Emmi Alanen: "Pelitempo pitää olla nopeampi"

Julkaistu

  • Maajoukkueet

Helmarit avaa MM-karsintaurakkansa tiistaina, kun Slovakia saapuu vieraaksi Turun Veritas Stadionille.

Edellisen kilpailullisen ottelunsa Suomi pelasi helmikuussa, kun upeat EM-karsinnat huipentuivat vakuuttavaan 5–0-vierasvoittoon Kyproksesta.

Kevään ja kesän aikana Helmarit pelasi Itävallassa ja Espanjassa järjestettyjen leirien ainana kolme maaottelua. Tuloksellisesti käteen jäi 2–2 tasapelit Itävaltaa ja Puolaa vastaan sekä Espanjan leirillä kärsitty 0–1 tappio Venäjälle.

– Olemme pelanneet kesän aikana muutaman treenipelin ja hioneet omaa pelaamistamme. Nyt on kiva päästä vihdoin aloittamaan karsinnat, Emmi Alanen sanoo.

86 A-maaottelua pelannut keskikenttäpelaaja kertoo, että vaikka edellisten otteluiden tulokset eivät olleet ihanteellisia, on niistä otettu tärkeää oppia mukaan Slovakia-otteluun valmistavan leirin harjoituksiin.

– Olemme puhuneet tosi paljon siitä, että pelitempo pitää olla nopeampi. Myös reaktiomme kentälle pitää olla nopeampi. Jos esimerkiksi menetämme pallon, niin reagoimme nopeammin. Meidän pitää olla vähän enemmän varpaillaan ja mukana pelissä, eli pelinopeus on ollut sellainen isompi teema, Alanen kertoo.

Vastahyökkäyksistä iskevä Slovakia

Suomen, Ruotsin, Slovakian, Georgian ja Irlannin muodostama MM-karsintojen A-lohko polkaistiin käyntiin perjantaina, kun Slovakia ja Ruotsi kohtasivat Senecissä. Ottelu päättyi Fridolina Rolfon avausjakson maalilla Ruotsin 0–1 voittoon.

Tuoreen olympiahopeajoukkueen vahvasti haastanut Slovakia tulee olemaan tiukka vastus myös Helmareille, jonka Alanenkin tiedostaa.

– Slovakialla on varmasti taitavia yksilöitä ja he ovat tosi vaarallisia vastahyökkäyksissä. Niihin meidän täytyy olla valmiina.

Edellisen kerran Suomi ja Slovakia ovat kohdanneet vuoden 2020 Kypros Cupissa. Tuo ottelu päättyi Suomen 2–4 voittoon, kun Ria Öling, Linda Sällström, Anna Westerlund ja Kaisa Collin onnistuivat maalinteossa.  Nykyisistä Helmareiden pelaajista myös juuri Alanen on onnistunut maalinteossa Slovakiaa vastaan. Hän viimeisteli avausmaalin Suomen 2–0 voittoon päättyneessä EM-karsintaottelussa huhtikuussa 2012.

Suomi-Slovakia pelataan tiistaina 21.9. klo 18.15 Turun Veritas Stadionilla. Hanki liput otteluun täältä >>

  • Helmarit
  • naisten A-maajoukkue