulla. Ukraina on myös erittäin vaarallinen erikoistilannejoukkue. Heillä on paljon erilaisia erikoistilannekuvioita, jotka usein ovat hyvinkin ovelia ja oivaltavia. Suomen on siis oltava erityisen tarkkana, eikä Ukrainan jekkuihin ole varaa langeta. 

Ukraina on laadukas joukkue myös puolustussuuntaan. Joukkue puolustaa suhteellisen korkealta ja prässää vahvasti pallonmenetysten jälkeen. Ukrainan lukuisista hyvistä ominaisuuksista huolimatta Suomen naisten valmennustiimiin kuuluva Juha Helander on hyvin luottavainen, että Suomi onnistuu nollaamaan joukkueen vahvuudet.

– Olemme saaneet hyvin skoutattua vastustajan heikkoudet ja vahvuudet. Minulla on täysi luotto siihen, että pystymme iskemään Ukrainan heikkouksiin ja puolustamaan vahvuudet pois. Sen myötä hyvä tulos ja lopputurnauspaikka ovat täysin saavutettavissa oleva tavoite, Helander kertoo.

Ukraina – Suomi ottelu pelataan Ukrainan Lvivissä sunnuntaina 24. lokakuuta klo 17:00 alkaen. Ottelua voi seurata suorana Palloliiton YouTube-kanavan välityksellä. 

  • futsal
  • naisten futsalmaajoukkue