Futsalissakin maalivahdin taidot omaksunut Lotta Rosenström ei pelkää palloa

Julkaistu

  • Futsal

Opiskelujen myötä vaasalaistunut Pallokerho 35:n (PK-35) jalkapallomaalivahti Lotta
Rosenström lähti tuuraamaan FC Sport J:n vakituista maalivahtia tälle kaudelle Naisten
Futsal-Liigaan. Rosenström on huomannut lajien erot, mutta onnistunut omaksumaan
futsalmaalivahdin roolin nopeasti hyödyntäen myös futisveskarin osaamistaan.

Lotta Rosenströmin (21) futsalmaalivahdin ura lähti liikkeelle sattumien summana.
Aloitellessaan opintojaan Vaasassa viime syksynä oli paikallinen FC Sport J etsimässä juuri
toista maalivahtia naisten edustusjoukkueeseensa polvileikkaukseen joutuneen tilalle.

- Kun FC Sportissa Naisten Futsal-Liigaa pelaava ja samassa kaupungissa opiskeleva sisareni
Vilma Rosenström kysyi minua maalivahdiksi heidän joukkueeseensa, ajattelin että kai se olisi
ihan kivaa. Olen nuorempana pelannut futsaliakin jonkin verran C- ja B-tyttöjen
lopputurnauksissa FC Viikinkien mukana ja onhan lajia tullut seurattua, kun sisko on pelannut
sitä jo muutaman vuoden, Lotta Rosenström kertoo.

''Ihan eri lajeja''

Sekä jalkapallon että nyt myös futsalin maalivahdin pestin omakohtaisesti tunteva Rosenström
toteaa kyseessä olevan kaksi ihan eri lajia.

- Futsalin maalivahdin roolissa on kyse aika paljon lähi- eli reaktiotorjunnasta eikä siinä voi
hyödyntää jaloilla pelaamista kosketusrajoituksen vuoksi. Futsalissa myös tilanteita tulee paljon
enemmän ja nopeammin - pitää olla koko ajan valmiina. Veto voi tulla milloin vain,
jalkapallossa vasta silloin, kun vastustaja on hyökkäysalueella. Eipä jalkapallo-ja
futsalmaalivahtien työskentelyä yhdistä juuri mikään muu kuin ehkä lähitorjunta ja avaukset
heittämällä.

- Jalkapallossakin kiinnitetään nykyään aiempaa enemmän huomiota lähialueen torjuntaan, joten
se oli minulla hallussa jo entuudestaan. Mutta siihen oli aluksi vaikea tottua, että palloon ei saa
koskea jalalla ja ylipäänsä palloa saa pitää itsellä vain neljä sekuntia. Tietyt futsalin pelielementit
olivat kyllä minulle tuttuja jo entuudestaan, mutta koska laji poikkeaa kuitenkin taktisesti
jalkapallosta, oli pelin sisäistämisessä jonkin verran uuttakin opittavaa. Oivalsin kuitenkin
muutaman treenin jälkeen, miten toimia eri tilanteissa.

''Ei haittaa, vaikka vedetään päähän''

- Nuorempana tuli pelattua jalkapallossa kaikkia paikkoja. Seurasin sisartani maalivahdiksi ja se
paikka tuntuikin kaikkein kivoimmalta - koskaan ei ole tylsää. Opin myös tuntemaan omat
vahvuuteni, eikä minua maalivahtina haittaa, vaikka vedetään päähän, kunhan ei tahallaan. En
pelkää palloa.

Rosenström pitää omina vahvuuksinaan niin futsalissa kuin jalkapallossakin jalka- ja
lähitorjuntoja. Hän on myös ulottuva maalivahti, joka pystyy torjumaan niin ylhäältä kuin alhaaltakin ja hallitsee ilmapallot. Ne ominaisuudet ovat kehittyneet hänelle jalkapallossa. Rosenström onkin iloinen voidessaan hyödyntää omia futisvahvuuksiaankin futsalissa.

Syyskuussa treenaamaan, marraskuussa liigapeleihin

Rosenström aloitti treenit FC Sportin tulevaa liigakautta varten syyskuussa. Ensimmäisen kerran
joukkueen maali oli hänen vastuullaan 14. marraskuuta, kun FC Sport kohtasi MuSaFutsalin.
Vaasalaiset jäivät selvästi alakynteen sillä kertaa, mutta sittemmin joukkueella on mennyt
paremmin.

- Otti alussa aikansa, pari-kolme peliä, että päästiin vireeseen joukkueena ja että itsekin pääsin
rytmiin mukaan. Sitten tämä kausi on ollut nousujohteinen niin joukkueelle kuin itsellenikin,
olemme voittaneet viime aikoina useita pelejä. Tavoitteenamme on pysyä sarjan kärkipäässä,
tähtäimessä ovat mitalipelit.

Edellisen kerran FC Sport J:n joukkue on päässyt mitalisijoille muutama vuosi sitten, kun se ylsi
pronssisijalle. Rosenströmin lisäksi FC Sportin treeneissä käy myös ykkösessä pelaava
maalivahti, mutta liigapeleissä joukkueen maalivahdin vastuut ovat tällä hetkellä yksin
Rosenströmillä.

Tulevaisuudessa täytyy tehdä valintoja

Futsalmenestyksestään huolimatta Rosenström aikoo jatkaa myös jalkapallouraansa PK-35:n
liigajoukkueessa. Hän arvelee kuitenkin, että jossain vaiheessa eteen tulee tilanne, jossa hän
joutuu tekemään lajien välillä valintoja - pienempiä tai suurempia.

- Olen tykännyt kyllä tosipaljon futsalista, mutta ehkä futis on vielä toistaiseksi ykköslajini. Sen
kausi kutsuu minua huhtikuusta alkaen, mutta jos päästään futsalissa jatkopeleihin, täytyy tehdä
valintoja. Palaan kesäksi kotipaikkakunnalleni Helsinkiin, jossa treenaan jalkapalloa liigapelejä
varten. Syksyllä tulen todennäköisesti taas tekemään lähiopintoja Vaasaan ja pelaamaan futsalia
FC Sporttiin. Se on vielä auki, kummasta tulee päälajini. Yksi mahdollisuus on myös lähteä
tekemään myöhemmin futsalissa suurempaa uraa ulkomaille.

- Haluan joka tapauksessa panostaa urheiluun opiskelujen ohessa. Ellei aika tahdo riittää
kaikkeen, täytyy jättää jotain ''normaalia elämää'' vähemmälle. Olen valmis tekemään uhrauksia
urheilun vuoksi, koska saan siitä niin paljon, Lotta Rosenström toteaa.