FUTSALIN EM-karsinta: Suomen miehet tasapeliin Belgiassa

Julkaistu

  • Futsal

Suomi aloitti miesten futsalin EM-karsinnat 3–3-vierastasapelillä Liègessä Belgiaa vastaan. Suomi joutui ottelussa kahdesti kahden maalin takaa-ajoasemaan, mutta sai kurottua tilanteen tasoihin 34. minuutilla. Viimeisen kuuden minuutin aikana lisämaaleja ei rajusta yrityksestä huolimatta nähty. Suomen maalintekijöinä olivat Tero Intala, Mikko Kytölä ja Jarmo Junno. Suomen karsintaottelut jatkuvat tiistaina Pratossa Italian vieraana; ensimmäinen kotiottelu on 5. maaliskuuta Vantaalla Italiaa vastaan.

Futsalin miesten EM-karsintaa, lohko 7
Liège
Belgia – Suomi  3–3  (1–0)

Maalit:
Leo 1–0, Omar Rahou 2–0, Tero Intala 2–1, Rahou 3–1, Mikko Kytölä 3–2, Jarmo Junno 3–3.

Ottelun alussa Suomi hyökkäsi erittäin vahvasti. Uusiutunut aloitusketju oli koostumuksessa Mikko Kytölä – Sergei Korsunov – Jani Korpela – Tero Intala; maalivahtina aloitti tuttuun tapaan Juha-Matti Savolainen. Suomi loi ensimmäisen kahden minuutin aikana tukun maalipaikkoja ja erikoistilanteita, mutta täysosuma jäi puuttumaan. Tero Intala laukoi jo ensimmäisessä vaihdossa kolmesti; Belgian suurin tähti Omar Rahou joutui kaatamaan Intalan kerran rangaistusalueella, mutta peliä jatkettiin kulmapotkulla.

Pian peli tasaantui ja Belgiakin sai luotua muutamia maalipaikkoja erityisesti hyvän yksilötaitonsa ansiosta. Suomen hyökkäyspelaaminen oli puolestaan systemaattisempaa. Maalipaikat menivät kutakuinkin tasan alkuminuuttien suomalaismyllytyksen jälkeen. Juha-Matti Savolainen Suomen maalilla selvitti Belgian, etenkin Steven Dillienin laukaukset rutiinilla.

Kasper Kangas torjui 10-metrisen, Belgia leon pommilla taukojohtoon

Suomen rikkeet täyttyivät aggressiivisen prässipelaamisen siivittämänä jo 9. minuutilla, mikä vaikeutti Suomen puolustus- ja prässipelaamista koko avausjakson lopun. Lopulta 16. minuutilla pallo vietiin 10 metrin vaparipisteelle Suomen kuudennen rikkeen seurauksena. Suomi vaihtoi vapaapotkun ajaksi maaliin Kasper Kankaan, joka torjui Belgian Joren Pauluksen laukauksen.

Ajassa 17:30 Iiro Vanha laukoi kovaa ja tarkasti rajapotkukuviosta, mutta Belgian maalivahti Moustafa Idrissi torjui komeasti. Ensimmäisen puoliajan ainoa maali syntyi 19. minuutilla: Belgia siirtyi 1-0-johtoon, kun 41-vuotias brassisyntyinen Leo laukoi kulmapotkuluupista upean volleyn voimalla yläkulmaan tolpan kautta sisään.

Suomi korkkasi EM-karsinnat uusiutuneella joukkueella

Suomen kokoonpanosta puuttui useita pitkäaikaisia avainpelaajia, tuoreimpina poisjäänteinä maajoukkueuransa jatkoa pohtiva Panu Autio ja loukkaantumisesta toipuva Jukka Kytölä. Myös vahvasti maajoukkueen runkoon nousseet FC Kemin Tuukka Pikkarainen ja Vesa Lilja joutuivat jäämään viime hetkellä syrjään koronakaranteenin johdosta.

Suomella oli harmillisista poissaoloista huolimatta jalkeilla leveä ja laadukas ryhmä, josta jäi vielä kokoonpanon ulkopuolellekin neljä pelaajaa. Suomi peluutti osan avauspuoliajasta kolmea ketjua. Mikko Heritty (Mad Max) ja Olli Pöyliö (Riemu) tekivät maajoukkuedebyyttinsä kovassa paikassa.

Suomen avausketju päästi ja teki maaleja

Toisen puoliajan alku oli kylmä suihku Suomen avausketjulle. Ajassa 21.04 Omar Rahou vie Suomen puolustuksen täysin umpisolmuun ja leipoo näyttävän soolonsa päätteeksi pallon takajalallaan Savolaisen nenän edestä verkkoon.

Suomen aloitusketju kuittaa kuitenkin puolustusvirheensä jo samalla minuutilla: ajassa 21.46 kapteeninnauhan Panu Autiolta perinyt Mikko Kytölä laittaa vapaapotkusta tarkan diagonaalisyötön, josta Intala viimeistelee ensimmäisen maaottelumaalinsa läheltä takatolpalta.

Suomen kavennusmaalin jälkeen Belgia saa taas otteen pelistä: Marvin Ghislandi ja Leo pakottavat laukauksillaan Savolaisen pariin huipputorjuntaan. Lopulta 28. minuutilla Omar Rahoun ketju uunottaa Suomen ykkösketjua toistamiseen: Rahou itse laukoo irtopallon etukulmasta sisään ja tilanteeksi 3–1.

Toistamiseen Suomen avausketju kuittaa takaiskun välittömästi: 29. minuutilla Petri Grönholm saalistaa vapaapotkun vasemmalta laidalta ja Mikko Kytölä kuittaa ketjunsa päästämän takaiskun toistamiseen laukomalla vapaapotkusta 3–2-osuman ovelasti suoraan etualakulmaan.

Junnon kaukolaukaus toi Suomen tasoihin

Toisen kavennusosuman jälkeen Suomi jahtasi määrätietosesti tasoitusmaalia suurella itseluottamuksella. 30. minuutilla Jussi Nyströmiltä irtoaa kova kanuuna, jonka Moustafa Idrissi torjuu vaivoin kulmaksi. 33. minuutilla Intala pääsee Sergei Korsunovin hienosta esityöstä puolittaiseen läpiajoon, mutta Idrissi venyy hyvään torjuntaan

34. minuutilla Suomi pääsee vihdoin tasoihin, kun kulmapotku annetaan kauas maalista pohjapelaaja Jarmo Junnolle, joka harhauttaa Belgian puolustajan ja täräyttää painavan alakulmalaukauksen liki puolesta kentästä.

Viimeisen kuuden minuutin aikana lisämaaleja ei rajusta yrityksestä huolimatta nähty. 3–3-tasatilanteessa Suomi jahtasi vielä arvokasta vierasvoittoa aktiivisesti. 36. minuutilla Mićo Martić otti aikalisän, jonka jälkeen Savolainen tavoittaa pitkällä, tarkalla heitolla Petri Grönholmin Belgian rangaistusalueelta. Grönholm painii itsensä ahdistettunakin maalipaikkaan ja kasvotusten maalivahdin kanssa, mutta Idrissi torjuu tämänkin lähentelyn kulmaksi.

Viimeisillä minuuteilla Suomen kiri hyytyi hieman, ja Belgia sai pallonhallinnan pitkäksi aikaa. Isännät loivat pari vaarallista maalipaikkaa, jotka Suomen puolustus ja Savolainen selvittivät kunnialla.

Suomi tiistaina Italiaan, karsintalohko huipentuu huhtikuussa

Lopputulos 3–3 jättää karsintalohkossa kaiken vielä täysin avoimeksi. Lohkon ennakkosuosikki Italia voitti avausottelussaan Podgoricassa aiemmin illalla odotetusti Montenegron maalein 0–3. Suomi matkustaa seuraavaksi kohtaamaan Italian vieraissa 2. helmikuuta, minkä jälkeen maaliskuussa vuorossa on kutkuttava kotitupla Vantaalla (5.3. Italia, 8.3. Montenegro). Lohko huipentuu Suomen osalta Montenegron vieraana ja Vantaalla Belgiaa vastaan.

Suomen päävalmentaja Mićo Martićin ja pelaajien mietteitä Belgia-ottelusta sekä tunnelmia Italiasta julkaistaan Palloliiton ja futsalmaajoukkueen kanavilla perjantaina 29.1. ja viikonlopun aikana.

Futsalmaajoukkueen sosiaalisen median kanavat:

Facebook: https://www.facebook.com/Suomenfutsalmaajoukkue
Instagram: https://www.instagram.com/suomen_futsalmaajoukkue/  
Twitter: https://twitter.com/FutsalSuomi

 

 

  • futsal
  • miesten futsalmaajoukkue
  • Belgia
  • futsalin EM-karsinta
  • Futsalmaajoukkue