Erkka V. Lehtola: ”Olemme piirun verran valmiimpia taistelemaan karsinnoissa”

Julkaistu

  • Maajoukkueet

Suomi päätti maajoukkueleirinsä komeaan 3–1-voittoon Islannista. Seuraavaksi U17-poikien katseet kääntyvät lokakuun EM-karsintaturnaukseen.

U17-pojat (2005 ja myöhemmin syntyneet) sekä Islanti kohtasivat tänään perjantaina tuplamaaottelun jälkimmäisessä osassa. Vieraat olivat keskiviikkona parempia maalein 1–2, mutta toisessa välienselvittelyssä Suomi vei ottelun lukemin 3–1. 

Päävalmentaja Erkka V. Lehtola harmitteli keskiviikkoiltana Suomen tekemiä virheitä, jotka Islanti käytti tylysti hyväkseen. Perjantainakaan virheiltä ei täysin vältytty, mutta niitä tehtiin huomattavasti vähemmän.

– Keskiviikon peli oli meille hyvä herätys, ja realismi kansainvälisestä tasosta löi vasten kasvoja. Korostimme ensimmäisen pelin jälkeen, kuinka hyvin kentällä tulee onnistua pärjätäkseen. Meillä oli otteluiden välissä vain yhdet harjoitukset – yritimme vaikuttaa poikiin enemmän henkisellä puolella kuin treenikentällä, Lehtola toteaa. 

– Teimme aika paljon muutoksia, sillä halusimme testata pelaajia. Ilman koronaa meillä olisi ollut karsintoihin 12–15 ottelun matka, mutta nyt pelasimme vain kaksi maaottelua. Näin monen muutoksen tekeminen ei ole ihanteellista, mutta halusimme kaikkien kenttäpelaajien saavan maaottelukokemuksen – se on tärkeä asia, kun ajatellaan joukkueen yhteishenkeä. 

Perjantain ottelussa Suomi käytti maalipaikkansa tehokkaasti ja riisui Islannin aseistaan paremmin kuin aiemmassa pelissä. Lehtola myöntää, että Suomella oli vaikeuksia, mutta päävalmentajan mukaan joukkueen yleisilme oli valmiimpi kuin ensimmäisessä pelissä.

– Olin tyytyväinen yhdessä tekemisen meininkiin. Oli tärkeää, että meille jäi mukaan hyviä asioita, mikä kantaa meitä lokakuun EM-karsintaan. Ennen kaikkea tulos oli pojille tärkeä henkisesti. Islanti on hyvä joukkue, Lehtola sanoo. 

– Veikkaan, että pojat itsekin vaistoavat, että paransimme tietyissä asioissa näiden kuuden päivän aikana. Saimme vastauksia moneen kysymykseen, mikä helpottaa valmistautumista karsintoihin. Olemme piirun verran valmiimpia taistelemaan karsinnoissa.

Karsinnat koittavat reilun kuukauden päästä, kun Suomi isännöi Bosnia-Hertsegovinaa, Gibraltaria ja Sveitsiä lokakuun alussa. Suomi pelaa avausottelunsa Sveitsiä vastaan 7. lokakuuta – pelipaikasta ja mahdollisesta lipunmyynnistä tiedotetaan myöhemmin.

– Puramme tämän leirin ja nämä ottelut mahdollisimman pian ja mietimme, onko sellaisia pelaajia, joita haluamme nähdä seurajoukkueissaan. Pitää toivoa, että kaikki pelaajamme ovat kunnossa lokakuussa, ja saamme ulkomailla pelaavat pojat mukaan. Se on paljon, jos kolme hyvää pelaajaamme puuttuu, Lehtola sanoo. 

– Sitten pureudumme vastustajiin. Yritän päästä Tukholmaan katsomaan Ruotsin ja Sveitsin välistä tuplamaaottelua. Hankimme tulevista vastustajistamme kaiken mahdollisen materiaalin. 

Peräti kymmenen maajoukkuedebyyttiä

Kaikkiaan kymmenen pelaajaa teki keskiviikkona tai perjantaina ensiesiintymisensä maaotteluissa. Yksi heistä, Alex Ramula, oli Suomen suurimpia onnistujia päivän voitokkaassa ottelussa.

HJK:ta edustava, aiemmin urallaan LePa:ssa ja FC Espoossa pelannut, veräjänvartija venyi useaan tärkeään torjuntaan. Ramulan nollapeli mureni vasta lisäajalla, kun Islanti pääsi kaventamaan lähietäisyydeltä.

– Tämä oli minulle ensimmäinen maaottelu – siitä, että se meni näin hyvin, tuli sikahieno fiilis. Meillä oli alussa vaikeuksia, mutta rauhoitimme peliä sen edetessä. Toinen puoliaika oli meiltä tosi hyvä. Pystyimme pitämään palloa ja teimme paikoista. Menimme paljon eteenpäin ekasta pelistä ja saimme itseluottamusta voitosta, Ramula toteaa.

– Meillä on tosi yhtenäinen jengi, jossa kaikki on kaikkien kavereita. Kaikki tsemppaavat toisiaan. Odotan innolla, että pääsemme pelaamaan EM-karsintoja – minulla on luottavainen fiilis siitä, että voimme myös päästä jatkoon. 

Pelaajat tuttuun tapaan valitsivat keskuudestaan tapahtuman kolme parasta pelaajaa, ja eniten pisteitä saivat järjestyksessä: 

1. Lauri Laine FC Honka
2. Ville Vuorinen HJK
3. William Grönblom HJK
4. Joonas Kekarainen KäPa
5. Alex Ramula HJK

Suomi – Islanti 1–2 (25.8.2021)
Otteluraportti
Katso ottelu YouTubesta!

Suomi – Islanti 3–1 (27.8.2021)
Otteluraportti
Katso ottelu YouTubesta! 

  • P2005