Anna Signeul: ”Tämä oli erittäin hieno voitto”

Julkaistu

  • Maajoukkueet

Suomen naisten maajoukkue avasi MM-karsinnat 1-0-voitolla Serbiasta. Päävalmentaja Anna Signeul oli omiensa suorituksesta ylpeä.

Ottelu eteni maalittomana aina 79. minuutille saakka. Osuman puski epäonnisesti vieraiden oma pelaaja, mutta kotivoitto oli ansaittu. Suomi sai pallon muun muassa kahdesti tolppaan.

- Olen todella onnellinen ja tyytyväinen peliin, tämä oli erittäin hieno voitto. Voitto oli lopulta vaikea ottaa, mutta ansaitsimme sen. Olisimme voineet tehdä enemmän maaleja, mutta otamme 1-0-tuloksen ihan mielihyvin, Signeul hehkutti.

- Pelasimme toisella puoliajalla koko ajan paremmin ja paremmin. Minusta tuntui koko ajan, että maali on vain ajan kysymys.

Ensimmäisen karsintaottelunsa Suomen pääkäskyttäjänä luotsannut Signeul löysi ottelusta paljon mukaan otettavaa. Helmarit jatkaa karsintoja 26.11. Israelia vastaan Helsingissä.

- Me kontrolloimme tänään peliä puolustuksessa ja hyökkäyksessä. Palloa pitää liikuttaa nopeasti myös silloin, kun haluaa hallita peliä. Saimme heidän puolelleen paljon hyviä palloja, eivätkä he enää pärjänneet niiden kanssa. Heidän piti juosta omaa maalia kohden koko ajan.

- Pidimme yllä hyvää vauhtia. Meillä on joukkueessa myös taitoa syötellä hyvin, saimme luotua erilaisia kombinaatioita. Meidän täytyy vain keskittyä viimeisiin syöttöihin. Sitten voimme tehdä enemmän maaleja. 

Katso koko haastattelu Huuhkaja-tv:stä. 

 

  • Helmarit