FC Kontu ja Tampere United kohtaavat Regions´ Cupin finaalissa

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat

Kolmen cup-finaalin lauantai päättyy Regions´ Cupin finaaliin. Kaksi Kolmosen joukkuetta saa kaudelleen juhlavan päätöksen, kun FC Kontu ja Tampere United kohtaavat Helsingin Olympiastadionilla.

Suomen Regions´ Cup on Kolmosessa tai alempana pelaaville joukkueille tarkoitettu cup-kilpailu. Sitä on pelattu vuodesta 2012 lähtien ja kilpailun voittaja ratkaistaan nyt yhdeksättä kertaa. Palkintorahojen lisäksi kauden 2021 voittaja saa ensi vuodelle paikan UEFA Regions´ Cupissa.

Jo tässä vaiheessa on varmaa, että Regions´ Cup saa uuden mestarin. Myös finaaliin selviytyminen on molemmille joukkueille uusi kokemus. FC Kontu oli aiemmin edennyt parhaimmillaan välieriin vuonna 2012. Tampere United sen sijaan eteni vuotta myöhemmin kuudentoista parhaan joukkoon, mikä oli tähän vuoteen asti tamperelaisten paras suoritus Regions´ Cupissa.

Kaudella 2021 kilpailuun osallistui yhteensä 74 joukkuetta eri puolilta Suomea. Finaalijoukkueista Tampere United aloitti oman cup-taipaleensa toiselta kierrokselta, kun taas FC Kontu pääsi aloittamaan kierrosta myöhemmin. 

Tampere United ei ole päässyt Regions´ Cupissa helpolla, sillä tamperelaiset ovat kohdanneet matkalla finaaliin vain Kolmosen joukkueita. FC Kontu sen sijaan pääsi pelaamaan kaksi ensimmäistä cup-otteluaan alempien sarjatasojen joukkueita vastaan. Välierissä Tampere United kaatoi vieraskentällä FC Kiiston ja FC Kontu haki vierasvoiton Nokian Palloseurasta. 

FC Kontu latautuneena finaaliin

FC Kontu aloitti oman urakkansa Regions´ Cupissa vasta elokuussa, kun taas finaalivastustaja Tampere United pelasi ensimmäisen cup-ottelunsa jo kesäkuussa. Itähelsinkiläisten kapteeni ja maalivahti Christos Zavros kokee, että joukkue pääsi aloittamaan cup-taipaleensa sopivaan aikaan.

- Pääsimme aloittamaan Regions´ Cupin aika myöhään, mikä sopi meille hyvin. Sarja oli jo käynnissä ja cupin myötä saimme kaikille peliaikaa. Cupin alkaminen siinä vaiheessa oli varmasti myös valmennukselle mieluinen asia, Zavros sanoo.

FC Kontu selvitti ensimmäiset kierrokset varmaotteisesti, kun vastaan asettui alemmilla sarjatasoilla pelaavia joukkueita.

- Cup-ottelut ovat kerrasta poikki, joten niihin pitää asennoitua omalla tavallaan. Kahdessa ensimmäisessä pelissä olimme selkeitä ennakkosuosikkeja ja Maskua vastaan peli oli aika tasaväkinen.

Välierässä helsinkiläiset saivat esimakua Tampereen alueen joukkueista, kun FC Kontu kaatoi Nokian Palloseuran vieraskentällä lukemin 1-3. Nokialaiset olivat finaalia ajatellen hyvä mittatikku, sillä NoPS jäi Kolmosen lohkossaan toiseksi juuri Tampere Unitedin jälkeen. 

- Välierä NoPSia vastaan on ollut selkeästi kovin peli. Puolustimme Nokialle kurinalaisesti ja joukkue osoitti FC Kontun leimaan sopivaa taistelutahtoa. Sen vuoksi voitto tuntui erityisen hyvältä. Välierä oli yksi kauden parhaista peliesityksistämme. Kopissa oli aika hyvä tunnelma pelin jälkeen.

Zavros on ollut isossa roolissa FC Kontun tolppien välissä. Maalivahti itse jakaa kuitenkin kiitosta myös joukkueensa hyökkääjille.

- Joni Häppölä on ollut joukkueemme maalikuningas kaikilla FC Kontussa pelaamillaan kausilla. Lisäksi FC Futurasta kasvattajaseuraansa palannut Markus Tukiainen on pystynyt antamaan tulitukea. Meillä on ollut tällä kaudella pitkästä aikaa kaksi selkeää maalintekijää, Zavros kertoo.

FC Kontun lauantai-illan vastustaja Tampere United on edennyt tappioitta aina kauden päätösotteluun saakka. Zavros kuitenkin uskoo, että FC Kontulla on kaikki edellytykset aiheuttaa tamperelaisille vuoden ensimmäinen tappio.

- Tampere Unitedin tavoitteena oli nousu Kakkoseen, mikä jo toteutuikin. Tiedämme, että vastaan asettuu tosi kova nippu. Se on varmasti meille yksi kauden isoimmista haasteista - ellei jopa isoin. Minulla on kuitenkin tosi vahva luotto siihen, että pystymme haastamaan Tampere Unitedin tasaväkisesti.

Regions´ Cup huipentuu lauantaina Helsingin Olympiastadionilla pelattavaan finaaliin. Finaalipaikka on FC Kontun ensimmäinen ja pelipaikka tekee siitä vieläkin erityisemmän.

- Jo finaaliin selviytyminen on hienoa, mutta Olympiastadionilla pelaaminen tuo varmasti tosi paljon lisälatausta molemmille joukkueille ja katsojille. Se on iso asia kaikille pelaajille, valmentajille, taustahenkilöille ja koko seuralle, Zavros sanoo.

- Tiedämme olevamme etuoikeutettuja, että pääsemme kokemaan tällaisen ottelun. Kaikki haluavat Olympiastadionille, mutta vain harvat pääsevät sinne. Ei voi olla kuin tosi kiitollinen, että pääsen kokemaan sen tällä sarjatasolla pelatessa. Se on ollut sellainen pikkupojan unelma. Toivottavasti cup-kilpailujen finaalit pelataan jatkossakin Olympiastadionilla.

Tampere United tavoittelee tappiotonta kautta

Tampere United saavutti toisen kauden isoista tavoitteistaan, kun joukkue juhli Kolmosen lohkovoittoa ja nousua Kakkoseen. Tamperelaisten päävalmentajan Jukka Listenmaan mukaan sarjanousun rinnalla on kulkenut jo pidemmän aikaa toinen tärkeä tavoite.

- Otimme Regions´ Cupin finaalin isoksi tavoitteeksi, kun selvisi, että se pelataan Olympiastadionilla. Ei siellä alasarjapelaaja kauhean usein pääse pelaamaan, joten edessä on ainutlaatuinen kokemus, Listenmaa sanoo.

Oman mausteensa lauantai-illan finaaliin tuo se, että Tampere Unitedin palkintokaapista puuttuu vielä Regions´ Cupin voittopokaali. Myös voittajaa odottavat kansainväliset pelit motivoivat joukkuetta.

- Sen verran olen kuullut, että voitolla tekisimme historiaa. Silloin olisimme ensimmäinen seura, joka on voittanut Veikkausliigan, Suomen Cupin, Liigacupin ja Regions´ Cupin. Lisäksi olisi joukkueelle iso juttu päästä pelaamaan ensi vuonna europelejä UEFA Regions´ Cupissa.

Listenmaan mukaan lähestyvän finaalin on pystynyt aistimaan myös Tampere Unitedin harjoituksissa. Jokainen pelaaja haluaa päästä tositoimiin Olympiastadionilla.

- Harjoituksissa on ollut tosi kova meininki. Meillä on niin laaja rinki, että kaikki taistelevat paikasta jo kokoonpanoon. Peliajasta on kova kilpailu. Kyllä sen näkee, että harjoitusviikolla on ollut ihan erilainen virinä joukkueessa verrattuna edelliseen viikkoon, jolloin meillä oli panokseton peli, Listenmaa kertoo.

Tampere Unitedin kausi on edennyt lähes voitosta voittoon. Sinipaidat tekivät omassa Kolmosen lohkossaan vakuuttavaa jälkeä, sillä joukkue voitti yhtä tasapeliä lukuun ottamatta kaikki sarjapelinsä ja juhli nousua Kakkoseen. Myös maalisarake alleviivaa vakuuttavaa kautta. Tampere United tehtaili osumia yli viiden maalin ottelukeskiarvolla ja sen omaan verkkoon tehtiin Kolmosessa ainoastaan kymmenen osumaa.

- Meillä on loistava kausi takana ja olemme pelaajien kanssa puhuneet, että tällä ottelulla voimme tehdä kaudesta täydellisen. Meitä motivoi myös pelata tappioton kausi, sillä sarjassa on voittojen lisäksi tullut vain yksi tasapeli. 

Listenmaa kertoo katsoneensa FC Kontun välieräottelun videolta ja analysoineensa tulevan vastustajan mahdollisia heikkoja kohtia. Siitä huolimatta Tampere Unitedin leirissä luotetaan ensisijaisesti omiin vahvuuksiin.

- Keskitymme enemmän oman pelin hiomiseen ja luotamme omaan juttuumme. Lupaamme tarjota Kolmosen tasolle poikkeuksellisen kovaa pelinopeutta. Syötämme palloa tosi laadukkaasti, Listenmaa sanoo.

Olympiastadion tarjoaa finaalille juhlavan näyttämön. Listenmaa toivoo, että myös yleisö löytää hyvin lehtereille.

- Olisi hienoa, jos paikalle saapuisi edes tuhatpäinen yleisö. Se olisi kova juttu Kolmosen pelaajille. Tampereelta tulee Olympiastadionille bussillinen kannattajia laulamaan, joten jo sitä kannattaa tulla katsomaan.

Regions´ Cupin finaali FC Kontu – Tampere United pelataan lauantaina 16.10. klo 19.00 Helsingin Olympiastadionilla.

Otteluun on vapaa pääsy.