Takaisin
5.5.2020 klo 15.20

BLOGI: Kun peli on viety pois

Jaa:

Treenit, pelit ja ystävät. Onnistumisen ilo. Meille kaikille on tärkeää kuulua johonkin – niin poikkeusaikana, kuin sen jälkeenkin. Vaikka joukkueen fyysiset kokoontumiset olisivat tauolla, joukkueeseen kuuluminen pysyy. Nyt ja myöhemmin. Jalkapallo tarjoaa mahdollisuuden kuulua yhteisöön, kuulua joukkueeseen. Imatran Palloseuran junioripäällikkö Santeri Piirainen kertoo Kuulun joukkueeseen blogissaan, mitä merkitys pelillä ja joukkueella hänen elämässään on.
 

Jalkapallo on voima, joka saa minut aamulla avaamaan silmäni ja toimimaan elämässä parhaalla mahdollisella tavalla. Se on identiteetin osa, joka on kasvanut 22-vuotisen elämäni aikana merkittävästä merkittävämmäksi. Valmentajana saan jakaa jalkapallon arvon pelaajille päivittäin. Kun esittäydyn vieraalle ihmiselle, on “jalkapallovalmentaja” nimeni jälkeen ensimmäinen tai toinen asia, jonka sanon. Jalkapallon ydin on peli. Miltä on tuntunut, kun se on viety pois?

Tutustuimme ensi kertaa silloin, kun opettelin kävelemään. Hain sinut takaisin, vaikka potkin sinua kauemmas. Sinut oli vaikea kesyttää, mutta sait minut yrittämään aina uudelleen. Pian en ollutkaan enää potkimassa sinua yksin, jouduin jakamaan sinut myös muille. Potkimme sinua yhdessä ja yritimme saada sinut maalipuiden väliin. Meistä tuli ystäviä. Erottomattomat. Muistan ikuisesti erään marraskuisen pimeän iltapäivän kolmetoista vuotta sitten, kun en tahtonutkaan leikkiä kanssasi tuona päivänä. Isäni sanoi, että meidän ei silloin tarvitse nähdä enää ikinä. Kyynelehdin ja päätin, etten enää koskaan hylkäisi sinua. Sitouduin.

En lopulta koskaan saanut kesytettyä sinua niin täydellisesti kuin olisin halunnut, mutta tiesin, että voisimme olla yhdessä myös muilla tavoin. Olithan antanut minulle niin paljon, enkä halunnut menettää yhteyttämme. 

Aluksi valmentaminen kulki rinnalla pelaamisen ja tuomaroinnin kanssa. Olen aina halunnut olla merkityksellinen ympäristölleni ja valmennukseen keskittyminen oli luonnollinen valinta jo 16-vuotiaana. Olin onnekseni saanut pelaajaurallani valmentajakseni sellaisia ihmisiä, jotka puhuivat jalkapallon merkityksestä pelikentän ulkopuolella. Opin, että jalkapalloa pelaamalla voi oppia vuorovaikutustaitoja, kokea olevansa jotain itseään suurempaa sekä lykkäämään välitöntä tyydytystä. Kaikkia niitä tuhansia asioita, joita tarvitsemme hyväksi koetussa elämässä. Opin, että jalkapallo on jotain suureempaa kuin pelkkä liikuntamuoto. Olen aina halunnut korostaa pelaajille tätä jalkapallon suurempaa voimaa, merkitystä.

Muistan hyvin maaliskuun 12. päivän. Päivän ennen koronan vaikutuksia yhteiskuntaamme. Vaikutukset eivät tietenkään tulleet yllätyksenä, olihan maailmalla jo peruttu otteluita ja käsihygienista lähetettiin muistutuksia kuluneella viikolla. Oli vain odotus siitä, että milloin epidemia vyöryää koskettamaan suomalaista yhteiskuntaa. 

Jo kentälle mennessä aavistelin, että tämä voi olla viimeinen päivä pitkään aikaan kentällä. Viestit ja uutiset, jotka tavoittivat kentällä ollessa vahvistivat sitä tunnetta. Harjoitusten aikana ei yleensä mieti kentän ulkopuolella tapahtuvia asioita, mutta tuona päivänä valmentajana ajatukseni täyttyivät muustakin kuin teknis-taktisesta opetussisällöstä. Kun lopettelin viimeisiä harjoituksini tuolta päivältä, tuntui kun kurkkuuni olisi juuttunut palanen. Tunne siitä, että nämä olisivat viimeiset yhteiset harjoitukset kentällä pitkään aikaan. Ei enää pitkään aikaan maalin jälkeistä tuuletusta, “maalista poikki, viimeinen maali voittaa” huutoja, eikä yhteenkuuluvuden tunnelmaa, joka kentällä on. Se tunne tuntui pahalta niellä. Tunteesta tuli totta seuraavana aamuna, perjantai 13. Alkoi viestien kierre harjoitusten peruuntumisesta, ainakin maaliskuun loppuun. Peli ei oltu pelkästään vihelletty poikki, vaan peli oltiin kokonaan keskeytetty.

Kun aamulla herää unesta, joka yllättäen jollain tavalla liittyy jalkapalloon. Kestää lyhyen aikaa hetki, jolloin tajuaa, että tänäänkään ei ole kentällä tapahtuvia harjoituksia. Se hetki ei ole pitkä, mutta se herättää kaipuun. Kaipuuta seuraa tyhjä olo. Mitä minä teen tänään ja miten kulutan aikani järkevästi? Ihminen saattaa monesti takertua itselleen haitallisiin toimintoihin, kun häneltä viedään jotain tärkeää yllättäen pois. Vaikka jalkapalloa ei pystytäkään pelaamaan, voidaan sen kautta ihmetellä uteliaina tietoa, jonka olemassaolosta ei tiennyt tietävänsä tai nauttia viihteenä sen tarinoista internetin arkistoista. Korona on antanut meille kaikille aikaa pysähtymiseen, kysymyksiin ja vastausten etsimiseen. Se on luonut meille asioita, joita hyödyntää normaalina aikana enemmän. Liveharjoitukset etäyhteydellä, omatoimisen harjoittelun tarkempi ohjelmointi sekä valmennustiedon jakaminen webinaareilla ja podcasteilla. Oudolla tavalla rajoitusten aikana on saanut aikaan paljon hyvää, vaikka samalla hengenvedolla ei tietenkään saa unohtaa taudin aiheuttamaa suurta inhimillistä kärsimystä. 

Nykyaika on mahdollistanut meillä etäyhteyden avulla järjestetyt liveharjoitukset. Liveharjoitukset ovat olleet tärkeitä vuorovaikutuksen ja elämän rytmin ylläpidossa. Se ei kuitenkaan riitä tyydyttämään pelin jättämää aukkoa.

Klassisesti, kun jotain ei enää ole tajuaa sen merkityksen. Jalkapalloa ei ole viety kokonaan, mutta sen tärkein, ydin, pelaaminen on viety meiltä hetkeksi pois. Tietenkin on olemassa tärkeämpikin asioita, kuten perhe ja läheiset, terveys. Kyynisempi voisi kysyä, että miten pallon potkiminen voi tuoda elämälle merkitystä, mitä järkeä siinä on? Pelaaminen luo tunteen siitä, että olemme elossa. Elämä on elämistä varten. Jalkapallo on elämä tiivistettynä. Jalkapallo tarjoaa tunteita, joita ei saa kotona olohuoneen sohvalla Instagramin meemitileistä.

Odotan sitä hetkeä, kun pallo menee taas maaliin ja voin tuulettaa yhdessä pelaajien kanssa, sitä hetkeä, kun tuomari viheltää pilliin ja peli voi taas alkaa. Jopa tappion sietämisen vaikeuden tunnetta on ikävä. Vasta-ajetun nurmen tuoksua. Kahvion mokkapaloja ja kahden euron grillimakkaroita. Peliin myöhässä saapuvaa pelaajaa. Ihmisiä ja kohtaamisia, joita kentällä on. On ikävä kaikkea sitä mitä kentällä tapahtuu. Siihen asti, on vain noudatettava ohjeistuksia ja uskoa, että paremmat ajat koittavat taas.

Loppuun haluaisin vielä tuoda esille virolaismuusikko Henrik Sal-Sallerin klassikkokappaleen sanat jalkapallosta.

Mihin voi seota, niin että silmät vilkkuu vihreää?
Mikä on syy, kun maailma seisoo, kunnes pilli viheltää?
Jos mulla on joskus vaikeeta olla, ei elämässä tatsia
Kun arki on pelkkä paitsioansa
Tauko ennen illan matsia
Mä kävelen silloin kohti kentän laitaa
Ja istun tyhjään katsomoon
Mä suljen silmät ja haaveilen, vaan että kymppinä kentällä oon...

Se mut’ silloin nousemaan saa
Se ruumista ravistaa
Se tekee onnelliseksi
Jalkapallo on parempaa kuin…

Yhdessä eteenpäin
Santeri Piirainen
Imatran Palloseura 
Junioripäällikkö

Lähde sinäkin mukaan ja kerro miksi joukkueesi on sinulle tärkeä. Lisätiedot ja osallistumisohjeet >>