Eerikkilän leiri aloitti U16-poikien maajoukkuevuoden – seuraavat maaottelut odottavat Serbiassa

Julkaistu

  • Maajoukkueet

Tämän päivän sisäisen harjoitusottelun voi katsoa jälkikäteen Palloliiton YouTube-kanavalta. Sininen vei ottelun maalein 2–1 – tiistaina Valkoinen oli vahvempi samoin lukemin.

U16-pojat (2006 ja myöhemmin syntyneet) leireili tällä viikolla ensi kertaa Erkka V. Lehtolan alaisuudessa. Lehtola joutui jättämään leirin kaksi ensimmäistä päivää väliin sairastelun takia, mutta joukkueen viime vuoden päävalmentaja Kai Nyyssönen pääsi onneksi paikkaajaksi.

– Oli hienoa, että Kaitsu pystyi hyppäämään mukaan lyhyellä varoitusajalla. Hän tuntee pelaajat sekä taustat, ja olen hänelle kiitollinen avusta – se oli osoitus hienon tiimimme veljeydestä! Vedin avauspalaverin pojille etänä, ja videoanalyytikkomme Väinö Kuosmanen hoiti striimauksen tiistain sisäisestä harjoituspelistä, Lehtola avaa.

– Keskiviikkoaamuna pääsin lopulta paikan päälle. Vaikka olen nähnyt poikia jo ennen leiriä, on eri asia työskennellä heidän kanssaan kuin katsoa pelejä katsomosta. Menetin ensimmäiset kaksi päivää, mutta keskiviikon ja torstain paketti oli huomattavasti parempi kuin ei mitään.

Päävalmentajalla kävi huono tuuri sairastelujen suhteen, mutta pelaajien terveystilanne pysyi helmikuun alun sekä leirin ajan poikkeuksellisen hyvänä – yksikään leirille nimetystä 34 pelaajasta ei joutunut jäämään sivuun tapahtumasta, mikä on ollut hyvin harvinaista erityisesti korona-aikana.

Pelaajat pääsivät antamaan näyttöjä kahdessa sisäisessä harjoituspelissä. Kun kumpikin joukkue pelasi identtisellä pelitavalla, oli esimerkiksi lyhyissä maalipotkuissa odotettavissa erittäin kovaa prässiä.

– Oli odotettavissa myös virheitä, ja niitä tuli tiistaina liikaa. Pelaajilla oli iso halu näyttää osaamistaan, ja peli oli ajoittain hyvin rauhatonta. Yläalueen hallintajaksoja tuli aika vähän. Peli näytti siltä, miltä se usein näyttää näissä ensimmäisissä keskinäisissä harjoituspeleissä, Lehtola toteaa.

– Tänään peli oli selkeästi parempi, vaikka pelaajilla oli muutaman päivän kuorma alla. Intensiteetti oli riittävän korkea, ja helppoja virheitä tuli huomattavasti vähemmän. Halusimme nähdä enemmän hitaita hyökkäyksiä – niitä myös nähtiin. Olin todella tyytyväinen pelaajien tämän päivän suoritukseen.

Lehtolan mukaan joukkueesta huokui hyvä ryhmähenki, mikä on lupaava merkki tulevia koitoksia ajatellen.

– Pojat ovat todella aktiivisia osallistumaan sekä kentällä että luentosaleissa. He viihtyvät keskenään hyvin, ja meininki on iloinen. Kaitsun tiimin tekemä erinomainen pohjatyö välittyy kaikesta. Odotan innolla, että pääsemme pelaamaan maaotteluita.

U16-poikien seuraava tapahtuma onkin toukokuun alun UEFA Development -turnaus. Suomi osallistuu Serbiassa pelattavaan turnaukseen yhdessä isäntämaan, Slovakian sekä Unkarin kanssa.

– Vaikka Eerikkilä on minulle rakas paikka, reissailu on jäänyt viime vuosina niin vähille, että on todella hienoa päästä ulkomaille. Turnauksessa on kolme varmasti fyysistä ja ilkeää vastustajaa, jotka ovat hyviä myös pallollisesti. Mittarit ovat kovempia kuin joukkueen viime vuoden vastustajat, ja olen erittäin iloinen siitä, että pääsemme hyvään testiin heti keväällä. 

  • P2006