Douglas Caé on kesäkuun kuukauden pelaaja

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat

Sarjakärki IF Gnistanin kärkimies johtaa maalipörssiä kuudella osumallaan, joista viisi syntyi kesäkuun aikana.

Miesten Ykkösen pelaajat ovat äänestäneet Douglas Caén kesäkuun kuukauden pelaajaksi. Brasilialainen 33-vuotias hyökkääjä äityi kesäkuun aikana hurjaan maalivireeseen ja viimeisteli viidessä pelaamassaan ottelussa yhtä monta maalia.

Caén maalitehtailu alkoi FF Jaron vieraana 6. kesäkuuta, kun hän laukoi tasapeliin päättyneen ottelun avausmaalin upealla tavalla. Pari viikkoa myöhemmin hyökkääjä osui kahdesti derbyvoitossa HJK Klubi 04:ää vastaan, ensin rangaistuspotkusta ja toisen kerran päällään.

Kuun viimeisenä päivänä Caé teki niin ikään kaksi maalia ja alusti yhden, kun JIPPO kaatui Joensuussa. Toinen maaleista syntyi jälleen puskusta ja toisen mies tykitti verkkoihin lähietäisyydeltä. Jälkimmäinen maali nosti Caén maalipörssin kärkipaikalle, jossa hänen nimensä komeilee yhä.

– Haluan kiittää Jumalaa ja kaikkia, jotka äänestivät minua. Olemme harjoitelleet kovaa ja muodostamme kentällä perheen. Uskon, että se on auttanut minua pääsemään tällaiseen maalivireeseen, Caé sanoo.

Viime kesänä Gnistaniin siirtynyt Caé on tällä sekä viime kaudella muodostanut tehokkaan parivaljakon maanmiehensä Lucas Morais’n kanssa. Esimerkiksi JIPPO-ottelussa Caén ja Santeri Kuivalaisen välillä oli nähtävissä samanlaista kemiaa.

– Olen pelannut Lucaksen kanssa muutaman vuoden ajan, ja meillä oli jo entuudestaan hyvä yhteys kentällä. Ajan myötä olen onnistunut luomaan sellaisen muidenkin joukkuekavereideni kanssa, ja se on näkynyt maalitilastoissa, Caé toteaa.

– Meillä on nuoria pelaajia, ja toivon pystyväni auttamaan heitä. Heidän täytyy luottaa itseensä ja uskoa potentiaaliinsa – yhdessä voimme saavuttaa suuria asioita.