Futsal Ykkösen kausiennakko

Julkaistu

  • Futsal

Futsal-Ykkönen pelataan kahdentoista joukkueen kaksinkertaisena sarjana. Sarjan sijalle 1 sijoittunut joukkue nousee Futsal-Liigaan kaudeksi 2019 – 2020.
Sarjan sijalle 2 sijoittunut joukkue karsii futsalliigapaikasta Futsal-Liigan sijalle 11 sijoittuneen joukkueen kanssa siten, että Futsal-Liigajoukkue aloittaa kotiottelulla.
Nämä ottelut pelataan paras kolmesta -järjestelmällä; kahdella voitolla saa futsalliigapaikan.

Ottelut aloitetaan lauantaina 18.3.2019, toinen ottelu pelataan sunnuntaina 19.3.2019 ja tarvittaessa kolmas ottelu pelataan lauantaina 23.3.2019.
Jos yksittäinen karsintaottelu päättyy tasan, pelataan 2 x 5 minuutin jatko-ottelu ja jos ottelu senkin jälkeen on tasan, voittaja ratkaistaan rangaistuspotkupisteestä potkaistavilla potkuilla FIFA:n futsalsääntöjen mukaan.
Mahdollisten hallien varausvaikeuksien vuoksi karsintaottelut voidaan pelata myös muina kuin edellä mainittuina päivinä tai eri järjestyksessä seurojen niin keskenään sopiessa.
Sarjassa sijoille 11 ja 12 sijoittuneet joukkueet putoavat alueellisiin Futsal-Kakkosen lohkoihin.

TPK luopui ottelun kauden 2014-2015 karsintavaiheessa ja tämän sääntörikkomuksen vuoksi seura ei voi nousta Futsal-Liigaan ennen kuin kaudelle 2020-2021. Jos kuluvan kauden sarjataulukossa runkosarjan päättyessä TPK olisi nousu- tai karsijapaikalla, sitä ei huomioida, vaan tälle paikalle nousee TPK:n takaa seuraava seura.

Futsal Ykkösen kausiennakko on koottu seuroilta saaduista aineistoista.

AC Estudiantes (ACE), Tampere

AC Estudiantes on vuonna 1995 perustettu Tampereen teknillisen yliopiston futsal- ja jalkapalloseura. ACE osallistui heti perustamisesta lähtien futsalin opiskelijakilpailuihin ja oli mukana heti vuonna 1997, kun Tampereen piirissä järjestettiin ensimmäinen futsalsarja silloin salijalkapallon nimellä. Sen jälkeen ACE pelasi eri sarjatasoilla, kunnes se keväällä 2011 voitti Futsal Ykkösen mestaruuden ja nousi seurahistorian ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan kerran Futsal Liigaan. Kausi 2011-2012 Futsal Liigassa päättyi putoamiseen, jonka jälkeen teekkarit pelasivat kaksi kautta Futsal Ykkösessä, kunnes putosivat Kakkoseen.


Kaudella 2016-2017 ACE voitti Tampereen piirin Kakkosen mestaruuden sekä kukisti nousukarsinnassa Turun piirin voittajan, joten seura palasi takaisin valtakunnallisiin sarjoihin. Nyt alkava kausi on teekkareille siis toinen perättäinen Futsal Ykkösessä. Palloliiton järjestämien kilpailujen lisäksi ACE on osallistunut Opiskelijoiden SM-kisoihin, joista saaliina on useita mitaleja. Vuonna 2014 ACE voitti mestaruuden OSM-kisoissa ja edusti Suomea samana vuonna Opiskelijoiden EM-kisoissa Rotterdamissa. Viime vuosina OSM-kisat ovat osuneet sarjapelien kanssa päällekkäin, joten ACE ei ole niihin osallistunut.

Santtu Ojala edustaa nuoren joukkueen kokenutta kaartia.


Tällä hetkellä ACE:lla on kolme miesten futsaljoukkuetta ja yksi naisten joukkue, joka pelaa naisten Futsal-Liigaa. Lisäksi seuralla on yksi miesten jalkapallojoukkue. Aikuispelaajien määrällä mitattuna ACE on siis yksi Suomen suurimmista futsalseuroista. ACE pelaa kotiottelunsa Tampereen teknillisen yliopiston kampuksella sijaitsevalla Tamppi Areenalla, jossa järjestetään joka syksy myös avoimet try outit uusille opiskelijoille. Tänä vuonna try outeilta valittiin 15 miespelaajaa ACE:n joukkueisiin.

Saapuneet pelaajat:
Uusina pelaajina joukkueeseen liittyvät Mikael Tammisto ja maalivahti Juuso Auvinen. Viime vuodet jalkapalloon keskittynyt Auvinen pelasi tosin jo yhden kauden seuran kakkosjoukkueessa muutama vuosi sitten. Lisäksi try outeilta seuraan valituista pelaajista muutama todennäköisesti esiintyy myös ykkösjoukkueen mukana tällä kaudella. Viime kauden loukkaantumisten takia kokonaan sivussa olleet Matias Mäenpää ja Jesse Saari ovat myös palaamassa pelikuntoon.

Lähteneet pelaajat:
Opiskelijaseurana vaihtuvuus on yleensä ACE:ssa suurta, mutta tällä kertaa viime kauden vakiokokoonpanosta ainoastaan Topias Tuomola ei ole käytettävissä. Hän viettää tämän lukuvuoden vaihto-opiskelijana Saksassa.


Etualalla joukkueen sisäisen maalipörssin viime kaudella voittanut Joona Neuvonen ja maalin edessä palloa kärkkyy viime kaudeksi ykkösjoukkueeseen noussut Rasmus Hämäläinen.

Joukkue on harjoitellut elokuusta lähtien, mutta kauteen valmistautuminen on ollut hieman rikkonainen. Lähes kaikki joukkueen pelaajista pelaavat myös jalkapalloa ja seuran omalla jalkapallojoukkueella on ollut käynnissä tiivis nousukamppailu. Lisäksi useat pelaajat ovat kärsineet loukkaantumisista.

Valmistavia otteluita joukkueella on alla vain yksi. Liittocupissa vastaan asettui Futsal-Liigassa pelaava PP-70. Ottelu sujui lupauksia herättävästi ja ACE johtikin ensimmäisen puoliajan jälkeen lukemin 1-2. Lopulta liigajoukkue kuitenkin punnersi edelle ja voitti 6-3. Viimeinen viikko ennen sarjakauden alkua harjoitellaan tiiviisti ja kuviot hiotaan kuntoon seuran sisäisessä harjoitusottelussa kakkosjoukkuetta vastaan.


Valmentaja Tommi Kaipainen
- Meillä on hyvä ja nuori joukkue, jolla on nyt valmentajaa myöten kauden verran enemmän kokemusta tasaisista ja tiukoista peleistä. Odotettavissa on, että seuraan tulleista uusista pelaajista osa debytoi jo kauden avauksessa Raumalla. ACE/2 joukkueesta saattaa myös olla tyrkyllä pelaajia Futsal Ykköseen ja mahdollisuuksia annetaankin mielellään. Lisäksi pitkäaikaistoipilaista on odotettavissa paluita kauden mittaan, joten nämä kaikki osa-alueet summattuina arvioisin, että meillä on leveämpi ja laadukkaampi joukkue kuin viime kaudella.

- Pelillisestä puolesta voisi sanoa, että pelin "perusarvot" säilyvät samana ja näissä pyritään parantamaan viime kauteen nähden. Yksi keskeinen arvo on pelien hallinta pallolla, joka ilmenee pallon takaisin voittamisena nopeasti korkealla prässillä ja toisaalta pallonhallintahyökkäämisen parantamisena. Näihin on tulossa joitakin muutoksia tai painotuseroja, joiden tuloksista pääsemme toivottavasti nauttimaan kentällä. Sarjan voimasuhteita arvioitaessa tulossa on jälleen tukku todella tasaisia otteluita, joissa toivottavasti ACE pääsee hiukan enemmän niskan päälle kuin viime kaudella.


Joona Neuvonen
- Joukkueena viime kausi oli pääosin sopeutumista uudelle sarjatasolle ja oppimista uudesta kovemmasta sarjasta. Tavoitteenahan meillä oli pitää sarjapaikka, joka saavutettiin, joten kai sitä pitäisi olla tyytyväinen? Kuitenkin yleiseksi fiilikseksi jäi, että olisimme voineet sijoittua sarjassa korkeammalle. Pystyimme jokaisessa pelissä haastamaan vastustajan hyvin, lukuun ottamatta vieraspeliä Tervareita vastaan. Monta peliä olisi voinut kääntyä meille, jos olisimme olleet maalipaikoissa röyhkeämpiä ja käyttäneet vastustajan nukahdukset hyväksi. Tässä kohtaa tuli hyvin esille pelaajien kokemattomuus kovista peleistä, kun pallo olisi pitänyt laittaa nopealla erikoistilanteella maaliin tai reagoida vastustajan erikoistilanteisiin nopeammin.

 

- Uskon, että tällä kaudella pystymme sijoittumaan sarjassa huomattavasti korkeammalle, jopa top3:een. Olemme nyt huomattavasti valmiimpia kuin vuosi sitten, eikä joukkue ole viime vuodesta muuttunut oikeastaan ollenkaan. Try outtien kautta joukkueeseen on saatu muutamia vahvistuksia, joista varsinkin Mikael Tammisto on pistänyt silmälle. Hän tulee varmasti tekemään läpimurtonsa jo ensimmäisellä kaudellaan Ykkösessä. Maalivahtitilanne näyttää kokonaisuutena tällä hetkellä erittäin hyvältä, kun saimme mukaan Auvisen Juuson. Pienen kysymysmerkin kaudelle luo usean runkopelaajan pitkäaikaiset rasitusvammat. Jos nämä saadaan hoidettua ja joukkue pysyy kunnossa, niin uskon, että olemme hyvällä sarjasijoituksella keväällä.

- Itselleni viime kausi oli hyvin vaihteleva, vaikka pisteiden valossa se olikin positiivinen. Akillesjänteiden tulehtuminen vaikeutti treenaamista, joka näkyi suoraan myös peliotteissa. En tiedä mistä johtui, että osaan peleistä heräsin vasta toisella puoliajalle. Tulevan kauden tavoitteena itselläni on pysyä kunnossa, jolloin sitä kautta tulee varmasti onnistumisia. Pyrin tälläkin kaudella raatamaan joukkueen eteen sen minkä keuhkoista ja jaloista irtoaa. Jos pisteiden valossa pohdin tulevaa kautta, niin kyllä se yli piste per peli on henkilökohtainen tavoitteeni.

 

AS Moon, Raahe

Historiaa hieman. Milloin seura on perustettu ja millainen on seuran polku futsal Ykköseen ja menestykset? Seura on perustettu vuonna 2000. Futsaliin seura on viimeiset 4-5 vuotta panostanut vuosi vuodelta enemmän (tänä vuonna 1-joukkue, 2-joukkue (3div), naisten joukkue (2div) ja poikien 04-05 joukkue). Ykkösessä Moonilla lähtee nyt kolmas kausi. Aikaisemmilla kausilla sijat 5 ja 3.

Saapuneet pelaajat:
Vielä ei varmistuneita.

Lähteneet pelaajat:
Aleksi Kylmälä (Sievi FS)

Harjoituksia vedetty reilu kuukausi, osalla joukkueesta futiskausi alla, joka hieman aiheuttaa päällekkäisyyksiä esim. harjoitusotteluiden suunnitteluun. Hyvä valmistava harjoitusturnaus Oulussa alla, josta otettiin turnausvoitto voittamalla esim. Tervarit ja FC Kemi. Myös yhteistyöseura Sievin kanssa on muutamia yhteisiä tapahtumia alla. Kokonaisuutena kaikki pitäisi olla valmista kauden alkamiseen, pelaajisto terveenä ja taktisella puolella keritty jo perusasiat kerrata hyvin muistiin.

Päävalmentajan Jan-Eric Hämeenkorven mietteet tulevasta kaudesta:

- Nousevaa käyrää aikaisempien vuosien sijoituksiin verraten lähdetään toki hakemaan. Tärkeää on saada heti kauden alusta peli kulkemaan ja pisteitä tilille. Kotikentällä ollaan varmasti vahvoja kuten aikaisempinakin vuosina, vieraissa pitää kyetä tiukat pelit kääntämään voitoiksi jos halutaan sarjan kärkiporukoissa olla. Oulun turnaus antoi osviittaa, että tehoja löytyy joukkueesta laajalta rintamalta kun tehopisteitä jakaantui monille pelaajille. Taktisesti pyritään toki myös aina menemään vuosi vuodelta eteenpäin.

Marko "Mehu" Keinänen, millä ajatuksilla ensi kauteen niin joukkueen kuin omien otteiden kautta ajateltuna?

- Odottavat fiilikset tietenkin. Mukava päästä taas jätkien kanssa painamaan ympäri Suomea ja pelaamaan sarjan kärkisijasta. Se meillä varmasti tavoitteena kuitenkin on jos kaikki menee kuten suunniteltua. Omille tehoille ei ole niin väliä kunhan joukkueena pärjätään...toki Lempäälään terveisiä että Loisketta vastaan pitää itsekin pari maalia tehdä. Futisforumille iloisia terveisiä myös, pitäkäähän topicit pystyssä kauden aikana!

 

Esbo Bollklubb (EBK), Espoo

Seura on perustettu 1940. Noustu on joka vuosi yhtä lukuun ottamatta vitosesta asti: 2014 neloseen, 2015 kolmoseen, 2017 kakkoseen, 2018 ykköseen. Joukkueessa on edelleen mukana alkuperäisiä jäseniä. Vuosina 2012 ja 2013 olimme b-junioreiden lopputurnauksissa ja 2013 myös vitosessa. Kausina 2014-15 ja 2015-16 osallistuimme U21-Liigaan, jolloin joukkue kehittyi ja sai uusia jäseniä.

Saapuneet pelaajat:
Markus Appelqvist, Alberon Zeneli, Dhiaa Al-Shemari ja Yusuf Abdallah Jelen

Lähteneet pelaajat:
Zanjar Abubakir (loukkaantunut, todennäköisesti poissa koko kauden) ja Mohamed Arab

Kauteen valmistautuminen on mennyt hyvin. Aloitimme valmistautumisen jo heinäkuussa ja elokuun puolivälistä on vedetty hyvällä hengellä. Erityisesti fysiikkaa on kehitetty.

Päävalmentajan Jyri Kauria mietteet tulevasta kaudesta:
- Ykkönen on sarja, jossa ei käytännössä voi olla kuin yksi kahdesta tavoitteesta: säilyttää sarjapaikka tai nousta. Minimitavoitteemme onkin tuo ensimmäinen. Joukkueen vahvuutena on yksilötaito, erityisesti näyttävät yksilösuoritukset, jotka nostavat koko joukkueen taistelutahtoa. Joukkueemme on laadukas kombinaatio arvaamattomuutta ja luotettavuutta. Odotan innolla, miten poikamme pärjäävät rutinoituneita Ykkösen porukoita vastaan reissulla ympäri Suomen. Lähdemme sarjaan avoimin ja nöyrin mielin, mutta kuville emme varmasti kumarra.



Kapteeni Pyry Korhosen mietteet tulevasta kaudesta:
- Ensimmäinen kausi Ykkösessä on koko joukkueella iso näytön paikka. Monissa ennakoissa meitä on veikattu sarjan häntäpäähän, mutta joukkue yllättänee monet nuoruuden innolla ja nälällä. Odotan myös vieraspelireissuja, jossa pääkaupunkiseudulla varttunut pääsee tutustumaan Suomi-neitoon kokonaisvaltaisesti.
- Omia tavoitteita on pystyä parantamaan ja syventämään omaa futsalosaamista kauden mittaan, juosta sarjan eniten kilometrejä ja tehdä siinä samalla muutamat maalit, syötöt ja seksiä tihkuvat liukutaklauksetkin.
- Joukkueen tavoitteet ovat selkeät, olemme pyrkineet vuosittain nousemaan sarjaportaita ylöspäin. Enkä näe miksi tämä vuosi tekisi poikkeusta, uskallan jopa väittää, että yksilötaitoa ja tunnetta löytyy tästä joukkueesta enemmän kuin keneltäkään muulta tässä sarjassa.
- EBK / FS on täynnä paikallisia kundeja, jotka ovat monille jalkapallon ystäville tuttuja jo jalkapallokentiltä. Esitämme pääkaupunkiseudun parasta paikallista futsalia kansan keskuudessa Leppävaaran hornankattilassa, joka on tunnetusti ollut tunnelmallinen pelipaikka riehakkaan yleisön vuoksi. Tämä on myös syy, miksi Leppävaara ja Opinmäki ovat ikäviä paikkoja vierailla kenelle tahansa vastustajalle sarjassa.

 

FC Rauma, Rauma

Seura on perustettu 1996. Futsaljoukkue otti ensi askeleensa vuonna 2008, kun Ville Wacklin saapui opiskelemaan Raumalle Tampereelta ja marssi FC Rauman toimistolle huomattuaan ettei kaupungissa pelata futsalia aikuisten tasolla. Tämä antoi alkusysäyksen lajille kaupungissa, ja pian se myös vakiinnutti paikkansa.

 

Joukkueen taival alkoi Satakunnan nelosesta lähinnä OKL opiskelijoiden voimin, muutamalla vahvistuksella jalkapallon puolelta. Alkuperäisestä joukkueesta mukana ovat edelleen Niila Asunmaa ja Jere Kyrkkö. Joukkue nousi vauhdilla sarjaportaita ylöspäin vuosi per sarjataso tahdilla aina Ykköseen asti. Tämäkin oli vain kahden vuoden mittainen välipysäkki, sillä vastoin odotuksia joukkue nousi 2012-2013 kauden päätteeksi Futsal-liigaan. Räjähdysmäinen nousu toi mukanaan myös lieveilmiöitä, sillä organisaatio ja pelaajat eivät olleet vielä tähän valmiita, ja edessä olikin pikainen paluu takaisin Ykköseen. Tällä tiellä joukkue jatkaa edelleenkin.

Saapuneet pelaajat:
Niklas Myllykangas(uusi), Verneri Pietilä(FC Rauma/2) ja Aleksi Kuusenmäki(uusi)

Lähteneet pelaajat:
Jonne Forsström(Riemu), Juho-Matti Pösö(Ilves FS) ja Hans Kallionpää(lopetti)

Joukkueharjoitukset alkoivat tavallista myöhemmin vasta elokuun loppu puolella. Tiedossa oli jo ennestään pelaajien henkilökohtaisia menoja, sekä päällä oleva jalkapallokausi jotka tulisivat rajoittamaan valmistautumista. Muutoksia tapahtui myös taustoissa, sillä Niila Asunmaa vetäytyi päävalmentajan paikalta perheenlisäystä saatuaan, ja monivuotinen joukkueenjohtaja Miika Soinila jättäytyi myös sivummalle tehtävistään.

Nämä muutokset ovat tuoneet omat haasteensa kauteen valmistautumiseen, mutta siitä huolimatta joukkue on ollut positiivisin mielin liikkeellä. Pelaajapuolella tulee myös olemaan liikehdintää lokakuun aikana, sillä muutaman tryoutin lisäksi paria joukkueen riveissä ennenkin esiintynyttä pelaajaa odotetaan saapuvan rinkiin, joten paletti hakee muotoaan vielä ainakin hetken aikaa.

Päävalmentajan Jere Kyrkön mietteet tulevasta kaudesta:
- Joukkueen tavoite on ilman muuta olla kauden päätteeksi sarjan kärkipäässä. Merkityksettömiä otteluita on harvoin jouduttu Raumalla pelaamaan viime vuotiseen tapaan, joten paljon jäi kaikille nälkää täksi kaudeksi. Lähteneet pelaajat olivat iso menetys, mutta paikkaajaksi ollaan saatu nuoria ja potentiaalisia kavereita, joista ainakin muutaman uskon tekevän läpimurtonsa ja osoittavansa olevan hyvää Ykkösen tasoa.

 

KP-V/Monkulat (Monkulat), Kaustinen

Kauden 2009-2010 joukkue pelasi nimellä KP-V/A. Tätä joukkuetta voidaan pitää Monkuloiden perustana. Kaudella 2011-2012 nimeksi vaihtui KP-V Monkulat tai tuttavallisemmin FC Monkulat. Kaustisen Pohjan-Veikkojen alaisuudessa oli jo edustusjoukkue, joten tiivis kaveri-/peliporukka halusi täten jatkaa samalla porukalla, jolla oltiin pelattu juniorivuodet. 2013 noustiin Keski-Pohjanmaan III-divisioonasta K-Pohjanmaan ja Vaasan II-divisioonaan. Sieltä ensimmäinen nousu Ykköseen tapahtui kolmen vuoden tahkoamisen jälkeen eli 2016. Viime vuonna vaiherikkaiden vaiheiden kautta voitimme Kakkosen ja pääsimme karsimaan ToPV:ja vastaan. Kotipeli oli tiukka ja tasainen, jonka voitimme 3-2, mutta sitten vieraspelissä olimme selkeästi vastustajaamme edelle voittaen 10-2.

Saapuneet pelaajat:
Olli Piili, Alex Garzon, Juho Fränti... 
Mahdollisesti lisää uusia pelaajia on vielä tulossa.

Lähteneet pelaajat:
Lähteneitä pelaajia meillä ei niinkään ole, vaikka osa tutuista pelaajista saattaakin olla sivussa syystä jos toisesta. Kaikille joukkueessa pelanneille on aina ovet auki paluuta varten.

Valmistautuminen kauteen on lähtenyt ihan hyvin käyntiin, vaikka osa pelaajista onkin vielä ollut jalkapallon parissa. Olemme treenailleet pari kertaa viikossa jo toista kuukautta ja nyt alkaa treeneissäkin olla porukkaa koko ajan paremmin ja paremmin, kun kausi lähestyy. Treenipelejä on takana vain yksi, jossa Sievi Futsalin Liiga joukkue koki meille 5-2 tappion. Treeneissä olemme ottaneet tuntumaa sekä parketti, että mattoalustoihin, jottei liukas parkettikaan pääse meitä tällä kaudella yllättämään.

Valmentaja Ojalan mietteitä tulevasta sarjakaudesta:
- Hyvillä mielillä lähdetään kautta kohti, treeneissä on ollut hyvä pöhinä päällä ja näkee selvästi, että joukkue odottaa tosipelien alkua, sen verran jäi hampaankoloon edellisestä Ykkösen kaudesta 2016-2017. Muutamia ikäviä loukkaantumisia on jo tullut ennen kauden alkua, mutta toivottavasti loppukaudesta saamme loukkaantuneita takaisin pelikentille. Toisaalta nyt aukeaa monelle uudelle pelaajalle hyviä näytönpaikkoja tulla sisään joukkueeseen. Ykkösessä on tulevalla kaudella monia uusia joukkueita, joita vastaan emme ole pelanneet ja onkin mielenkiintoista nähdä, kuinka me pysymme muiden perässä. 
- Näyttäisi siltä, että viime vuoteen nähden sarjassa on nyt puolet uusia joukkueita, joten vaihtuvuutta Ykkösessä on ollut. Kärkipaikasta tulee varmasti kauden aikana taistelemaan monikin joukkue, mutta alustavasti nostaisin esille Riemun ja AS Moonin, jotka tulevat suurella todennäköisyydellä löytymään sarjataulukon yläriveiltä. Itse lähdemme kauteen nöyrästi, mutta emme nöyristelemään, jokaista peliä lähdetään voittamaan ja katsotaan kauden päätyttyä miltä sijalta Monkulat löytyvät.


Pelaaja Jussi Mikkolan mietteitä:
Minkälainen historia sinulla on futsalin parissa?

  • Kymmenisen vuotta on tullut futsalia pelattua. Viimeisimmät vuodet on tullut panostettua yhä enemmän futsaliin, kuin jalkapalloon.

Mitä odotat joukkueelta tulevalta kaudelta?

  • Joukkueelta odotan, että säilytämme sarjapaikan ja että pelaamme kypsemmän kauden, kuin toissa vuoden Ykkösen kaudella! Joukkue on kuitenkin hyvin pitkälti pysynyt samana, joten meillä on huomattavasti enemmän kokemusta tältä sarjatasolta, kuin edellisellä kerralla.

Millä sijalla Monkulat on kun kausi päättyy? 

  • 6. voitetaan suurin osa kotipeleistä ja muutama ryöstö vieraspeleistä

Mitkä ovat henkilökohtaiset tavoitteesi?

  • Pysyä terveenä koko kauden ja tehdä maaleja enemmän vastustajan päätyyn kuin omaan.

Millaista on pelata kotiyleisön edessä?

  • Kyllähän se on mahtavaa, kun peleissä on tunnelmaa ja yleisöä on välillä halli täynnä. Ilman innokasta kotiyleisöä tuskin pelattaisiin näinkään korkealla!

 

Liikunnan Riemu (Riemu), Jyväskylä

Liikunnan Riemu perustettiin Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan opiskelijoiden toimesta vuonna 2011. Futsal-liigaan Riemu nousi kaudelle 2013-2014. Viiden liigakauden aikana Riemu eteni kolmesti playoffeihin ja saavutti Futsal Cupin hopeamitallin. Vaikea viime kausi päättyi putoamiskarsintaan, jonka seurauksena joukkue putosi alkavalle kaudelle Ykköseen.

Saapuneet pelaajat:  
Mostafa Asadi  , Jonne Forsström, Tatu Hoffren, Leevi Kemppainen, Antti Lappalainen, Joonas Lehti, Janne Paski, Olli Pöyliö ja Robin Saastamoinen

Lähteneet pelaajat: 
Sami Myllymäki, Eetu Parpala, Heikki Puustinen ja Janne Törmänen 

Valmistautuminen kauteen on mennyt Riemun osalta hyvin. Pelaajisto on hieman muuttunut viimekaudesta, muutaman vanhan Futsaljyyrän jäätyä opintojensa päättymisen myötä sivuun pelikentiltä. Tämä on samanaikaisesti antanut nuoremmille pelaajille tilaa ja vastuuta. Syksyn harjoitusottelussaan Riemu kaatoi liigajoukkue JoSePan maalein 3-2.

Päävalmentajan Sakari Holopainen mietteet tulevasta kaudesta:
- Preseason on ollut onnistunut, ja päästy treenaamaan ehjällä ja kattavalla kokoonpanolla. Meille on tullut mukavasti uusia pelaajia jotka ovat päässeet hyvin joukkueeseen sisään. Joukkueesta näkee että nälkää ja voitontahtoa riittää. Näistä lähtökohdista on kiva lähteä kohti alkavaa kautta!"

Kasperi Halme:
- Todella mukava on taas päästä painimaan futsalparketeille! Treeneissä on ollut hyvä meininki, ja asenne on selkeästi edelliskautta pirteämpi. Valmennus on tehnyt hyvää työtä, ja olemme päässeet treenaamaan laadukkaasti. Odotukset kaudelle ovat suuret.

 

Pihlavan Työväen Urheilijat (PTU), Pori

PTU eli Pihlavan Työväen Urheilijat perustettiin vuonna 1931. Futsal on toiminut jalkapallon rinnakkaislajina alkumetreistä asti. PITU nimellä joukkue osallistui ensimmäisiin salifutiksen SM kisoihin vuonna 1997.

PTU pelasi monet vuodet Tampereen piirin kanssa Futsalin kakkosta voittaen sarjan kerran. Kärkikahinoissa joukkue oli joka vuosi. Viime vuonna joukkue siirtyi Länsi-Suomen piirin kakkoseen pelaamaan lähinnä Varsinais-Suomalaisten joukkueiden kanssa. Tuloksena sarjan voitto ja futsal ykkösen nousukarsintoihin meno. Nousuhalut ei ihan hirveät olleet, mutta kun hävitäkään ei osata ainakaan tahallaan, niin tuloksena 0-6 vierasvoitto Ylöjärven Ilveksestä.

Saapuneet pelaajat:
Joni Kuusisto (MuSaFutsal) Toni Miettinen (MuSaFutsal) Lasse Piira (MuSaFutsal) Timo Laurila (MuSaFutsal) Toni Kuusela (FC Jazz) Roland Karlsson (MuSa)

Lähteneet pelaajat:
Ei ketään varsinaisesti siirtynyt muualle. Muutama vanhempi peluri siirtynee pelaamaan farmijoukkue MuSaFutsalin riveihin, mutta on käytettävissä PTU:ssa jos tarvetta on.

Valmistautuminen kauteen on mennyt täysin jalkapallon ehdoilla. Joukkue kävi Somerolla pelaamassa TUL futsalin lopputurnauksessa sijoittuen toiseksi liigajoukkue SoVon jälkeen. FC Rauman kanssa pelattiin 4-4 tasapeli harjoitusottelussa Raumalla. Kaksi kertaa viikossa on koitettu harjoitukset pitää välillä vähän pienemmälläkin porukalla jalkapallo päällekkäisyyksistä johtuen.

Päävalmentaja Juha Laaksonen:
- Mietteet kauteen lähtiessä on luottavaiset, vaikka joukkue onkin jonkin verran uudistunut. Nyt kun viimeisetkin kesäfutaajat saadaan piakkoin täysillä futsalin pariin mukaan niin joukkue tulee hitsaantumaan vieläkin paremmin yhteen. Tavoitteita joukkue ei ole ainakaan vielä asettanut vaan peli kerrallaan systeemillä lähdetään etenemään. Lähes kaikki vastustajat ovat uusia tuttavuuksia, mutta tulevat tutuiksi kyllä kauden mittaan. Yhtään helppoa peliä ei ole luvassa eikä puolilla valoilla saa pistettäkään tässä sarjassa.

Pelaaja Juho Kemppinen:
- FC Jazzissa kesäpalloa pelaava Juho Kemppinen on pitänyt Futsalin rinnakkailajina jo pienestä pitäen. Talvisin tuli aina pelattua futsalia jo juniori joukkueissa. Futsalin Sm kultaakin Juho saavutti junioreissa valmentaja Teemu Eskolan johdolla. Juho pääsi myös aikuisten futsal liigan vauhtia nuorempana kokeilemaan FC Jazzin riveissä. FC Jazzin toiminnan lopahtaessa futsalin puolella Juhollekin tuli muutama välivuosi lajista jalkapallon takia. Viime vuonna PTU:n pelaajatarkkailijat olivat hereillä ja kiinnittivät Juho Kemppisen Pihlavalaisten riveihin. Päätös oli helppo, koska joukkueessa pelasi paljon tuttuja futiksen puolelta ja muutenkin hän oli kuullut paljon hyvää joukkueesta. Viime kaudella Juho yllättyi miten laadukas joukkue PTU:lla oli kasassa ja tänäkin vuonna odottaa joukkueen yllättävän monet vastustajat. Mielenkiinnolla odotan tulevaa kautta, kun joukkueen runkokin saatiin pidettyä hyvin kasassa ja muutamalla hyvällä pelaajalla vielä vahvistettiin joukkuetta.

 

SC Riverball, Joensuu

Historiaa: Perustettu 2006. Kotikenttä: Joensuun Urheilutalo.

Itä-ja Keski-Suomen Kakkonen Voitto 2012-2013 ja 2013-2014. Nousu Ykköseen 2014 ja 2018.

Saapuneet pelaajat:
Dimitri Klimov , Jesper Hokkanen, Sammy Pylkki, Miikka Naumanen, Jaakko Nissilä ja Ville Homanen

Lähteneet pelaajat:
Ossi Savolainen

Harjoittelu aloitettiin elokuun alussa ja harjoitukset ovat pyörineet kolme kertaa viikossa. Suurin osa, 2/3 pelaajista pelaa myös jalkapalloa Kolmosessa, joten yhteensovittaminen aiheuttaa joka vuosi haasteita. Keskikesän tauon poistaminen olisi mieluisa uudistus. Näin jäisi paremmin aikaa valmistautua talven koitoksiin.

Päävalmentaja Juha-Matti Ryynäsen mietteet tulevasta kaudesta:
- Luottavaisin mielin lähdetään jälleen muutaman talven tauon jälkeen pelaamaan Ykköstä. Joukkue on vahvistunut selkeästi viime kaudesta ja varsinkin 2000-syntyneen Jesper Hokkasen nimi kannattaa painaa mieleen, sillä potentiaalia löytyy. Häneltä odotan läpimurtoa ja uutta vastuunkantajaa. Lisäksi Klimov tuo meidän pallolliseen peliin uuden ulottuvuuden ja kunhan Pylkki saa itsensä täyteen kuntoon välivuoden jälkeen niin uskon, että pystymme pelaamaan hyvää futsalia ja haastamaan myös sarjan kärkijoukkueet. Kärkeen povaan AS Moonia ja Riemua.
- Omaa pelikirjaa on pyritty päivittämään ja toivottavasti mennään eteenpäin myös kauden aikana. Ehdoton minimi on uusia sarjapaikka, mutta lähdemme peli kerrallaan liikenteeseen ja katsomaan missä ollaan, kun joulutauolle siirrytään. Sarjasta odotan tasaista, enkä usko että sarjassa on heittopussia viime vuosien tapaan.

Pelaajahaastattelussa Henri Pupaza:
- Positiivisella fiiliksellä ollaan näin kauden kynnyksellä. Ykkönen on selkeästi kovempi sarja kuin meidän oma alueellinen Kakkonen. Lisäksi on hienoa, että pelimäärä kasvaa sekä pääsemme osallistumaan Suomen cuppiin yhden välivuoden jälkeen.
- Ydinryhmä on harjoitellut pidemmän aikaa, jo kesäkuusta lähtien. Kokonaisuutena joukkueharjoittelu on olosuhteista johtuen jäänyt hieman liian lyhyeksi. Oma valmistautuminen alkoi heti viime kauden jälkeen, toivottavasti kuntohuippu edessä, eikä takanapäin.
- Edellisten kahden pelaamamme Ykkösen kauden perusteella tiedämme mitä sarja vaatii ja miten pystymme vastaamaan vaatimuksiin. Tällä tarkoitan taktista kypsyyttä läpi 40 minuuttia, pelikovuutta ja yksilöiden tuomaa lisäarvoa pelin ratkaisu hetkillä.
- Sarjassa vaihtuvuus on ollut laaja, joten on erittäin hankala arvioida omaa sarjasijoitusta, mutta tavoitteena on olla sarjassa taulukon paremmalla puoliskolla.
- Riemun ja monnarin yleisön kohtaamista. Lisäksi Zenithin pelaajien kanssa on mukava painia. Yksittäisiä pelaajina voisin lisäksi mainita Loiskeen Markus Sairiala ja AS Moonin Marko Keinänen.

 

Sääksjärven Loiske (Loiske), Lempäälä

Perustettu 1947. Viime vuonna seuramme täytti 70 vuotta. Seuran juhlavuotta kunnioitti läsnäolollaan mm Suomen Palloliiton edesmennyt puheenjohtaja, Pertti Alaja, sekä Veikkausliigan Ilves Tampereelta, joka marssitti ykkösmiehistönsä kentälle, ja voitti juhlaottelun luvuin 3-1 Sääksjärvellä. Seuran päälajit ovat futsal ja jalkapallo. Kasvattajaseura molemmissa lajeissa. Sääksjärven Loiskeen tausta on varsin upea suomalaisessa futsalissa, kasvattajaseurana.

Loiske on ollut alusta asti mukana, kun futsal sarjoja on Suomalaisessa futsalissa pelattu, niin liitossa kuin Tampereen piirissäkin. Futsal-liigaa on tahkottu reippaasti yli vuosikymmen, ykköstäkin saman verran. Mitaleille joukkue ei ole noussut kuin KKI-sarjoissa, mestaruuksista alkaen. Sen sijaan muuta yksilömenestystä on joukkueelle tullut paljon. Useampia futsal liigan maali kuninkuus, sekä myös pistepörssin voitto liigassa, maajoukkueeseen on pelaajia noussut, sekä pelaajia on noussut vuosittain Loiskeesta Futsal-liigaan.

Valmennus:

Kasvattajaseurana Loiske on onnistunut hyvin. Tälläkin hetkellä Sääksjärven Loiskeen taustoissa, valmennuksessa on mieletön määrä seuran kasvattamia valmentajia. Mistään liigajoukkueestakaan ei varmasti vastaavaa löydy. Kokemusta liigan sekä ykkösen valmennuksesta löytyy jo vuosikymmeniä. Myös koulutettu, UEFA B, valmentaja löytyy.

 

Liigavalmennusta, kokemusta löytyy joukkueesta isosti. Viimeiset kolme kautta liigassa valmentanut, Loiske kasvatti Janne Malmi palasi kotiin. Loiske kasvatti, UEFA B valmentaja Raimo Aholalta myös useita vuosia, samoin joukkueenjohtajalta Esa Kuusistolta kymmenkunta liiga valmennusvuotta. Listaa kun jatketaan ykkösen kokemuksella, niin Loiske kasvattien lista vaan jatkuu ja jatkuu. Päävalmentajan titteliä valmennus tiimissämme kantaa Aki Lehtinen, Loiske kasvatti, mukana ollut myös pitkään. Valmennukseen liittyy myös kauden edetessä Loiske kasvatti Mikä Järvinen, joka myös hän omaa päävalmentaja vastuuta futsal ykkösestä Loiskeesta kauden verran.

Huollossa vahva Loiske taustainen, huoltopäällikkö Jarkko Altonen. Linssin läpi peliä meillä katselee Loiskeen osaava ja taitava kuvaaja Eero Latukka. Myös toinen joukkueenjohtaja, Janne Peltonen antaa vahvan ja osaavan panoksen Loiske futsaliin.

Kokonaisuudessaan olen todella ylpeä, omista kuin muidenkin toimihenkilöiden Loiskeen futsalpolun kulusta ja historiasta futsalaikojen alusta asti.

Kasvattajaseurana Loiske on panostanut ja haluaa panostaa alueen pelaajiin. Kynnys valtakunnalliseen futsal ykköseen on kyllä aika kova, siltä tuntuu. Ne tulokas pelaajat jotka tulevat, heillä kestää muutama kuukausi, ennen kuin pääsevät ykkösen rytmiin mukaan. Ja monille se on jopa liian iso kynnys, eivätkä malta tehdä kärsivällisesti töitä sen eteen. Alasarjoissa kun pääsee niin paljon helpommalla. Sarja, futsal ykkönen on todella hyvä kasvualusta tuleville liigapelaajille ja valmentajille. Sarjan kovuus näkyy myös pitkinä kilpailumatkoina ja sarjan kalleutena, ainakin meille talkoolaisille. Futsal ykkönen onkin siten huomattavasti kovempi sarja, kuin liiga Pirkanmaan liigaseuroille, ainakin kustannusmielessä, sillä meillä täällä Pirkanmaalla on upeasti valtaosa liigan joukkueista. Upea saavutus. Kuljetus kustannukset siten ei siellä näytä niin isoa osaa kuin futsal ykkösessä.

Kokonaan uusia sopimuspelaajia on Hannes Kivekäs, ( Loiske reservi) Vili Hartikainen, Matti Rantanen,( TaPa)  Ville Toiva, (Nokia). Aika tosin näyttää tuleeko koti-ikävä vaiko uskaltaako pelaajat haastaa itsensä futsal ykkösessä.

Liigaan lähti Ville Mansikkamäki, PP-70. Isoja kysymysmerkkejä ovat Loiske kasvatit Manu Helminen sekä Tommi Ahola. Monivuotiset Loiskeen runkopelaajat ovat sivussa ja olivat jo viime kaudella sivussa loukkaantumisten vuoksi. Toki pelaajien panos on tärkeää joukkueelle monella muullakin tavalla, jos he eivät pysty pelaamalla joukkuettaan auttamaan. Myös työelämä siirtää pelaajia joukkueesta muualle Suomea. Nämä tulee myös vaikuttamaan muutaman pelaajan kohdalla. Kysymysmerkkejä täten on vielä tässä kohtaa ennen sarjan alkua.

Joukkue harjoitukset alkoivat elokuussa. Kaksi ottelua liigajoukkueita vastaan olemme sparranneet, joten iloista kyytiä ja oppia olemme saaneet alkavaan kauteen. Joukkueen hyvä henkinen valmennustiimi on saanut hyvän ryhtiliikkeen joukkueeseen. Tekeminen on hyvällä tasolla ja oppimisen halu pelaajilla hyvä. Toki joukkueen harjoitusmäärät eivät yllä liigajoukkueiden tasolla. Etenemme vahvasti valmennustiiminä. Päävalmentajan titteli on Loiske kasvatti Aki Lehtisellä. Muu valmennus on Janne Malmi, Raimo Ahola sekä Mika Järvinen. Vahvan panoksensa joukkueelle antaa myös joukkueen pitkäaikainen kapteeni, Markus Sairiala.

Päävalmentaja  Aki Lehtisen kommentit.
- Valmistautuminen kauteen alkoi elokuun alussa. Harjoituksissa on käynyt 15-17 pelaajaan. Todella aktiivia pelaajia on 14. Valmennustiimimme on todella vahva ja toimiva. Muutamia isoja kysymysmerkkejä pelaajistossa on tällä hetkellä. Pelaajien kuntoutukset, työtilanteet yms. Kilpailu tilanne pelipaikoista on hyvä, toki kovempikin vielä saisi olla. Kaksi sitoutunutta maalivahtia on tällä hetkellä.


Sääksjärven Loiskeen pelaaja, kokenut Ilkka Leppänen
- Meno treeneissä on ollut iloisempaa, kovempaa ja mielekkäämpää kuin muutamaan vuoteen. Vahva valmennustiimi on sen mahdollistanut. Ilon ja määrätietoisuuden kautta olemme edenneet. Tuntuu, että olemme ottaneet uuden askeleen toiminnassamme. Pelaajatilanne on vielä hiukan auki siten, ettei toimivia tutkapareja sekä kentällisiä ole täysin löytynyt. Tarkoitus on joukkueen peliä kehittää koko kauden mittaan. Mielenkiinnolla lähdemme haastamaan muita joukkueita futsal ykköseen.

 

 

Tornion Palloveikot (ToPV)

Seura on perustettu 1935. Seura on niittänyt menestystä 2000-luvulla jääpallossa. Jääpallojoukkue vetäytyi Bandyliigasta juuri ennen kauden 2014-2015 alkua. Seuran nimissä on pelattu myös salibandya sekä jalkapalloa. Tällä hetkellä seuran kaikki paukut ovat Futsalissa. Futsalissa ToPV on todella nuori seura. Joukkue ilmoittautui Kolmoseen syksyllä 2016 ja seurahistorian kahdelle ensimmäiselle kaudelle lyötiin kovat tavoitteet, eli nousu molemmilla kausilla. Tällä hetkellä siis ensimmäinen tavoite on saavutettu.

Kausi 2016-2017 Kolmosessa pelailtiin läpi puhtaalla pelillä ja nousu Kakkoseen oli selviö jo hyvissä ajoin ennen sarjan loppumista. Kaudella 2017-2018 Kakkosessa pienien vaikeuksien jälkeen päädyimme kakkossijalle. Sarjan voittaja Hercules kieltäytyi kuitenkin karsintapaikasta ja sitä luonnollisesti tarjottiin meille. Karsinnassa vastaan tuli Monkulat Kaustisilta joka lopulta vei nimiinsä kaksiosaisen karsintasarjan. Selvisi kuitenkin, että sarjasta jää ulos joukkueita joten täydennysmenettelyssä Palloveikot saivat paikan Ykkösessä.

Lähteneet pelaajat:
Jussi Hakasalo, Ville Pekkanen, Samuli Lätti, Samuli Sanaksenaho, Jari Jeffremoff

Saapuneet pelaajat:
Nikolai Chusov, Ilya Agafonov


Päävalmentaja Oleg Eprintsev

Mitkä fiilikset kauden alla ja miten kauteen valmistautuminen on sujunut päävalmentajan silmin?
- Hyvät ovat fiilikset kauden alla, mukava kun päästään taas tositoimiin. Valmistautuminen kauteen on ollut hieman haastava. Jalkapallon ja futsalin päällekkäisyys aiheuttavat omat ongelmansa pelaajatilanteen suhteen. Joukkueen kanssa ollaan kuitenkin päästy treenaamaan muutaman viikon ajan.

Mitä ajatuksia tulevasta kaudesta?
- Joukkueemme on vielä rakennusvaiheessa joten lähdemme nöyrin mielin tähän sarjaan. Futsalissa ToPV on todella nuori seura, käyntiin lähtee vasta seurahistorian kolmas kausi. Jokainen peli on meille tärkeää oppia ja meidän pitää pystyä kehittämään omaa peliä kauden aikana. Meillä on kokoonpanossa paljon pelaajia, jotka futsalin lisäksi pelaavat jalkapalloa. Menestyminen futsalissa vaatii kuitenkin kovaa sitoutumista ja kahden lajin päällekkäisyydet verottavat armotta sitoutumista. Projektimme tehdä Tornioon nimenomaan täysin futsaliin omistautunut joukkue ottaa varmasti oman aikansa, mutta sen eteen seuran taustajoukoissa tehdään päivittäin nöyrästi hyvää työtä.

Pelaajahaastattelu Topias Wiena

Moro Topias! Vihdoinkin tämä pitkä kesä on ohi ja päästään futsalin kimppuun! Mitkä fiilikset kauden alla?
- Moro! Erittäin hyvät fiilikset on kauteen lähdettäessä. Itsellä ei tänä kesänä tullut tuota futista pelattua niin tosissaan, että akut ladattuna saa lähteä futsal kauteen!

Miten valmistautuminen kauteen on sujunut?
- Kauteen valmistautumista on hiukan haitannut futiskaudet, jotka loppuivat vasta viikko sitten. Ollaan saatu kuitenkin joukkuetreenejä vedettyä pari viikkoa. Jokainen pelaaja on hyvässä kunnossa, joten henkilökohtaisella tasolla valmistautuminen on onnistunut.

Nyt pelataan tosiaan valtakunnallista sarjaa ja välimatkat ovat luvalla sanoen todella pitkiä. Miten uskot näiden välimatkojen vaikuttavan sekä koti- että vieraspeleihin?
- Uskon että pitkät välimatkat ovat etu meille. Ollaan täältä Pohjoisesta totuttu matkustamaan pitkiä matkoja aikaisemminkin, mitä muut joukkueet ei ole välttämättä joutuneet tekemään. Lisäksi joukkueenjohto on saanut hyvin järjestettyä vieraspelit suurimmaksi osaksi siten, että saadaan pelattua yhdellä reissulla kaksi peliä. Näin ei tarvitse matkustaa 6-8h yhden pelin takia.

Minkälaisia odotuksia olet asettanut itselle sekä joukkueelle?
- Nousun myötä joukkueen pitää pystyä myös kasvamaan jokaisella osa-alueella. Aikaisempina kausina saatoimme voittaa pelejä pelkällä ”pelailuasenteella”, tällä kaudella varmasti yksikään voitto ei tule ilmaiseksi. Itseltä odotan mahdollisimman paljon tehoja hyökkäyspäähän joilla auttaa joukkuetta voittamaan pelejä.

Mikä on ase, jolla ToPV tulee ottamaan pisteitä tällä kaudella, mikä on joukkueen vahvuus?
- Huolellinen puolustus, johon olemme tällä kaudella panostaneet paljon. Aikaisempina kausina ollaan mielestäni päästetty aika paljon maaleja ja siihen ongelmaan ollaan reagoitu. Helpompi voittaa pelejä, kun ei joka pelissä päästä 5-6 maalia. Lisäksi meidän pelaajat tuntevat toisensa monen vuoden takaa ja tietävät miten kukin pelaa.

Noniin, se olis sitten Toppe siinä! Haluatko lähettää katsojille jotain terveisiä?
- Toivotan koko joukkueen puolesta katsojat lämpimästi tervetulleiksi peleihin, että saadaan hyvä meininki halliin! Me pelaajat sitten luvataan antaa kaikkemme että katsojat saa koko rahan edestä viihdykettä.

 

Turun Pallokerho (TPK)

Seura on perustettu alun perin jo 1935 jalkapallon puolelle ja futsalia seura aloitti 1990-luvun lopulla silloisen jalkapallon 2.divarin pelureilla. 2000-luvun alussa futsaliin alettiin panostaa enemmän ja seura nousi liigaan ja aina hopealle asti 2005. TPK oli huipulla aina vuoteen 2010 asti jolloin se saavutti viimeisen kolmesta pronssista. Sen jälkeen toiminta alkoi hieman hiipua ja kausi 2014 päätyi liigakarsinnoissa luovutukseen kun taloudelliset resurssit ja pelaajapula olivat liigaa. TPK sai 5 vuoden nousukiellon liigaan tuolloin eli se saa pelata tosissaan noususta vasta kaudella 2019-2020. Vuonna 2015 kerho aloitti uudelleen 2.divisioonasta kun ykkösjoukkue kuopattiin ja kakkosjoukkueesta tuli edustusjoukkue. Tuomas Vainio otti vanhoista pelaajista veto vastuun ja lähti kokoamaan uutta nousua. Joukkueesta vaihtui heti lähes 50% ja tämä tarpeellinen uudistus on jatkunut tähän kauteen asti. Huomattavasti nuorentunut TPK nousi heti ykköseen ja kahdella ensimmäisellä kaudella ykkösessä pelasi itsensä lähelle kärkeä. Joukkue on saanut pelata ilman paineita koska nousukielto on edelleen voimassa mutta tämä on myös ollut melko harmittavaa sarjan imagolle koska siellä pyörii joukkue ilman päämäärää. Sääntöjä on kuitenkin uudistettu ja vastaavaa ei pääse enää tapahtumaan.

Saapuneet pelaajat:
Kari-Pekka Koivunen SoVo Futsal, Joakim Julie TPK jalkapallo, Aleksi Jokela TPK jalkapallo, Waltter Mattila TPK jalkapallo,

Lähteneet pelaajat:
Joonas Manzo SoVo, Eetu Kauria SoVo, Joni Vuorinen lopetti, Joel Kontkanen vaihto-opiskelu, Andreas Engström lopetti

Valmistautuminen on ollut melko haasteellista koska joukkue jälleen vaihtunut paljon ja ensimmäiset treenit saatiin vasta 2 viikkoa ennen sarjan alkua mutta kokoonpano elää vielä ja pääsee lopulliseen muotoonsa vasta kauden ollessa käynnissä. Jalkapallon puolella myös vielä panosta useilla pelaajilla joten pelaajia ei saatu vielä mukaan kunnolla mikä on jokavuotinen ongelma, mutta marraskuun puolella alkaa varmasti helpottaa. TPK tekin myös SoVon kanssa farmisopimuksen mutta sen päällimmäinen tarkoitus on maalivahtien liikkuminen ja ennemminkin pelaajien liike Someron suuntaan hädän tullessa koska heillä on melko kapea rinki. Toki heidän pelaajiakin saatetaan nähdä TPKn riveissä. Mutta enemmän myös yhteistyötä Varsinais-Suomalaisen futsalin eteen tulevaisuutta ajatellen.

Päävalmentaja Tuomas Vainio on hakemassa oppia Uefa futsal B valmennuskurssilla mikä hieman sekoittaa pakkaa mutta tuo varmasti uusia käyttökelpoisia ideoita tulevaisuuteen. Valmentajan näkökulmasta tilanne on jälleen melko samanlainen kuin aiemmat ykkösen kaudet. Ringissä mukana useita pelaajia jotka eivät ole aiemmin pelanneet futsalia, joten jälleen lähdetään aivan perusasioista ja kauden alku tulee olemaan haasteellinen mutta kevät puoliskolla voidaan nähdä parempaa peliä. Viimekauden ykköskentästä lähti myös 75% pelaajista ja kun vielä kolme ykköspohjapelaajaa ovat poissa niin uusia pelaajia pitää löytyä kantamaan vastuuta. TPKn nousukielto aiheuttaa kuitenkin jotain positiivista sillä joukkue saa rauhassa opetella yhtenäisyyttä ja peliä ei tarvitse saada heti täyteen lentoon vaan riittää että kauden lopussa ollaan putoamisviivan yläpuolella. Tarkoitus on kuitenkin taas jokaisessa pelissä tehdä mahdollisimman paljon kiusaa jokaiselle vastustajalle. Uskon että jokainen joukkue on kaadettavissa tänäkin vuonna mutta tammi-helmikuussa nähdään varmasti vasta mihinkä joukkue oikeasti pystyy ja ollaanko ensikaudella siinä tilanteessa että liigaan nousua lähdetään tosissaan hakemaan.

 

Zenith Myllypuro (Zenith), Helsinki

Zenith Myllypuro (Zenith) on perustettu Helsingissä 1979. Futsal tuli seuran ohjelmaan vuonna 2000. Zenith oli mukana jo ensimmäisellä Ykkösen kaudella 2002-2003, eikä ole sittemmin poistunut Ykkösestä. Ykkösessä pelattujen vuosien joukossa Zenithillä on luonnollisesti ollut niin parempia kuin vaikeampiakin kausia, mutta joukkueen perusolemuksessa ovat säilyneet tiivis yhteisöllisyys ja halu oppia futsalia. Zenithillä on miesten sarjoissa myös kakkosjoukkue – ja kolmatta joukkuetta viritellään. Lisäksi Zenithillä on vahva edustus ikämiessarjoissa. 

Saapuneet pelaajat:
Stefan Petrescu (GFT), Muhammed Al-Itawa (PP-70) ja Hossein Atayi (GFT)

Lähteneet pelaajat:
Janne Paski (Riemu) ja Tommi Härkönen


Zenithin valmistautuminen kauteen on sujunut tiiviissä tahdissa. Perinteisesti kauden alut ovat olleet Zenithille erittäin hankalia. Helsingissä salivuorot alkavat perinteisesti syyskuun alussa, jolloin kilpailijoille annetaan hieman etumatkaa. Tänä vuonna saliharjoittelua saatiin aavistuksen paremmalle tolalle ja myös oheisharjoittelua lisättiin aiemmasta. Alkava kausi on helsinkiläisten valmennustiimin (Mikko Merikari, Markus Vanninen ja Jukka Peltola) toinen, joten edellisen kauden valmistautumisesta on otettu opiksi, eikä kauden alussa kaaduta ainakaan samoihin virheisiin kuin vuosi sitten.

Kateeni Rami Sariola

Joukkueen nuorennusleikkaus on edennyt jälleen pykälän. Zenithin harjoituksiin kuitenkaan ei edelleenkään kuljeta mopoautolla, sillä Ykköseen valmistautuvat tulokkaat ovat jo futsal-kannuksensa hankkineita pelureita. Uusien vastuunkantajien myötä seuran kokenut kaarti on siis voinut siirtyä hyvillä mielin taas askeleen taaemmas avainrooleista. Viime ja täksi kaudeksi rekrytoitujen pelaajien myötä myös joukkueen pelitapaan haetaan uusia malleja. Perusteet ovat kuitenkin tulevanakin talvena ennallaan - Zenith taistelee tälläkin kaudella kaikissa otteluissaan tiiviin taktisesti, eikä päästä yhtäkään vastustajaansa helpolla.

Harjoituskaudella joukkue pelasi kaksi harjoitusottelua häviten GFTlle ja voittaen EBKn. Kauden alkuun Zenith lähtee kilpailukykyisellä ryhmällä, joka täydentyy ensimmäisten viikkojen aikana, kun muutama loukkaantunut avainpelaaja palaa riviin. Menetyksenä mainittakoon kuitenkin Niko Hakolan valitettava loukkaantuminen harjoitusottelussa. Olkapäävamma pitää Nikon pois parketeilta koko alkavan kauden.


Päävalmentaja Mikko Merikarin mietteet tulevasta kaudesta:
- Viime kausi oli meille muutosten vuosi, kun nykyinen valmennustiimimme siirtyi vastuuseen joukkueen taustalla. Samalla pelaajarunko jouduttiin parsimaan kasaan uudestaan. Muutos vei aikansa ja oikeastaan koko kausi mentiin pienessä turbulenssissa. Onneksi meillä oli ja on seurassa joukko ykkösen mitat täyttäviä pelaajia, joita voimme tarvittaessa käyttää laadukkaana reservinä etenkin loukkaantumissumien aikana. Alkavalla kaudella me lähdetään ottamaan seuraavaa askelta kehitysprojektissa. Uusia pelaajia on jälleen mukana ja heidän mukanaan meillä on nyt entistä enemmän lajitaitoa käytössämme. Pelillisesti me kehitytään viikko viikolta ja tuon työn edistymistä me mitataan sitten otteluissa. Meillä on viime kauteen verrattuna pykälää taitavampi ryhmä kasassa ja me lähdetään tuttuun tapaan voittamaan jokaista Ykkösen otteluamme. Muu olisi itsemme aliarviointia.


Pelaajahaastattelu Markus Vanninen:
- Me lähdetään hyvillä mielin kauteen. Ollaan minun silmissäni valmiimpia kauteen kuin muutamana aikaisempana kautena. Totta kai tekemistä vielä riittää ja pientä takamatkaa varmasti alkuun on, mutta tekeminen on noussut jälleen vähintään sen pykälän paremmalle tasolle esimerkiksi edellisvuoteen verrattuna. Edellisvuosiin verrattuna me ollaan saatu nyt lisää valmiita vastuunkantajia Ykkösen tasolle ja me pystymme varmasti nostamaan liikettä ja pelin rytmiä nopeammaksi aiemmista vuosista – vaikka edelleenkään ei aiota lähteä hurlumheihin mukaan. Henkilökohtaiset tavoitteet kauteen on samat kuin joukkueella: haluan mennä viime kaudesta reilusti eteenpäin pelaamisessani. Henkilökohtaiset tavoitteeni ovat joukkueen pisteet sarjataulukossa. Pelaajavalmentajana toimiminen on sujunut hyvin. Meillä on onneksi tiivis valmennustiimi, jossa vastuuta jaetaan tarvittaessa. Zenithissä on aina ollut helppoa motivoitua ja motivoida, sillä jokaista peliä lähdetään lähtökohdista riippumatta voittamaan. Meillä isketään askiin aina kilpailukykyisin ryhmä ja tänä vuonna rima on jälleen noussut pari napsua ylemmäksi.


Stefan Petrescu

  • Futsal-Ykkönen