Armstrong pettyi tappioon

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat

Haka ei onnistunut lauantaina nappaamaan kolmatta perättäistä voittoaan Ykkösessä. KPV oli vahvempi Kokkolassa lukemin 1-0 (1-0).

– Tasainen ottelu. Voittoa lähdimme hakemaan, mutta lopulta pistekin olisi tyydyttänyt, Hakan päävalmentaja Keith Armstrong pohti.

Edellispelissä loukkaantuneet Jonni Thusberg ja Samuel Chidi olivat sivussa Hakan kokoonpanosta. Henri Malundama kärsi pelikieltoa, mutta tuore hankinta Pekka Lagerblom otti heti paikan koskilaisten avauskokoonpanossa.

Ottelun ratkaisu nähtiin jo ensimmäisellä puoliajalla, kun KPV onnistui maalinteossa 18. minuutin pelin jälkeen. Hakan puolustuksen epäonnen jälkeen Konstyantyn Yaroshenko sai mahdollisuuden rangaistuspotkusta ja jätti Aati Marttisen vaille mahdollisuuksia.

– Emme olleet tarpeeksi tehokkaita hyökkäyskolmanneksella. Oli siinä pari, kolme maalipaikkaa, mutta emme onnistuneet, Armstrong harmitteli.

  • FC Haka