”Cyprus Cup on nyt jopa tärkeämpi kuin ennen” - Helmareilla edessä tärkeä leiri

Julkaistu

  • Maajoukkueet

Helmarit valmistautuvat huhtikuussa jatkuviin EM-karsintoihin Kyproksella pelattavan perinteikkään turnauksen avulla. Päävalmentaja Anna Signeul näkee turnauksen tärkeänä tapahtumana sekä pelaajille että valmennukselle.

Naisten A-maajoukkue matkaa maaliskuussa Cyprus Cupiin, jossa EM-karsintalohkoaan johtava joukkue kohtaa Tshekin, Thaimaan ja Slovakian. Päävalmentaja kertoo leirin merkityksen korostuvan varsinkin tänä vuonna. 

- Cyprus Cup on nyt jopa tärkeämpi kuin ennen. Meillä on nykyään vähemmän kansainvälisiä ottelupäiviä, ja pelaamme kaksi tai kolme valmistavaa ottelua vähemmän kuin aiempina vuosina, Signeul sanoo.

Helmarit lähtevät Kyprokselle uudistuneen valmennusryhmän kanssa. Lars Mosander sekä Kimmo Lipponen liittyvät valmennukseen uusina niminä, ja aiemmin joukkueen fysioterapeuttina toiminut Lasse Lagerblom siirtyy joukkueen fyysiseksi valmentajaksi. Signeul uskoo valmennusryhmänsä kokemukseen ja ammattitaitoon.

- Tietenkään ei ole hyvä tehdä liikaa muutoksia kesken karsintojen, mutta olen nyt todella innoissani. Nämä henkilöt ovat todella kokeneita ja osaavat hommansa. Tämä muutos ei tule olemaan ongelma, Signeul kommentoi.

Uudistunut valmennus pääsee hiomaan yhteistyötään leirillä. Päävalmentaja haluaa sekä pelaajien että valmennuksen olevan valmiita, kun EM-karsinnat jatkuvat Vaasassa Portugalia vastaan 10.4.

- Turnaus on tärkeä myös valmennusryhmälle. Uuden ryhmän pitää löytää omat roolinsa ja työskennellä hyvin yhdessä. Kun kokoonnumme yhteen karsintoja varten Cyprus Cupin jälkeen, täytyy kaiken olla viimeisen päälle kunnossa, Helmari-luotsi linjaa.

Signeul nimesi joukkueensa Cyprus Cupiin maanantaina. Nimettyjen pelaajien lisäksi ryhmään liittyy loukkaantumisestaan toipunut hyökkääjä Linda Sällström. 

- Ryhmämme näyttää todella hyvältä. Joillain pelaajilla on ollut pieniä loukkaantumisia talven aikana, mutta kaikkien pitäisi olla nyt pelikunnossa, Signeul sanoo joukkueen terveystilanteesta. 

Turnaus on monelle pelaajalle hyvä mahdollisuus näyttöjen antamiseen. Päävalmentaja lupailee kaikille vastuuta. 

- Pyrin antamaan kaikille pelaajille paljon peliaikaa. Haluan, että kaikki pääsevät aloittamaan pelin. Pelaajien on nyt tärkeä näyttää, missä kunnossa he ovat ja mitä he ovat tehneet seurajoukkueissaan talven aikana.

Helmarit matkustavat Kyprokselle maanantaina 2.3. Turnauksen avausottelu Tshekkiä vastaan on vuorossa torstaina 5.3.

Suomen ottelut Cyprus Cupissa:

5.3. 18.00 Tshekki – Suomi, AEK Stadium, Larnaka
8.3. 15.30 Thaimaa – Suomi, AEK Stadium, Larnaka
12.3. 15.30 Slovakia – Suomi, GSZ Stadium, Larnaka

  • Helmarit