Anna Auvinen Inter Milaniin - Eveliina Parikka HJK:hon

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat

HJK:n joukkueessa on tapahtunut liikehdintää, kun Anna Auvinen siirtyy Italiaan Serie A:han Inter Milaniin. Samalla Eveliina Parikka palaa kotimaisille kentille ja vahvistaa HJK:ta.

Puolustaja Anna Auvinen jatkaa uraansa Italian Serie A:han nousseen Inter Milanin riveissä.

Auvinen liittyi vuoden alussa Klubiin seitsemän FC Hongassa vietetyn kauden jälkeen. Savon Pallon kasvatin tavoitteena oli parantaa arkeaan ja keskittyä täysillä jalkapalloon. Auvinen pyrki HJK:ssa kehittämään niin pelillisiä kuin fyysisiä ominaisuuksiaan lähemmäs kansainvälistä tasoa. Auvinen ehti pelata Klubissa 14 ottelussa, joiden aikana hän myös iski viisi maalia.

– Olen viihtynyt Klubissa hyvin ja joukkueen päivittäisen tekemisen taso on ammattimaista. Tällaisesta ympäristöstä voi turvallisin mielin lähteä kokeilemaan seuraavaa etappia jalkapallouralla. Suuri kiitos kaikille, on ollut kunnia olla osa Klubiperhettä, kertoo Auvinen HJK:n sivuilla.

Inter Milan nousi menneen kauden aikana Italian korkeimmalle sarjatasolle. Joukkue voitti Serie B:n 14 pisteen erolla, eikä kärsinyt kauden aikana lainkaan tappioita. Auvisen tuleva valmentaja on Italian MM-joukkueessakin apuvalmentajana työskennellyt Attilio Sorbi.

HJK on aloittanut tulevan kauden joukkueen rakentamisen, kun Eveliina Parikka (s.1990) siirtyy IF Limham Bunkeflosta Klubiin. Parikan sopimus kattaa käynnissä olevan kauden lisäksi ensi vuoden.

Kouvolan Susien kasvatti Parikka on pelannut Naisten Liigassa yhteensä yhdeksän kautta ja viimeistellyt niiden aikana 40 pääsarjamaalia. Jo 13-vuotiaana Naisten Ykkösessä pelanneella Parikalla on palkintokaapissaan viisi Suomen mestaruutta sekä kolme cup-voittoa.

– Tulen innoissani mukaan joukkueeseen. Löysin Klubista sellaisen vaihtoehdon, jossa täyttyy niin ammatilliset kuin pelilliset kriteerit. En todellakaan tule jäähdyttelemään, vaan tavoitteeni on edelleen kehittyä pelaajana. On mielenkiintoista nähdä, miten Naisten Liigan taso on kehittynyt, avaa Parikka.

– On tärkeää, että saamme myös kokeneita pelaajia ryhmäämme sekä Naisten Liigaan. Eve on nopea hyökkäyspään pelaaja, joka pystyy pelaamaan laidassa ja keskellä. Hän vahvistaa sekä tuo lisää laajuutta hyökkäyspään pelaajistoomme, kertoo päävalmentaja Joonas Rantanen.

  • HJK naiset