FIFA ja UEFA lievensivät avustuskriteerejä poikkeustilanteen ajaksi

Julkaistu

    UEFA uutisoi maanantaina tukevansa jäsenmaitaan 4,3 miljoonan euron suuruisella avustuksella kompensoidakseen jäsenliitoilleen koronapandemiasta aiheutuvia haittoja.

     Kyse on UEFAn HatTrick perusavustuksesta jäsenliitoilleen.

    - Ylimääräisestä koronatuesta ei ole kysymys, vaan kyse on UEFA HatTrick -avustuksen tuen käyttökriteerien lievennyksistä.

    - UEFA ei siis myöntänyt jäsenliitoilleen mitään uutta tukea, joka ei olisi ollut jo aiemmin tiedossa ja budjetoitu, vaan kyse on UEFAn suunnitelman mukaisista perusavustuksista, Palloliiton pääsihteeri Marco Casagrande taustoittaa.

    UEFA tukee jäsenmaitaan laajasti HatTrick -ohjelman kautta muun muassa olosuhdehankkeissa, erotuomaritoiminnan kehittämisessä, valmennusosaamisen hankkeissa, grassroots-ohjelmissa ja tyttöjen ja naisten jalkapallon kehitystyössä.

    - Normaalitilanteessa UEFA määrittää avustuksen kohdentamisesta hyvin tarkkaan määrättyihin olosuhdeprojekteihin ja kotimaisen jalkapallon kehitystyöhön, mutta nyt koronapandemian vuoksi tuen käyttökriteereitä on lievennetty ja jäsenmaat voivat itse määritellä avustus- ja kehityskohteet.

    - Uutisointi asian ympärillä oli sinänsä aivan oikein, mutta kyse on jo aiemmin jäsenmaille budjetoiduista varoista, ei ylimääräisestä koronatuesta. Koronapandemian vuoksi hyvin tarkasti säänneltyjä tuen käyttökriteereitä on kevennetty, Casagrande kertoo.

    UEFAn 4,3 M€ avustuksesta 2,8 M€ on kausien 2019/20 ja 2020/21 HatTrick  –ohjelmista tuloutuvaa avustusta. Tuleville vuosille 2020-2024 suunnattua HatTrick -investointiavustusta Palloliitto voi lisäksi poikkeuksellisesti hakea haluamiinsa kohteisiin ilman UEFAn tarkempaa ohjausta.

    - Investointiavustuksen kohdalla voimme siis kohdistaa kolmasosan (1,5 M€ 4,5 M€:sta) ilman UEFAn tiukkaa ohjeistusta valitsemiimme kohteisiin. Päätöksiä avustuksen käytöstä ei vielä ole hallituksessa tehty. Aiemmin nämä on pääosin ohjattu seurojen stadion- ja jalkapallonurmihankkeisiin, Casagrande avaa.

    FIFAn avustus myös ennallaan

    Myös Kansainvälisen jalkapalloliitto FIFAn perusavustus Palloliitolle pysyy ennallaan.

    - FIFA avustaa jäsenliittojen perustoimintaa vuosittain miljoonalla dollarilla (920 000€) ja vuosittainen projektiavustus on puoli miljoonaa dollaria (460 000€). Jälkimmäinen summa on Suomessa kohdennettu seurojen talenttivalmennuksen tukemiseen. Näitä summia ei ole nostettu koronan vuoksi, Casagrande kertoo.

    Sen sijaan FIFA on kertonut Palloliitolle aikaistavansa heinäkuulle alun perin kaavailtua maksuaikataulua, mutta tarkkaa tietoa ei asiasta vielä ole saatu.

    - FIFAn täyteen perusavustukseen ovat normaalisti oikeutettuja jäsenliitot, jotka täyttävät kaikki asetetut toimintaehdot. Käsittääkseni poikkeustilan aikana avustukset tullaan maksamaan täysimääräisenä, vaikka joiltain osin kaikkia kriteerejä ei täyttäisi, Casagrande kertoo.

    FIFA on tämän lisäksi ilmoittanut valmistelevansa Financial Relief Programme -ohjelmaa jäsenliittojensa koronaseurausten kompensoimiseksi.

    - Olemme toimittaneet FIFAn pyytämät selvitykset asiaan liittyen, mutta tietoa päätöksistä ei ole vielä tullut. Jos avustusta tätä kautta tulisi, olisi se kokonaan uusi tuki Palloliitolle, jonka käyttötarkoitus olisi nimenomaan koronan aiheuttamien vahinkojen kompensaatio. 

    • korona