Takaisin
25.1.2022 klo 00.58

Antti Koivumäki harmitteli Kazakstanin tasoitusmaalia – ”Jotain siinä tapahtui”

Jaa:

Ⓒ SPL / Juha Tamminen

Antti Koivumäki otti nipun tärkeitä torjuntoja Suomen maalilla, mutta lopulta Kazakstanin tulivoima oli liikaa ja selän taakse meni yhteensä kuusi osumaa. Koivumäen mukaan ottelusta jäi parannettavaa.

Suomi piti MM-nelosta pinteessä toiselle puoliajalle johtaen ottelua kahdesti, mutta loppuun saakka Suomen taistelu ei riittänyt. Koivumäen mukaan tunnelmat ottelun jälkeen olivat alakuloiset.

- Totta kai olemme pettyneitä. Halusimme taistella voitosta, ja taistelimmekin, mutta 2-6 ei ole hyvä tulos meille. Nyt meidän täytyy analysoida tämä peli ja valmistautua Slovenia-otteluun, Koivumäki mietti ottelun jälkeen.

Kazakstanin yhtenä aseena tiedettiin aktiivisesti peliin osallistuvan maalivahti Higuita. Ensimmäisellä puoliajalla Suomen prässipeli sai kuitenkin pidettyä Kazakstanin hyökkäysrakentelun kurissa eikä Higuita juuri päässyt nousemaan tukemaan hyökkäyksiä. Sitä vastoin Koivumäki pääsi pariinkin kertaan osallistumaan peliin ja pääsi myös kerran kokeilemaan laukausta.

- Se oli tarkoituksella. Olemme tuoneet sen mukaan myös seurajoukkueessa sekä maajoukkueessa. Pääideana on ottaa painetta pois meiltä ja siirtää pallonhallinta hyökkäykseen. Jos keskustassa on paljon tilaa, niin voin myös laukoa, Koivumäki mietti.

Higuita onnistui ottelussa myös maalinteossa. Hänelle jäi keskialueella tilaa, jonka hän käytti hyväkseen lataamalla tulisen vedon Koivumäen selän taakse. Higuitan laukaus muutti kuitenkin ratkaisevasti suuntaa Iiro Vanhasta, joka vaikeutti Koivumäen torjuntamahdollisuutta.

- Kyllä se taisi vaikuttaa paljon. Minun täytyy katsoa se videolta. Tuntui oudolta, etten torjunut sitä, sillä veto ei ollut niin kova ja mielestäni minun olisi pitänyt torjua se. Jotain siinä tapahtui, ja siksi se meni maaliin. Täytyy analysoida mikä meni pieleen.

Vaikka Koivumäki joutui päästämään kuusi osumaa selkänsä taakse, niin hänelle kertyi ottelussa myös nippu komeita ja tärkeitä torjuntoja, joilla hän piti Suomen pelissä mukana.

- Ensimmäiset 25 minuuttia olivat hyvää ja muistaakseni siinä oli muutama tärkeä torjunta. Mutta sitten he tekivät niin monta maalia lyhyen ajan sisään, niin ei ehkä ollut paras esitykseni. Annoimme heille liikaa aikaa, mutta he onnistuivat myös laukomaan hyvin pienestä tilasta. Parantamisen varaa jäi, Koivumäki analysoi.

Suomen EM-kilpailut jatkuvat perjantaina, kun se kohtaa alkulohkon päätösottelussa Slovenian. Voitolla Suomella on mahdollisuus vielä jatkopaikkaan. Ottelu alkaa kello 18.30.