Takaisin
9.12.2021 klo 13.16

Arttu Pitkäkangas: ”Tavoitteenamme on voittaa lohko ja mennä kisoihin”

Jaa:

Ⓒ SPL / Kalevi Hämäläinen

Torstaina kello 16:00 alkava EM-jatkokarsinta-arvonta näkyy suorana UEFA:n verkkosivuilla. U17-tyttöjen arvonta alkaa kello 14:30.

Valtaosa U19-tyttöjen (2003 ja myöhemmin syntyneet) pelaajista joutui pitämään yli puolen vuoden tauon maajoukkuetoiminnasta, sillä ikäluokan helmikuun leiri peruttiin koronavirustilanteen takia. Joukkue pääsi leireilemään yhdessä vihdoin kesäkuussa, jolloin tarkoituksena oli pelata tuplamaaottelu, mutta koronan vuoksi se ei ollut mahdollista – Eerikkilään järjestyi lopulta harjoitusottelut SalPa:n sekä VJS:n poikajoukkueita vastaan.

– Leiri oli meille tosi tärkeä, ja saimme viimein aloitettua matkamme kohti EM-karsintoja. Kesäkuun tapahtuma oli meille ensimmäinen ja samalla toiseksi viimeinen ennen karsintaturnausta. Saimme sen aikana harjoiteltua laadukkaasti ja käytyä puolustus- sekä hyökkäyspelimme periaatteitamme läpi, päävalmentaja Arttu Pitkäkangas kertoo.

– Pelaajat ja koko joukkue olivat alusta asti liikkeellä ajan sillä asenteella, että vaikutamme niihin asioihin, joihin voimme. Tulisimme tekemään kaiken niin, että olemme mahdollisimman valmiita lokakuussa.

Syyskuussa Suomen oli määrä pelata tuplamaaottelu Sveitsiä vastaan, mutta koronatilanteen takia vierasjoukkue perui tulonsa Eerikkilään viime metreillä. Takaiskusta huolimatta ikäluokka pääsi pelaamaan ensimmäisen maaottelunsa lähes pariin vuoteen, kun vastaan asettui Ruotsi U18. Maajoukkuetapahtuman toiseksi vastustajaksi Pikkuhelmarit sai TPS:n poikajoukkueen.

– Annoimme Tepsille raporttimme Tanskasta ja pyysimme heitä pelaamaan samalla tavalla kuin tuleva karsintavastuksemme. Sen he tekivät todella upeasti. Tiesimme jo syyskuussa, että Tanska-matsi voi olla karsinnoissa hyvinkin ratkaiseva, Pitkäkangas avaa.

– Teimme TPS-ottelusta niin maaottelun tuntuisen kuin pystyimme. Teimme sisääntulot, soitimme kansallislaulut ja pistimme stadionille kaiuttimista yleisön kohinaa koko pelin ajaksi. Pelaajat huomasivat, kuinka haastavaa ohjeiden antaminen sekä vastaanottaminen on, mikäli katsomossa olisi paljon porukkaa.

Pitkäkankaan mukaan Suomen haaste oli syyskuun otteluissa se, että joukkue päästi liikaa maaleja omalla puolustuskolmanneksella tapahtuneiden pallonmenetysten seurauksena. Etenkin TPS rankaisi Suomea armotta.

– Syyskuussa huomasi, että olemme saaneet hyökkäyspelaamistamme hyvin eteenpäin. Puolustuspelaamisen osalta etenkin oman rangaistusalueen puolustaminen sujui todella hyvin. Käytimme kummassakin tapahtumassa paljon aikaa erikoistilanteiden harjoittelemiseen – myös sivurajaheittojen, Pitkäkangas sanoo.

– Yhteinen valmistautumisemme karsintaan jäi lyhyeksi, ja etenkin maaotteluita olisi ollut hyvä saada enemmän kuin yksi, vaikkakin jokainen harjoitusvastustajistamme antoi meille erinomaisen mittarin. Optimaalisten vastustajien löytäminen erityisesti korona-aikana ei ole aina niin yksinkertaista.

Lokakuun karsintaturnauksessa Suomi kohtasi Unkarin, Turkin ja emäntämaa Tanskan. Karsintaurakka alkoi 2–0-voitolla Unkarista, ja 5–0-voitto Turkista varmisti Pikkuhelmareiden jatkopaikan. Päätöspelissä Suomi pelasi lohkovoitosta Tanskaa vastaan ja joutui lopulta taipumaan maalein 2–1.

– Pelasimme Tanskassa tähänastisen projektimme parhaat pelimme. Unkaria ja Turkkia vastaan otimme selkeät voitot, loimme paljon maalipaikkoja ja pidimme nollat. Ennen kaikkea emme tehneet samoja virheitä, joita teimme aiemmin, Pitkäkangas toteaa.

– Tanska-pelikin oli meiltä hyvä. Ottelu oli tosi tiukka, ja teimme paljon hyviä asioita. Vaikka tappio jätti meille paljon hampaankoloon, voimme olla tyytyväisiä kokonaisuudessaan karsintoihin. Tiedämme samalla, että meidän pitää parantaa jatkokarsintoihin.

Jatkokarsintalohkot arvotaan tänään torstaina, ja Suomen lohkoon tulee yksi lohkovoittaja joukosta Itävalta, Ranska, Saksa, Englanti, Espanja ja Italia. Vain lohkovoittajat etenevät Tshekissä kesällä 2022 pelattavaan lopputurnaukseen, joten Pitkäkankaan joukkueelta vaaditaan keväällä venymistä.

– Tavoitteenamme on voittaa lohko ja mennä kisoihin. Sitä ennen helmikuun ikkunassa on tärkeää se, että saamme kovia otteluita ja pystymme kehittämään joukkueemme pelaamista. Pelaajilla on koko talvi aikaa tehdä hommia sen eteen, että he ovat huhtikuussa valmiita vastaamaan kansainväliseen vaatimustasoon. Koronatilanteesta ei voi sanoa vielä mitään, mutta toivon, että pääsemme talven ja kevään aikana viimeistelyleirille ulkomaille.