Futsal Nordic Cupissa Suomi voitti Norjan

Julkaistu

  • Futsal

Suomi voitti Futsalin Pohjoismaiden mestaruusturnaus Nordic Cupissa Norjan 2–0 (0-0) ja turnauksen voittoon sekä Pohjoismaiden mestaruuteen riittää tasapeli lauantain Tanska-ottelussa.  Itsenäisyyspäivänä pelatun toisen osaottelun Ruotsi-kohtaamisista Suomen U19 maajoukkue hävisi lukemin 3-4 (2-2).   

Suomen U19 maajoukkue paransi peliään huomattavasti toiseen kohtaamiseen Ruotsia vastaan, ensimmäisen osaottelun päätyttyä Ruotsille selkein lukemin 8-1.

Toisessa osaottelussa oli paljon tarkempaa pelaamista, eikä maalitilanteita tullut kummallekaan joukkueella kovin paljoa. Ottelu oli hyvin tasainen ja Ruotsi ratkaisi voiton itselleen vasta pelattuaan ottelun lopussa monta minuuttia ylivoimapeliä. Tosin ylivoimapelin alkuun Arttu Haatajan laukaisemalla maalilla Suomi siirtyi ensimmäisen kerran ottelussa johtoon. Ruotsi onnistui kuitenkin tekemään vielä kaksi maalia ylivoimallaan ja näin voitti toisenkin ottelun tällä kertaa tiukoin lukemin 3-4. Ensimmäisellä jaksolla Suomen maalit viimeistelivät Arttu Niemelä ja Otto Jukko.

U19 maajoukkueen päävalmentaja Kerkko Huhtanen oli tyytyväinen joukkueensa tekemisen tasoon.
 -Selkeä tasonnosto meiltä toiseen otteluun. Ruotsi ratkaisi ottelun erikoiskenttäpelillä lentävää maalivahtia hyödyntäen. Mutta muilla pelin osa-alueilla olimme tänään vahvoja. Kaikkiaan neljä uutta pelaajaa pelasivat nyt ensimmäiset futsalmaaottelunsa ja kaikki heistä antoivat hyvät näytöt kevään EM-karsintoihin valmistautumista ajatellen.

Futsalmaajoukkue jatkaa turnauksessa voittojen tiellä

Norja laittoi Suomen ahtaalle perjantain avausottelussa. Ensimmäisellä jaksolla ei maaleja nähty, mutta ottelu oli tasaista vääntöä ja viihdyttävää seurattavaa. Norja prässäsi vahvasti ja Suomella oli hieman vaikeuksissa omassa pelissään.

- Oli hieman käynnistymisvaikeuksia tänään otteluun ja ensimmäinen jakso ei ollut ihan sitä mitä odotettiin. Mutta kunnia myös Norjalle, he prässäsivät hyvin ja olivat hyvällä jalalla liikenteessä, kommentoi valmentaja Ville Sihvonen ensimmäistä jaksoa.

Toiselle jaksolle Suomi sai omaa peliään paremmin uomiinsa ja tilanteita Norjan maalille alkoi tulla enemmän. Jakso ei ehtinyt vanheta kuin reilun minuutin, niin Panu Aution tarkasta sivurajapotkusta toinen konkari Antti Teittinen unohtui norjalaisilta takatolpalle ja hän ohjasi pallon todella kauniisti maalin kattoon. Pian perään Jarmo Junno laukoi hänelle kimmonneen pallon yhtä komeasti miltei tismalleen samaan osoitteeseen ja näin Suomi sai jaksolle toivomansa alun hankalan ottelun alun jälkeen.

Sihvonen oli tyytyväinen joukkueen ilmeeseen ottelun toisella puoliskolla.

- Toisella jaksolla terävöitettiin asioita, että saatiin palloa nopeammin ylös ja sitä kautta enemmän maalipaikkoja. Oltiin paljon paremmalla jalalla liikkeellä ja pystyttiin prässäämään paremmin. Sitä kautta tehtiin Norjan peli vaikeammaksi. Iso asia oli myös, että pystyttiin pelaamaan nollapeli. Se on aina iso juttu kansainvälisissä peleissä.

Suomi viimeinen ottelu turnauksessa isäntämaa Tanskaa vastaan alkaa lauantaina kello 15 Suomen aikaan.

Live-streemit, maaotteluvideoita, haastatteluja:  https://www.palloliitto.fi/videot

Turnauksen ottelut ja tilastot:  https://www.palloliitto.fi/splmaa/futsal-maaottelut-miehet/tulokset

Nordic Cup tilastoja
4.12. Suomi - Grönlanti 6-1 (4-1)
          Ruotsi - Tanska 6-5 (2-3)
5.12. Grönlanti - Norja 2-5 (0-3)
          Suomi - Ruotsi 5-2 (4-1)
6.12. Ruotsi – Grönlanti 6-5 (2-2)
          Tanska - Norja 2-1 (1-1)
7.12. Norja – Suomi 2-0 (0-0)
          Grönlanti – Tanska 1-7 (1-3)
8.12. Norja – Ruotsi
          Tanska – Suomi  

Maa            Ottelut    V             T               H              +               -              +/-       Pisteet

Suomi              3           3               0                0            13              3             10        9p
Ruotsi              3           2               0                1            14             15            -1        6p
Tanska             3           2               0                1            14              8              6         6p
Norja                3           1               0                2             6               6               0         3p
Grönlanti       3           0               0                3             8              17            -9         0p
 

Norja - Suomi 0-2 (0-0) ottelun maalintekijät
21:59  1-0  Antti Teittinen
25:59  2-0  Jarmo Junno

Varoitukset / Kentältä poistot
9min    Antti Teittinen  
37min  Lars Röttingnes
 

Suomen kokoonpano               
1    Juha-Matti Savolainen     
12  Antti Koivumäki
2    Panu Autio (C)
3    Ville Uimaniemi
4    Tuukka Pikkarainen
5    Juhana Jyrkiäinen
6    Jukka Kytölä
7    Jarmo Junno
8    Sergei Korsunov
9    Mikko Kytölä
11   Lassi Lintula
13   Jani Korpela
14   Antti Teittinen

Suomen ottelut Nordic Cupissa (Suomen aikaa)
La 8.12. 15.00 Tanska - Suomi Skjern Bank Arena, Ringkøbing–Skjern

Suomen U19-ottelut
5.12.  Ruotsi – Suomi  8-1 (4-1)
6.12.  Suomi – Ruotsi  3-4 (2-2)

 

Lisätietoja

Ilkka Koskinen / Futsaltoimitus
Tel:        +358 40 7009594
E-mail:  [email protected]

  • futsal
  • Futsalmaajoukkue