Takaisin
26.2.2019 klo 16.50

Forss ja Oksanen lähellä läpimurtoa Brentfordissa

Jaa:

Pikkuhuuhkajien päävalmentaja Juha Malinen tapaa tällä viikolla Englannissa pelaavia suomalaisia. Maanantain ja tiistain hän vietti Brentford FC:n harjoituskeskuksessa.

Juha Malinen matkasi aikaisin maanantaiaamuna Lontooseen ja tutustuu kahden päivän ajan Marcus Forssin ja Jaakko Oksasen edustaman Brentfordin toimintaan. 

 

- Olen seurannut sekä edustus- että reservijoukkueen harjoituksia ja käynyt keskusteluja molempien päävalmentajien kanssa. Ilmapiiri on todella avoin ja toiminta on suunnitelmallista. Harjoituskeskuksessa on useita kenttiä ja kaikki, ruokailuista lähtien, on hyvin hoidettu. He saavat syksyllä myös uuden stadionin. Tämä on hyvä kehityspaikka pelaajille, yksilön kehityksen eteen tehdään paljon töitä, Malinen kehuu.

 

- Valmentajat kertoivat minulle, että Marcus olisi saanut syksyn aikana useita mahdollisuuksia edustuksessa jos ei olisi loukkaantunut. Hän aloitti kauden niin hyvin. Kautta on vielä paljon jäljellä, joten hänellä on hyvät mahdollisuudet näyttää. He luottavat ja uskovat Marcukseen, se on selvä asia. Ajatukset ovat selkeästi myös jo tulevassa kaudessa. 

 

- Jaakkoa pidetään fiksuna, tulevaisuuden pelaajana. He pitävät mahdollisena, että hän voi murtautua joihinkin tapahtumiin edustukseen tämän kevään aikana. Mutta ensi kaudella sitten kunnolla virallisesti mukaan.

 

Vuonna 1999 syntynyt Forss loukkasi selkänsä viime syksynä ja oli poissa kentiltä viisi kuukautta. Hän palasi ottelukuntoon tammikuussa, mutta selkä kipeytyi uudestaan. Nyt alla on kolme ottelua reserveissä ja hän harjoittelee edustuksen kanssa. Kumpikaan suomalaisista ei matkannut edustusjoukkueen mukana Mestaruussarjan vierasotteluun keskiviikkona, mutta Forss saattaa olla kokoonpanossa lauantaina.

 

- Oli todella vaikeaa olla niin pitkään sivussa. Kun kyseessä on selkävamma, niin et voi tehdä oikein mitään. Vaikeinta oli vain olla, ihan kuin ei olisi urheilija. Ensimmäisten kahdeksan viikon aikana en saanut tehdä mitään, olin sen ajan Suomessa. Sen jälkeen kun selkä oli taas kivuton, niin lähdimme vahvistamaan ympärillä olevia lihaksia. Juoksemaan pääsin, kun lihakset olivat tarpeeksi vahvat. Se otti oman aikansa, mutta nyt saan taas nauttia jalkapallosta, Forss toteaa. 

 

- Tarkoitus on, että olen edustusjoukkueessa, mutta jos tarvitsen lisää peliminuutteja, niin menen B:n mukaan. Nyt minun pitää vain malttaa odottaa mahdollisuuttani. 

 

Vuonna 2000 syntynyt Oksanen loukkasi nilkan nivelsiteensä marraskuussa, mutta on nyt hänkin kuntoutunut. Alla on kaksi ottelua reservien kanssa ja seuraavat ovat edessä torstaina ja tiistaina. Brentfordin B-joukkue ei osallistu mihinkään sarjaan, vaan pelaa yksittäisiä otteluita sekä englantilaisia että muita eurooppalaisia seuroja vastaan.

 

- Nilkassa on vielä pieniä tuntemuksia, mutta alan olla kunnossa. Ekassa pelissä pelasin 20 minuuttia ja toisessa 45. Huomenna olisi tarkoitus pelata taas vähän enemmän. Harjoittelin ennen loukkaantumista aika paljon edustuksen kanssa, mutta nyt olen kuntouttanut B:n kanssa. Tavoite on päästä takaisin sinne mahdollisimman pian. 

 

- En mieti mitenkään älyttömästi sitä pääsenkö debytoimaan tänä keväänä. Se tulee jos tulee. Olen mielestäni kehittynyt kauden aikana, kun vertaan siihen mitä olin vuosi sitten. Olen tyytyväinen kauteeni.

 

Malisen oli tarkoitus matkata Brentfordin vierailun jälkeen Brighton & Albion Hoveen ja tutustua U21-maajoukkueen maalivahdin Hugo Kedon seurajoukkueympäristöön. Keto kuitenkin lainattiin kaksi viikkoa sitten Irlantiin Waterfordiin. Malinen jatkaa näin ollen suoraan keskiviikkoaamuna Leedsiin, jossa hän seuraa edustuksen ja reservien harjoituksia, keskustelee valmentajien kanssa ja tapaa puolustaja Aapo Halmeen. Suomeen hän palaa lauantaina. 

 

- On ilman muuta hyödyllistä tavata valmentajia, olemme päässeet hyvinkin seikkaperäisiin keskusteluihin. Seuraan perjantaina Leedsin jälkeen vielä Brentfordin ja QPR:n ottelun.  Viikon ohjelmaa suunniteltaessa tarkoitus oli, että tapaan myös Nicholas Hämäläisen, mutta hän siirtyi nyt lainalle Los Angelesiin. 

 

Suomen U21-maajoukkue leireilee maaliskuun lopulla Espanjassa. Pikkuhuuhkajat kohtaa Norjan 22.3. ja Bulgarian 25.3.