Bäckman ja Rantanen jatkavat HIFK:ssa

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat

HIFK on tehnyt yksivuotiset jatkosopimukset Jani Bäckmanin ja Daniel Rantasen kanssa. Rantasen sopimuksessa on lisäksi optio seuraavasta kaudesta.

Bäckman, 29, aloittaa nyt neljännen kautensa HIFK:ssa. ”Bäri” siirtyi HIFK:hon alun perin 2015 PK-35 Vantaan riveistä. Keskikentällä tai puolustajan tontilla viihtyvä Bäckman on pelannut uransa aikana myös Viikinkien, Klubi 04:n, FC Hongan, FC Lahden, Hakan ja Jaron paidassa.

- Totta kai on hyvät fiilikset, kun saa allekirjoittaa jatkosopimuksen HIFK:n kanssa. HIFK on sen verran poikkeuksellinen yhteisö, hyvällä tavalla. Myöskin näkemykset uuden valmennuksen kanssa kohtasivat nopeasti. Näistä syistä oli helppo kirjoittaa jatkosopimus.

- Tulevalta kaudelta odotan ennen kaikkea jalkapallon tuomaa hyvää fiilistä. Halu pelata on kova ja sitä kautta myös oma motivaationi tulevaa kautta kohtaan on korkealla. Uskon, että joukkueessa on hyvä tekemisen meininki. Kunhan yhdessä tekemisen peruspilarit ovat kunnossa, niin tuloksetkin ovat sitä myötä positiivisia ensi kaudella, Bäckman toteaa seuran sivuilla.

Päävalmentaja Teemu Kankkunen on tyytyväinen Bäckmanin jatkoon.

- Bäri on huikea joukkuepelaaja, joka pitää huolen siitä, ettei peli- tai harjoituskentällä pääse intensiteetti laskemaan. Kenttien agitaattori, joka maineestaan huolimatta on varsin varmaotteinen ja luotettava pallollisessa pelissä. Kykenee pelaamaan useassa roolissa. Se tarjoaa valmennukselle erilaisia vaihtoehtoja kenttäryhmityksen suhteen. Ensimmäisiä, jotka itse halusin mukaan joukkueeseen.

HIFK on tehnyt yksivuotisen jatkosopimuksen Daniel Rantasen kanssa. Sopimuksessa on mukana optio. Rantanen, 19, aloittaa nyt kolmannen kautensa HIFK:ssa. Monipuolinen ja loistavan laukaustekniikan omaava pelaaja pystyy pelaamaan sekä keskikentällä että laidassa. Rantanen teki kaudella 2016 liigadebyytin IFK-paidassa ja pelasi loppukauden lainalla PK-35 Vantaassa, jossa sai tärkeitä liigaminuutteja. Rantanen on pelannut HIFK:n ja PK-35:n lisäksi IF Gnistanissa. Rantasella on kokemusta myös juniorimaajoukkueesta.

– Hyvä fiilis jatkosta! Teman valinta päävalmentajaksi helpotti päätöksenteossa. Myös kahden viime kauden vähäinen peliaika on vain lisännyt nälkää ja halua näyttää oma tasoni.

– Odotukset on kovat. Uskon, että me saadaan hyvä jengi kasaan, sellainen jossa yhdistyy kokemus ja nuorten pelaajien nälkäisyys. Oma tavoitteeni on nousta isoon rooliin, mutta sen eteen on paiskittava tosissaan hommia, Rantanen miettii.

Kankkunen uskoo Rantasen pystyvän nostamaan tasoaan ensi kaudella.

– Danilla on ominaisuuksia, jotka voivat viedä hänet pitkälle jalkapalloilijana. Nyt on aika tehdä kovasti töitä ja ulosmitata se valtava potentiaali, mikä hänellä on. Tiedän, että Dani valmis siihen ja odotan häneltä paljon ensi kaudella.

  • HIFK