FC Haka nappasi Pirkanmaan herruuden ja eteni Suomen Cupin välieriin

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat

Tampereen Tammelassa nähtiin jännittävä ottelu, jossa Haka taisteli kynsin ja hampain jatkopaikasta Ilveksen painaessa päälle. Loppulukemiksi kirjattiin 0-1 ja FC Haka eteni Suomen Cupin välieriin. 

Ratkaisuosuma syntyi jo ottelun alkumetreillä

Ottelun alkaessa helle ei ollut Tampereella vielä hellittänyt, vaan olosuhteet joukkueille haastavat. Jo alusta asti oli selvää, että vauhdikasta päästä päähän etenevää peliä tuskin nähtäisiin. Ilves otti pallonhallinnan heti avausvihellyksestä ja Haka tyytyi vastahyökkäysjoukkueen rooliin. Haka onnistui rakentamaan ensimmäisen paikkansa reilun kymmenen minuutin pelin jälkeen, kun Hakan keskikenttä heitti reilusta kolmestakymmenestä metristä komean keskityksen rangaistusalueen sisälle. Jonni Thusberg karkasi Ilves-puolustukselta ja ohjasi pallon komeasti päällään verkon perukoille. 

0-1 takamatkalle joutunut Ilves jatkoi painostustaan. Keltapaidat onnistuivatkin rakentamaan tilanteita ihan kiitettävällä tahdilla. Noin puolen tunnin pelaamisen jälkeen maali tuntui jo aivan roikkuvan ilmassa. Tiemoko Fofanan pusku 28. minuutilla vaati Hakan maalivahdilta Michael Hartmannilta loistavan venytyksen ja 32. peliminuutilla Janne Saksela sai loistavan maalintekopaikan. Saksela kuitenkin yritti tilanteessa vielä hakea syöttöä, ja paikka kuivui kasaan. Ilves rakensi ensimmäisellä puoliajalla useita hyviä tilanteita, mutta Hakan puolustus pelasi uhrautuvasti ja onnistui pitämään suurimman osan tilanteista kurissa. Ne pallot mitä puolustus ei saanut, hoiti maalissa hyvin pelannut Hartmann.

Ilveksen painostus ei tuota tulosta toisellakaan puoliajalla

Toisella puoliajalla jatkettiin samaan tyyliin kuin ensimmäiselläkin. Ilves piti palloa ja rakensi hyökkäyksiä, mutta Haka taisteli puolustuspäässä. 54. Peliminuutilla Ilves sai vapaapotkun hyvältä paikalta juuri ja juuri kuudentoista ulkopuolelta. Pallon taakse asteli Lauri Ala-Myllymäki, joka lähetti matkaan matalan laukauksen, jota maalin edessä ohjaamassa pyrki Tavares Silva Jair, jonka upea yritys ei aivan tuota tulosta. 

Ilveksen painostus jatkui lisäajan viimeisille minuuteille, mutta tasoitusta ei synny. Ilves pyrki ottelun loppupuolella usein etenemään keskityksillä ja pidemmillä avauksilla boksiin, mutta Hakan puolustajat olivat näissä tilanteissa vahvoja. Näin ollen 12. minuutilla syntynyt avausosuma ja kova puolustustaistelu riittivät viemään FC Hakan välieriin. Haka nappasi nimiinsä myös Pirkanmaan herruuden ainakin siihen asti, kun joukkueet seuraavan kerran kohtaavat Veikkausliigassa.