Esbjerg ei ollut halukas myymään Joni Kaukoa isompiin ympyröihin – ”Unelmanani on pelata vielä Englannissa”

Julkaistu

  • Maajoukkueet

Joni Kaukon edustama tanskalainen Esbjerg fB koki viime kaudella todellisen katastrofin, kun se putosi maan toiselle sarjatasolle. 

Edelliskaudella upeasti kolmanneksi sijoittunut seura on maan viisinkertainen mestari, joten pettymys oli myös sen pelaajille massiivinen. Kauko kokee, että epäonnistumiseen ei ole yksiselitteistä vastausta.

- Meidän päävalmentajamme John Lammers sai potkut jo alkukaudesta paniikinomaisen ratkaisun jälkeen. Se oli mielestäni hätiköity päätös, koska pelattiin kuitenkin hyvin. Sen jälkeen kaikki lähtikin mönkään oikein urakalla. Ei vain saatu käännettyä suuntaa enää paremmaksi, vaikka kuinka yritimme.

- Koronapandemiaa en lähde tilanteesta syyttämään, vaikka kaksi kuukautta pitikin yksin harjoitella kotona, kolmatta kauttaan seurassa pelaava turkulainen muistelee. 

Kauko oli kuitenkin kuudella maalillaan yksi Esbjergin suurimmista onnistujista. Myös tällä kaudella ”Suomen Messi” on osunut jo peräti seitsemän kertaa ja on joukkueen paras maalintekijä. Hän tietää olevansa joukkueen vastuunkantaja ratkaisun hetkillä.

- Minulla on iso vastuu, koska olen yksi seuran kokeneimmista pelaajista jo ikänikin vuoksi. Valmentaja on antanut minulle keskeisen roolin ja sitä kautta maalejakin on tullut. Olen usein keskiössä, kun lähdemme tekemään taktiikoita peleihin, liittyvät ne sitten pelintekemiseen, maaleihin tai ihan mihin tahansa, 30-vuotias keskikenttäpelaaja kertoo.

Siirto muualle houkutti

Kauko päätti jäädä seuraan toisen suomalaisen Pyry Soirin tapaan, vaikka ottajia miehellä olisi ollut myös muualla. Kaikki on toiminut kuitenkin Tanskassa hyvin ja suomalainen on hyvin arvostettu pelaaja seurassa. Esbjerg ilmoittikin jo hyvin ajoin, etteivät he halua luopua miehestä, vaikka hän haluaisikin lähteä. Nykyistä sopimusta on jäljellä ensi kesään saakka.

- Tulevat EM-kilpailut olivat suurin syy, miksi mietin lähtöä. Keskustelin pitkään perheen, valmentajan, agentin ja kaikkien muidenkin kanssa. Loppujen lopuksi asiat menivät näin. 

- Jos olisin siirtynyt muualle, todennäköisin paikka olisi ollut maan pääsarjassa. Täällä minut tunnetaan hyvin. Unelmanani on kuitenkin pelata vielä jokin päivä Englannissa. Brexit tosin saattaa laittaa kapulaoita rattaisiin siinä asiassa. Se jää nähtäväksi.

Paluu pääsarjaan on seuran ainoa päämäärä ja tavoite onkin hyvin realistinen, sillä Esbjerg on 17 kierroksen jälkeen sarjan toisella sijalla kaksi pistettä kärkijoukkue Viborgia jäljessä. 

-  Meillä on kova joukkue ja kaikki näyttää tällä hetkellä hyvältä. Jos pystymme jatkamaan samaan tahtiin, uskon meillä olevan hyvät saumat nousta. Alkukaudesta tuli pieni notkahdus, mutta sen jälkeen saimme homman luistamaan ja voitimme peräti kahdeksan ottelua putkeen. Vielä on tietysti paljon pelejä jäljellä, eikä mikään ole ratkennut.

EM-tunnelma palaamassa ennalleen

Kaukolla oli merkittävä rooli myös maajoukkueessa Huuhkajien saavutettua historiallisen EM-kisapaikan. Koropandemia kuitenkin siirsi tapahtumaa vuodella, mutta Kauko uskoo kilpailuiden toteutuvan sekavasta tilanteesta huolimatta.

- Ne tullaan joka tapauksessa pelaamaan, mutta se on sitten eri asia, että missä ja onko yleisöä paikalla. Tosi paljon odotan, vaikka ei se innokkuus ehkä enää ihan samaa luokkaa ole kuin kisapaikan varmistuttua. Kisojen siirtyminen sai fiilikset vähän lässähtämään, mutta nyt taas pikkuhiljaa kesää kohti mentäessä on alkanut tulemaan pieni into takaisin.

- Kyllä ne kohta pelataan, Kauko naulaa.

  • Huuhkajat