Futsal Final Four loppuotteluun FC Kemi

Julkaistu

  • Futsal

Futsal Final Four 2020 miesten ensimmäisessä välierässä Meri-Lapin derbyssä nähtiin huikea ottelu. Vaiheikkaiden ja tunteitakin nostattaneiden tapahtumien jälkeen ottelu ratkesi vasta voittomaalikilpailun jälkeen 6-5 (vm 3-2), ja 5-5, 3-3 (1-0).

Hieman vajaa kuukausi sitten Futsal-Liigan vastaava ottelu päättyi tismalleen samoin lukemin ja oli myös todella viihdyttävä sekä kuuma ottelu. Sen peruja ottelua saapui paikan päälle katsomaan 352 katsojaa. Kotijoukkue saikin unelma-alun Boris Cizmarin siirtäessä jo alle minuutin pelin jälkeen Kemin johtoon. Maalin jälkeen pelailtiin hetken melko varovaistakin peliä, mutta jakson loppupuolella torniolaiset saivat hyvän otteen peliin ja loivat kotijoukkuetta useampia maalintekopaikkoja. Lisää maaleja ensimmäisellä jaksolla ei enää tehty.

Toisellekin jaksolle Kemi sai Umbron torniolaisten verkkoon heti jakson alussa. Koko loppu ottelu oli todellista futsalviihdettä ja draamaa parhaimmillaan. ToPV pääsi pian tasoihin, mutta Kemi siirtyi taas kohta maalin johtoon torniolaisten tasoittaessa jälleen ottelun lukemiin 3-3. Näihin lukemiin ottelun varsinainen aika päättyikin.

Draama jatkui jatkoajalla; Kemi ehti siirtyä jo ratkaisevan tuntuiseen kahden maalin johtoon, mutta sitkeät torniolaiset tulivat jälleen tasoihin pelikellon näyttäessä aikaa 44:55 ja Henrique Macedo Basilio Italo sai tuulettaa oikein sydämensä kyllyydestä. Edessä oli siis ottelun lopullisesti ratkaiseva voittomaalikilpailu 10 metrin pisteeltä. Laukojat onnistuivat tai epäonnistuivat tasatahtiin usean parin verran, kunnes Kemi onnistui maalin teossa torniolaisten epäonnistuessa.

Sunnuntain FF4 2020 loppuotteluun Espoon Opinmäkeen matkaavat kemiläiset. Mutta aivan yhtä oikeutetusti junaan olisivat voineet astua torniolaiset. Tällä kertaa kuitenkin FC Kemi oli juuri tuon yhden laukauksen verran parempia. Heille vastustaja tulee toisen välierän Akaa – GFT voittaja.

Jos et pääse paikanpäälle, niin kaikki ottelut näkyvät maksullisina turnauksen yhteistyökumppanin SolidSportin sivuilla: solidsport.com/ff4
Ottelutallenteet tulevat näkymään myöhemmin ilmaiseksi.



Ottelut:
Keskiviikko 12.2.2020 Klo 18:30 Välierä 1. / miehet: FC Kemi - ToPV, 6-5 (vm 3-2), ja 5-5, 3-3 (1-0).

Lauantai 15.2.2020
Klo 13:00 Välierä 1. / naiset Ilves FS - MuSa
Klo 15:30 Välierä 2. / naiset ACE - GFT
Klo 18:00 Välierä 2. / miehet Akaa - GFT

Sunnuntai 16.2.2020
Klo 13:00 Finaali / naiset    VE 2. – VE 1.
Klo 16:00 Finaali / miehet  VE 2. – FC Kemi.

 

  • futsal
  • Futsal Final Four 2020