Anna Signeul: ”Osoitimme hienoa asennetta”

Julkaistu

  • Maajoukkueet

Naisten maajoukkue pelasi Cyprus Cupin lohkovaiheen viimeisessä pelissään 2-2 (1-1)-tasapelin Italian kanssa.

Suomi pääsi ottelussa kahdesti johtoon, mutta Italia kiri tasoihin. Päävalmentaja Anna Signeul harmitteli 86. minuutilla menetettyä voittoa, mutta oli ylpeä omiensa pelillisestä panoksesta. Helmareiden maalit iski rangaistuspotkuista Emmi Alanen.

 

- Olemme erityisen onnellisia siitä, että teimme kaksi maalia. Se tuntui upealta ja se oli meille tärkeää. Loimme tänään useita hyviä maalipaikkoja. Saimme kaksi rangaistuspotkua, koska loimme vaaralliset tilanteet 16-alueelle, Signeul iloitsi.

 

- Emmi osoitti voittajanluonnetta onnistuessaan kahdessa rankkarissa tilanteessa, jossa todella tarvitsimme ne maalit. Halusimme voittaa ottelun, joten tietysti heidän tasoitus harmittaa.

 

Suomi avasi turnauksen 0-1-tappiolla Walesille ja perjantaina joukkue hävisi Sveitsille 0-4. Italia oli voittanut sekä Walesin että Sveitsin 3-0.

 

- Tämän päivän tulos osoitti pelaajilta hienoa asennetta kahden tappion jälkeen. Tiesimme, että Italia on vahva vastahyökkäyksissä ja yksi vastaan yksi -tilanteissa. He luottavat nopeuteensa ja pelaavat nopeaa peliä. Keskikentän keskusta oli ensimmäisellä puoliajalla välillä aika avoinna, kun myös me iskimme nopeasti vastaan.

 

- Teimme ottelun aikana hieman muutoksia ja onnistuimme tukemaan toisiamme paremmin keskikentällä. Kaiken kaikkiaan ajatukseni ovat pelin jälkeen todella positiivisia. Meidän on kuitenkin edelleen kehitettävä valintojamme ahtaissa paikoissa. Pelaamme välillä liian pienillä marginaaleilla kentän keskiosassa ja menetämme pallon tarpeettomasti. Ajoittain pelasimme kuitenkin todella hienoja kombinaatioita. Olen tyytyväinen siihen, kuinka olemme parantaneet peliämme kaikilla osa-alueilla.

 

- Hyökkääjämme tarjoavat jalkaansa pelattavaksi, haluavat palloja linjan taakse ja tekevät kombinaatioita. Prässipelimme oli välillä todella hyvää, Signeul avasi.

 

Sveitsi iski perjantaina kaikki maalinsa erikoistilanteista. Signeul oli tyytyväinen ryhtiliikkeeseen myös tällä osa-alueella.

 

- Olimme paremmin organisoituja ja määrätietoisempia. On hienoa, että opimme aiemmasta. Nämä pelit ovat meille todella tärkeitä.

 

Suomi kohtaa turnauksen päätöspelissään keskiviikkona 7.3. klo 11 Unkarin.

  • Helmarit