Futsal Elite Roundilla Portugalissa Suomi taisteli upean tasapelin Italiaa vastaan

Julkaistu

  • Futsal

Portugalissa Porton lähellä Atlantin rannalla Póvoa de Varzimissa pelattavassa futsalin MM-karsinnan Elite Roundilla Suomen ensimmäinen vastustaja oli kivikova Italia. Suomi taisteli upeasti ja painoi italialaiset ajoittain ahtaalle.
Jättiyllätyskin oli lähellä, mutta lukemiin 2-2 (2-2) päättynyt ottelu oli huippusuoritus Suomen futsalmaajoukkueelta.


Ottelun alku oli melkoista myllytystä Italian toimesta. Suomen aloitusnelikko oli pelkästään ottavana osapuolena ensimmäisen vaihtonsa ja maalivahti Juha-Matti Savolaisen muutama huipputorjunta piti Suomen maalin puhtaana. Mutta jo toinen suomalaiskentällinen pääsi hienosti peliin mukaan, eikä päästänyt taitavia italialaisia enää vaarallisille maalipaikoille.  Suomen aloituskentällinen oli toisenkin vaihtonsa aluksi kovan paineen alla, mutta Jukka Kytölä pääsi laidalta hyvään vastahyökkäykseen ja syötti pallon maalin edustalle Miika Hosiolle. Hosio ohjasi pallon kauniisti Italian maalin verkkoihin.

Jakson keskivaihe oli erinomainen Suomelle. Suomalaiset jopa hallitsivat ottelua ja loivat muutamia maukkaita maalintekopaikkojakin.  Palkkiona hyvästä momentumista pallo painui Jarmo Junnon laukauksesta italialaispuolustajan jalan kautta maaliin. Suomi siirtyi jälleen ottelussa johtajan paikalle.

Kun Suomen riketili täyttyi jo varhain, niin väistämättä Italia pääsi kokeilemaan suomalaisen rankkaritorjuntaspesialistin Antti Koivumäen kykyjä. Koivumäki olikin jälleen loistavassa vireessä ja torjui ensimmäisen 10 metrin vapaapotkun ja heti perään hänet komennettiin taas maalin suulle torjumaan myös 6 metrin rangaistuspotkua. Koivumäki torjui tämänkin. Italian toisen 10 metrin vapaapotkun Marcelinho laukoi kuitenkin hallitusti maaliin. Tauolle lähdettiin tasalukemissa 2-2.

Toinen jakso oli kokonaisuudessaan vauhdikasta ja viihdyttävää peliä, vaikka kumpikaan joukkue ei saanut maaleja aikaan. Suomi pelasi ehkä yhden historiansa parhaista jaksoista, jopa hallitenkin jaksoittain ottelua. Etenkin maalintekijä Junno pommitti monesti todella vihaisesti kohti Italian maalia. Mutta maailman ehdottomaan maalivahtieliittiin kuuluva Mammarella piti loistotorjunnoillaan Italiaa mukana pelissä. Toki italialaisillakin oli useita huippupaikkoja lisätä maalisaldoaan, mutta aivan vastaavasti Savolainen pelasi Suomen maalilla huippuillan, kuten vapaapotkun ja rangaistupotkun torjumassa käynyt Koivumäkikin. Ottelun loppuhetkien italialaisvyörytyksessä paikalla olleet suomalaiskatsojat sekä katsojat TV:n äärelläkin pidättelivät henkeään. Mutta Suomi kesti. Ottelu päättyi liki sensaatiomaiseen tasapeliin 2-2.

Ottelun lopputulos antaa todella kutkuttavat lähtökohdat lauantain Portugali-otteluun. Suomen futsalmaajoukkueen unelma MM-kisoista elää edelleen. Heidän, ketkä eivät paikan päälle Portugaliin pääse, kannattaa lauantai-iltana ehdottomasti olla TV:n ääressä ja valita kaukosäätimellä YLE TV2 -kanava päälle kello 22:20.

Ottelun jälkeen Ville Sihvonen Suomen valmennustiimistä piti lopputulosta oikeutettuna:

- Kova taistelu ja kyllä me ansaittiin tuo tasapeli. Varsinkin toisen jakson eka kymmenen minuuttia me pidettiin Italiaa ahtaalla ja me oltiin selkeästi parempi joukkue. Toki vastustajallakin oli paikkoja, mutta kaks-kaks on varmaan ihan oikeutettu tulos tästä pelistä. 

- Kiimainen peli tulossa huomenna illalla ja tupa on varmasti täysi. Kotijoukkue on varmasti ennakkosuosikki tässä lohkossa ja heillä vilisee joukkueessa huippuyksilöitä. Mutta lähdetään taistelemaan tuloksesta siinäkin ottelussa, sitä vartenhan täällä ollaan.


Maalintekijät
7:15    0-1  Miika Hosio
13:12  1-1  Alex Merlim (Italia)
17:27  1-2  Jarmo Junno
19:14  2-2  Marcelinho (Italia) 10m

Varoitukset ja kentältäpoistot
18:53  Antti Teittinen (varoitus)
26:22  Marcelinho (Italia) (varoitus) 
33:04  Jukka Kytölä (varoitus)

Suomen kokoonpano
1   Juha-Matti Savolainen (MV)
2   Panu Autio (C)
3   Miikka Hurme
6   Jukka Kytölä
10 Miika Hosio

8   Sergei Korsunov
11 Lassi Lintula
15 Teemu Lukkari
13 Jani Korpela
4   Iiro Vanha
5   Juhana Jyrkiäinen
7   Jarmo Junno
14 Antti Teittinen
12 Antti Koivumäki (MV)
 
Italian kokoonpano
1   Mammarella (MV)
4   Romano
8   Murilo
9   Marcelinho
10 Alex Merlim
2   Ercolessi (C)
3   Mello Rossi
5   Azzoni
7   De Luca
11 De Oliveira
13 Canal
14 Cesaroni
12 Molitierno (MV)
 

Suomen ottelut näkyvät YLE:n kanavilla.

Futsalin MM-karsinta
Elite Round A-lohko 30.1. – 2.2.2020
Portugali, Pavilhão Municipal da Póvoa de Varzim

Otteluaikataulu (Suomen aikaa)
Torstai 30.1.
19.30 Italia - Suomi  (YLE Areena klo 19:20)
22.30 Portugali - Valko-Venäjä

Perjantai 31.1.
19.30 Valko-Venäjä - Italia
22.30 Portugali - Suomi  (YLE 2 klo 22:20)

Sunnuntai 2.2.
16.00 Suomi - Valko-Venäjä  (YLE Areena klo 15:50)
19.00 Italia - Portugali

Lisätiedot Elite Roundista
https://www.uefa.com/futsalworldcup/

  • futsal
  • Futsalmaajoukkue