Eerikkilässä muurataan uuden hotellin peruskivi 9.8.

Julkaistu

    Eerikkilän urheiluopiston uusi hotellirakennus tuo lähes sata uutta vuodepaikkaa ja kaivattua helpotusta resursseihin, kun vaakakupeissa tasapainottelevat liikuntapaikkojen ja majoitustilojen saatavuus.
      Vahvaa kasvua

      Eerikkilän majoituskapasiteetti nousee ensi kesäkuussa 400 vuodepaikkaan, kun 42 korkeatasoista hotellihuonetta ja kokoustiloja käsittävä hotelli valmistuu.

      - Asiakkaiden vaatimus yöpymisen tasosta on noussut selkeästi. Uuden hotellin myötä vahvistamme asemiamme markkinoilla ja toisaalta helpotamme myyntipalvelumme arjen paineita haastavan palapelin kokoamisessa liikuntapaikkojen ja majoitustilojen saatavuuden kanssa, kertoo rehtori Göran Enckelman.

      Eerikkilän toiminta on kasvanut tasaisesti koko 2000-luvun. Edellisen majoitusrakennuksen valmistuttua vuonna 2002 asiakasmäärä on noussut 49 %, mikä kerryttää kuluvan vuoden ennusteeksi 55 000 opiskelijavuorokautta.

      Positiivinen kehitys on seurausta määrätietoisista investoinneista, joita on viimeisten 12 vuoden aikana tehty jalkapallon ja salibandyn olosuhteiden kehittämiseksi. Investointilistalta löytyvät täysimittainen jalkapallohalli, kaksi majoitusrakennusta, ravintolan laajennus, kaksi lämmitettävää nurmikenttää ja siirrettävää salibandykenttää, joiden yhteenlaskettu kustannus nousee lähes 15 miljoonaan euroon.

      Uudisrakennuksen arkkitehtina toimii arkkitehtuuritoimisto Esko Mikkola Oy ja pääurakoitsijana Ojarannan Rakennus Oy. Hankkeen kustannus on runsaat neljä miljoonaa euroa, johon on saatu rakentamisavustusta Opetus- ja kulttuuriministeriöstä. Samassa yhteydessä uusitaan nykyisessä päärakennuksessa sijaitseva vastaanotto ja rakennetaan pysäköintialue noin sadalle autolle.

      Tiistaina 9.8. klo 15.00 alkavassa tilaisuudessa ovat mukana mm. Eerikkilän omistajayhteisön, Palloilu Säätiön, hallituksen puheenjohtaja Pentti Seppälä, Eerikkilän johtokunnan puheenjohtaja Jarkko Savola ja Tammelan kunnan edustajina kyläpäällikkö Matti Setälä sekä valtuuston ja hallituksen puheenjohtajat Harri Kaunisto ja Esa Ryhtä.