FC Interin Mikko Kuningas Cup-finaalin alla: ”Kerrankin yksi ottelu ratkaisee kaiken”

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat

HJK isännöi FC Interiä Suomen Cupin finaalissa lauantaina Telia 5G Areenalla. Joukkueiden lähtökohdat otteluun ovat erilaiset. Etenkin Interin peli on takunnut Veikkausliigassa, kun taas HJK on keikkunut koko kevään sarjan kärkipäässä, vaikka pelillisesti joukkue ei ole välttämättä parastaan vielä löytänytkään.

Interin kenraaliharjoitus Kuopion Palloseuraa vastaan meni sanalla sanoen penkin alle maanantaina, kun Sinimustat kärsivät murskatappion vieraissa luvuin 5-1. Tuosta ottelusta Interiin täksi kaudeksi siirtynyt keskikenttäpelaaja Mikko Kuningas ei aio ottaa turhaa huolta lauantain finaalia silmällä pitäen.

- Tuloksesta ei jäänyt mitään kerrottavaa. Turha meidän on siitä pelistä ottaa mitään negatiivisia asioita mukaamme. Cupissa pelimme on sujunut hyvin, joten miksemme voisi päästä päätyyn asti, 20-vuotias pelimies sanoo toiveikkaana.

- Meillä ei ole mennyt toivotun hyvin, mutta pitää muistaa ettei heilläkään ole sujunut ehkä niin hyvin, kuin he ovat toivoneet, Kuningas jatkaa.

Turkulaisseuralla on ollut maanantain jälkeen koko viikko aikaa hioa kuvioitaan HJK:ta vastaan yhteen suureen otteluun. Nuorukaisen mukaan joukkueen omaa kokonaisvaltaista ja pidemmälle tähtäävää pelin kehittämistä ei ole kuitenkaan menneellä viikolla unohdettu.

- Olemme hioneet kumpaakin. Sen legendaaarisen ”oman pelin” pitää toimia. Tulemme otteluun todella keskittyneinä.

Veikkausiliigan alkukierroksilla Veritaksella pelattu maaliton tasapeli helsinkiläisiä vastaan on Kuninkaan mukaan hyvä voimavara lauantain suureen koitokseen.

- Se oli hyvä tulos finaalia ajatellen. Saimme pidettyä tuommoisen hyökkäyskaluston nollilla. Peli on mielestäni auki, eikä kummallakaan ole henkistä yliotetta. Kyseessä on nyt vain yksi peli, johon lähdemme tasatilanteesta.

Kuningas mainitsee HJK:n hyökkäyksestä kaksi nimeä, joita kannattanee vahtia tarkoin.

- Heidän kokoonpanonsa on täysi arvoitus, koska he pystyvät kierrättämään kaikkia pelaajiaan. Tehojen puolesta Filip Valencicia ja Klaussia kannattaa pitää silmällä. Loppupeleissä on kuitenkin aivan sama, ketkä sieltä tulee vastaan, meidän pitää onnistua murtamaan heidän puolustuksensa.

Finaali on nuorukaisen uran isoin yksittäinen ottelu seurajoukkuetasolla.

- Hienoa, että kerrankin yksi ottelu ratkaisee kaiken. Olisi se huikeaa nyt voittaa. 

Jännityksen tunnetta Kuningas ei ole lauantain ottelusta kropassaan tuntenut. Ainakaan vielä.

- Olen ennemminkin odottanut ottelua kuin jännittänyt. Ehkä niitä perhosia tulee vatsaan vasta lauantaina.