Erotuomaripalkkiotyöryhmä kokoontui keskiviikkona

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat

Seurojen Palloliitto -kehitysohjelmaan liittyvä erotuomaripalkkioiden ja muiden aiheeseen liittyvien käytänteiden harmonisointityö otti jälleen yhden askeleen eteenpäin, kun asiaa pohtiva työryhmä kokoontui keskiviikkona. 

Työryhmän tehtävä etenee suunnitellusti ja viimeistään loppukesään mennessä on tavoitteena ratkoa kaikki nykyisen toimintamallin haasteet. Näistä haasteista pienin ei ole nykyisten palkkioiden erilaisuus piireissä.

Toisessa kokouksessaan työryhmä kävi edelleen läpi tulevien palkkioiden perusteita ja kokonaisuuden perusperiaatteita. Esiin keskusteluissa nousivat mm. peliaikojen ja ottelun tason/vaativuuden huomiointi palkkioiden määrittelyssä. Mahdolliset alueelliset eroavaisuudet tulee huomioida loogisella palkkionmuodostustavalla. Työryhmä haluaa myös varmistua siitä, että jatkossakin erotuomareilla on mahdollisuus kasvaa myös avustavan erotuomarin tehtäviin ensin alempien nuorten tasojen peleissä.

Yksimielisyyttä työryhmässä on jo syntynyt siitä, että vaikka tehtävä on haastava, niin koko muutos pyritään saamaan kuntoon yhdellä kerralla. Asteittaista siirtymistä tai muutaman vuoden siirtymäaikaa ei työryhmä näe hyväksi ratkaisuksi, vaikka tällä hetkellä alueellisesti isoja eroja onkin. Selkeä yhteinen näkemys on  myös siitä, että jatkossa koko maassa avustavien erotuomarien palkkio määritellään prosenttiosuutena erotuomarin palkkiosta. Palkkioiden korotukset halutaan työryhmän näkemyksen mukaan sitoa jatkossa kuluttajahintaindeksiin koko maassa.

Seuraavan kerran työryhmä kokoontuu huhtikuussa ja isomman loikan kohti päämäärää ryhmä pääsee ottamaan siinä vaiheessa, kun ns. sarjatarjotin valtakunnallisesti valmistuu.

Uutinen työryhmän ensimmäisestä kokouksesta löytyy täältä >>

  • Erotuomarit