Avoimia työtehtäviä HauPa:ssa

Julkaistu

  • Alueuutiset

Haukiputaan Pallo ry on 1993 perustettu Suomen Palloliittoon kuuluva jalkapallon erikoisseura. HauPa:n yli 20 poika- ja tyttöjoukkuetta sekä mies- ja naisjoukkueet osallistuvat lajin kilpa- ja harrastesarjoihin sekä turnauksiin. HauPa:n junioritoiminta Oulun alueen toiseksi suurimpana jalkapalloseurana on pohjoissuomalaisella mittapuulla merkittävää. Tehtävämme on edistää lasten, nuorten ja aikuisten aktiivista ja liikunnallista elämäntapaa sekä yhteisöllisyyttä jalkapallon avulla.  HauPa omistaa jalkapalloilulle pyhitetyn keinonurmipohjaisen hallin, josta löytyy pukuhuone- ja saunaosaston lisäksi myös kahvio- ja kokoustilat sekä seuran toimisto.  Tehtävänsä toteuttamiseksi HauPa pyrkii määrätietoisesti ja pitkäjänteisesti kehittämään toimintaansa luodakseen parempia olosuhteita ja ympäristöä jalkapallon harrastamiseen toiminta-alueellamme Oulun pohjoisalueella. Haemme nyt joukkueeseemme täysammattilaista tehtävänimikkeellä.

 

JUNIORIPÄÄLLIKÖN TEHTÄVÄ (POJAT)

Haukiputaan Pallon tavoitteena on kasvattaa ja opettaa pelaajia tavoitteelliseen urheilulliseen
toimintaan sekä tuottaa seuran junioripelaajista aiempaa enemmän huipulle pyrkiviä pelaajia. Olemme
pelaajamäärässä Pohjois-Suomen piirin toiseksi suurin seura (2017; 778 pelaajaa).
Kohdennamme enenevässä määrin resursseja valmentajiin, valmennuksen tukeen ja pelaajan
laadukkaan arjen parantamiseen. Pyrimme luomaan huipulle tähtääville pelaajille polun aina
aikuistasolle saakka ja autamme pelaajia löytämään sopivan ympäristön seuraavan askeleen
ottamiselle. Haluamme joukkueidemme pelaavan junioreiden alueellisia ja valtakunnallisia sarjoja
säännöllisesti eri ikäluokissa. Me ymmärrämme myös, että junioripelaajista kasvaa huippupelaajien
lisäksi monen tasoisia pelaajia, tuomareita, valmentajia, harrastelijoita ja muita toimijoita lajin pariin.
Tällä hetkellä seurassamme työskentelee valmennuspäällikkö ja liikunnanohjaaja.
Haemme nyt tiimiimme junioripäällikköä.


Junioripäällikkönä teet työtä pääosin alle 12-vuotiaiden pelaajien ja joukkueiden kehittämisen parissa.
Keskeisiä tehtäviäsi ovat valmennusosaamisen ja yhteisöllisyyden kehittäminen, joukkueiden
toiminnan laadun seuranta ja kehittäminen, uusien joukkueiden perustaminen ja alle kouluikäisten
jalkapallokoulun organisointi. Olet näyttänyt taitosi valmentajana ja kykenet pelaajien lisäksi
valmentamaan toisia valmentajia ja kehittämään joukkueiden toimintaa kokonaisuudessaan. Erilaisten
koulutusten, tapahtumien ja tapaamisten järjestäminen kuuluu olennaisena osana työtehtäviisi.
Junioripäällikön tehtävässä onnistuaksesi, sinulla tulee olla kiinnostuneisuutta ja kokemusta lasten
jalkapallosta, urheilu- ja valmennustoiminnan, pelaajien kehittämisestä. Sinulla on suoritettuna
vähintään UEFA B-koulutus. Tehtävä edellyttää sujuvaa suomen kielen tai vaihtoehtoisesti sujuvaa
englanninkielen taitoa. Olet määrätietoinen ja vahva tiimipelaaja, joka osaa organisoida omaa ja
muiden työtä.


Tehtävä on osa-aikainen (50%) ja työsuhteet ovat voimassa toistaiseksi. Työaikasi sijoittuu
vaihtelevasti aamuihin, iltoihin ja viikonloppuihin, joten työ vaatii myös joustavuutta. Tehtävä on
tarkoitus täyttää 1.1.2019 alkaen. Työnkuvaan voidaan lisätä myös muita työtehtäviä kiinnostuksesi ja
vahvuuksiesi mukaan. Tällaisia tehtäviä voivat olla ensisijaisesti joukkueen/joukkueiden valmennus tai
toissijaisesti myyntiin ja markkinointiin liittyviä tehtäviä. Näistä tehtäväkokonaisuuksista maksetaan
erillinen korvaus.


Työtehtävän puolikkuus huomioiden voit esittää palkkatoiveesi hakemuksen yhteydessä.
Jätä hakemuksesi ja kuvaus tähänastisista tehtävistäsi jalkapallon parissa tutkintotodistuksineen
sähköpostilla [email protected] viimeistään maanantaina 10.12.2018 klo 16.00.
Ennen työsuhteen aloitusta Haukiputaan Pallo ry. pyytää työnantajana valitulta henkilöltä nähtäväksi
rikosrekisterilain (770/1993) 6 §:n 2 momentissa tarkoitetun otteen.


Lisätietoja tehtävästä:
Vellu Hölttä, 045-6502 528, [email protected]
Mikko Isokangas, 044-7357 700, [email protected]

  • Pohjois-Suomi