FF Jaro, RoPS ja MP kauden avausvoittoihin

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat

KPV ei onnistunut voittamaan kotiavaustaan, mutta nousi maalieron turvin sarjakärkeen.

KPV – TPS 1–1 (0–0)

Justus Lehto
oli hyvin lähellä viedä isännät johtoon jo alkuminuuteilla, mutta Jere Koposen reaktiotorjunta piti lukemat tasoissa. TPS:n Albijon Muzaci sai myöhemmin avausjaksolla kolme tilaisuutta maalintekoon, mutta yksi laukauksista meni sivuverkkoon ja muuten Hemmo Riihimäki oli mies paikallaan KPV-maalilla. 

Lehto teki ensimmäisen maalinsa tasan kolmeen vuoteen heti toisen jakson alussa, kun hän puski Kyle Curingan antaman kulmapotkun takatolpalta sisään. Johto kesti vain kymmenisen minuuttia, sillä Jesper Karlsson kaadettiin 16-alueella ja Muzaci tasoitti rangaistuspotkusta. Kumpikin joukkue haki lopussa voittomaalia, mutta Kokkolan illassa päädyttiin lopulta pistejakoon.

Ruudun ottelukooste
Vierasjoukkueen raportti

FF Jaro – HJK Klubi 04 4–1 (1–0)

Kotijoukkue otteluun loistavan alun, kun Guillermo Sotelo pääsi tuikkaamaan avausmaalin jo muutaman minuutin pelin jälkeen. Jaro oli tuplata johdon 36. minuutilla, mutta Elmo Henriksson torjui puolittaiseen läpiajoon päässeen Samuel Haglundin yrityksen. Hetkeä myöhemmin pallo oli maalissa toisessa päässä, mutta Kai Meriluodon osuma liputettiin paitsioksi.

Meriluoto onnistui tasoittamaan lähietäisyydeltä, kun toinen jakso oli vanhentunut kymmenen minuuttia. Tilannetta edelsi alati vaarallisen Samuel Anini Juniorin sekä Tommi Jäntin hyvät alustukset. Vain hetki tästä Meriluoto pääsi läpi, mutta laukaus osui ylärimaan. Jaro siirtyi takaisin johtoon 67. minuutilla – Sotelon kulmapotku tavoitti Johan Brunellin, joka puski komean johtomaalin. Vieraiden urakka hankaloitui pian, kun Jäntille nostettiin toinen varoitus. Miesylivoimalla viimeiset parikymmentä minuuttia pelannut Jaro rankaisi vielä kahdesti, ja maalit merkittiin Jim Myrevikille sekä komean yksilösuorituksen tehneelle Tyler Reidille.

Ruudun ottelukooste
Kotijoukkueen raportti

JIPPO – RoPS 1–2 (1–0)

RoPS:n Didis Lutumba-Pitah sekä Tuomas Kaukua väläyttelivät laukaisutaitojaan avausjaksolla, ja Mohammed Adams osui tolppaan, mutta puoliajan ainokaisesta vastasikin JIPPO. Joona Hiltunen petasi itselleen vetopaikan, Miikka Mujunen torjui, ja Nuutti Tykkyläinen tykitti paluupallon maaliin 40. minuutilla. Johto piti tauolle asti – tasoitus oli hyvin lähellä vielä lisäajalla, mutta Kaukuan laukaus pysähtyi ylärimaan.

Rovaniemeläiset saivat aihetta juhlaan viimein 57. minuutilla – Nino Roffelssen keskitti ja Luka Kuittinen viimeisteli tasoituksen yläriman kautta. Puolustuspään pelaaja nousi avainrooliin myös voittomaalissa, kun Adams nikkasi Lutumba-Pitah'n keskityksen maaliin 85. minuutilla. Miro Turusella oli vielä lisäajalla hyvä tilaisuus tasoitukseen, mutta Mujunen torjui nuoren hyökkääjän yrityksen, ja RoPS pääsi kotimatkalle kolmen pisteen kanssa.

Ruudun ottelukooste
Kotijoukkueen raportti
Vierasjoukkueen raportti

MP – EIF 2–1 (2–1)

Mikkelissä nähtiin todella vauhdikas alku – Juuso Liukkonen karkasi maalintekoon heti parin minuutin pelin jälkeen, ja Samson Ebuka tasoitti komealla laukauksellaan ennen kuin kellossa oli kuusi minuuttia. 36. minuutilla Antti Ulmanen oli erittäin lähellä rankaista vanhaa seuraansa, mutta ohjaus osui EIF-maalin ylärimaan. Muutamaa minuuttia myöhemmin isännät nousivat lopulta johtoon, kun Roope Kantolan mainio keskitys tavoitti Oliver Kangaslahden, joka puski komeasti maaliin.

Liukkosella oli toisen jakson alkuminuuteilla paikka tuplata iltapäivän maalimääränsä, mutta veto meni sivuverkkoon. Reilun tunnin kohdalla Jonne Uronen joutui venymään parhaimpaansa, kun Riku Selander pääsi tekopaikkaan. Uronen ja MP kestivät loppuun asti, ja mikkeliläisyleisön riemuksi ottelu päättyi 2–1-lukemiin.

Ruudun ottelukooste
Kotijoukkueen raportti
Vierasjoukkueen raportti