Takaisin
25.2.2003 klo 00.00

Alpo Suhonen, urheilun humanisti, osa 1

Jaa:

Nettivieraana on SM-liigan jääkiekkojoukkue HIFK:n päävalmentaja Alpo Suhonen, joka tunnetaan urheilumaailman humanistina. Hän on Suomen ensimmäisiä kokonaisvaltaisemman valmennuksen ja ihmiskäsityksen merkityksen puolesta puhuneita valmentajia. Hänen mielestään valmentaja ei saa unohtaa hetkeksikään, että urheilija on tärkein. Jossain syvällä sisimmässään hän etsii vastauksia ihmisenä olemisen mysteeriin. Urheilu tarjoaa hänelle mitä mahtavimman kentän miettiä ja heijastaa näitä asioita.

Onko maineesi toisinajattelijana lähtöisin nuoruudesta vai oletko herännyt kyseenalaistamaan asioita jossain matkan varrella?Tämä nyt on sellainen asia, että en oikein ymmärrä, miksi joitakin ihmisiä kutsutaan toisinajattelijoiksi. Kaikkien ihmisten pitäisikin ajatella erilailla. Kun annetaan nimi toisinajattelija niin se kertoo asian toisen puolen, että ajatellaan ihmisten ajattelevan jollainlailla ryhmänä. Kyseessä perussuomalainen ilmiö niin kuin puoluekuri ja erilaiset kollektiiviset näkemykset, joiden mukana pitäisi pyöriä. Yksinkertaisesti en tykkää koko toisinajattelija määreestä, vaan mielellään mä oon toisinaan ajattelija. Urheilun maailma on ollut Suomessa hyvin suljettu maailma johtuen osittain siitä, että urheilua on perinteisesti hallittu epädemokraattisesti. Perusta on lähtenyt siitä, että suomalaisten urheilujärjestöjen historia on ollut voimakkaasti sidoksissa sekä suojeluskuntaan että työväenliikkeeseen. Suomalainen urheilu on ollut jo alun perin poliittisesti hallittua. 1960 ja -70 luvuilla oli voimissaan vapaaehtoisuuteen perustunut aatteelliskasvatuspohjainen urheilu, jota veti kuten sanottu suojeluskunta, työväenyhdistykset, nuorisoseurat jne. Yhtäkkiä siitä tuli bisnesvetoista. Mutta ne vanhat rakenteet ja toimintatavat, niin jos oikein raakasti sanoo niin ne muuttuivat kokoomuslaisiksi. Urheilusta tuli ammatti eli sen tekemisen sisältö muuttui. Tekemisen sisältö ihmiseen ja nuoreen ihmiseen, mediaan ja rahaan muuttui. Nyt puhutaan eri urheilusta kuin perinteisesti muutama sata vuotta sitten Suomessa. Urheilun sisällön muutos johti esimerkiksi siihen, että aikaisemmat arvot kuten harrastus, vapaa-ajantoiminta, nuorisokasvatus, yhteistyönoppiminen, sosiaalisuus, terveet elämäntavat, kehollisuus. Ne kaikki tavallaan siirrettiin sivuun ja tilalle tuli kilpailu, tehokkuus, voittaminen, ammatti, roolittaminen.Samalla kun pyrittiin hyviin tarkoituksiin, että tulee parempaa jalkapalloa tai jääkiekkoa, yleisurheilua niin pyrittiin urheilun ja valmentamisen kehittämiseen. Pelaajien harjoittelun laatuun ja markkinointiinkin alettiin kiinnittää huomioita. Eli samalla kun pyrittiin hyviin tavoitteisiin niin samalla mukana seurasivat kaikki ne lieveilmiöt, jotka liittyvät siihen kun kaupallistetaan, välineellistetään ja tehdään tuote. Aikaisemmin urheilu ei ollut koskaan tuote, vaan tapa kasvaa, elää ja harrastaa. Kun urheilua ryhdyttiin tuotteistamaan, niin urheilijasta tulee myöskin tuote. Se tuo automaattisesti mukanaan lieveilmiöt, vaikka siinä on myös ne positiiviset tavoitteet. Lieveilmiöiden suuruusluokkaa ja vaikutuksia ei pystytty ennakoimaan, koska ei ollut mitään aikaisempaa kokemusta. Suomessa ei ollut aikaisemmin ollut siinä mitassa ammattiurheilua ja valmentamista. Euroopasta ja Yhdysvalloista otettiin mallia positiivisista asioista ja kuviteltiin, että Suomen urheilua ei tule koskemaan huumeet eikä doping, raha- eikä vero-ongelmat. Ne ovat koskeneet, koska suomalaisen ammattiurheilun malli sai runsaasti vaikutteita Itä-Saksasta ja Neuvostoliitosta.Valmentajana oleminen:Mitkä asiat valmennuksessa ovat mielestäsi hyvin tärkeitä, mutta niitä ei ehkä huomioida riittävästi?Valmentajan ammatti on täysin sidotuksissa tähän mistä aikaisemmin puhuttiin. Eli mikä arvomaailma ja tavoitemaailma – tietynlainen arvoilmasto luodaan urheiluun, niin valmentaja on välittömästi sidoksissa siihen. Jos kaiken toiminnan yksinomainen tavoite on voittaminen niin silloin olennaiseksi valmentamiseksi tulevat keinot. Silloin yritetään löytää mahdollisimman nopeasti tehokkaimmat mahdolliset keinot saada tuloksia. Se taas johtaa urheilijoiden väärinkäyttöön. Eli siinä tapauksessa urheilijoita ei nähdä yksilöinä vaan isona massana?Ne on massaa ja tuloksentekokoneita. Kaikki asiat on sidoksissa toisiinsa, valmentaja ei ole mikään erillinen yksikkö. Jos kärjistetään tää, niin johto haluaa vain sellaista valmennusta, joka lyhyellä tähtäimellä tuottaa voittoa. Siksi valmentajia vaihdetaan. Onko sinusta asioita, joihin valmennuksessa kiinnitetään ehkä liikaa huomiota, vaikka ne eivät ole niin tärkeitä?Tietenkin se, että länsimainen ajattelu perustuu tähän kehon ja mielen dualismiin, niin se on johtanut mielettömiin ajatuksiin, mielettömään ylikorostukseen. Ihmisestä on tehty fyysis-biologinen kone, jonka aivoja ja mieltä voidaan ohjailla psykologialla. Eli hyvin tämmönen lokeroitunut, filosofisesti sanottuna reduktionistinen ajattelu, jossa ihminen jaetaan erilaisiin osiin, jolla on lihaksia, verenkiertoa, aivoja ja sydäntä yms. Sitten yritetään näitä osia valmentaa. Mutta ihminenhän ei osina urheile, vaan kokonaisuutena. Tämähän on länsimaisen ajattelun suurin paradoksi, että kuvitellaan valmennettaessa tiettyjä osioita ihmisestä, että ne saadaan tietyllä tavalla yhdistettyä. Jokainen harjoitus ja jokainen peli on kokonaisvaltainen tapahtuma ja sitä pitäisi lähestyä eri kulmasta.  Mitkä ovat valmentajan tärkeimmät tehtävät – ”perinteisesti valmentajan ensisijaiseksi tehtäväksi on mielletty urheilijan, joukkueen harjoittaminen” = yksi ammatin ulottuvuus. Entä valmentajan tärkeimmät ominaisuudet?Tämä on tietysti vähän pitkä juttu, koska valmentaminen on hyvin monimutkainen ja monipuolinen prosessi. (miettii pitkään) Mutta jos sitä jotenkin yksinkertaistetaan niin se on jotain sen suuntaista selkeästi, että pyritään saamaan yksilöiden – puhun nyt joukkueen valmentamisesta – harjoittelu, pelaaminen ja kehittyminen optimaalisesti yhdistettynä joukkueen valmentamiseen. Suuri ongelma on pystyä keskittymään yksilöiden valmentamiseen, jonka kuitenkin pitäisi johtaa joukkueen tasolla kollektiiviseen suoritukseen. Ihmistä voi valmentaa välineenä, ihmistä voi valmentaa prosessina tai lähestyä ihmissuhde, vuorovaikutustapahtumana. Näistä kolmesta suunnasta tavallaan, tällainen vanha, perinteinen militaristinen valmennus, lähtee periaatteesta mieltää ihminen koneena ja välineenä. Prosessiajattelu on vähän kehittyneempää, mutta sekään ei tavallaan vielä riitä. Oleellista on yksilöiden vuorovaikutuksen, ihmissuhteiden kautta rakennettu ilmapiiri, koska sieltä syntyy ilmapiiri ja energia.  Miten nuorisoa valmennetaan?Onko harha kuva että diktaattorivalmentajat saavat aikaan hyviä tuloksia?Ongelmana on millaiseen valmennukseen ovat tottuneet, millaisiin opettajiin, millaiseen isään tai äitiin. Jos kotona, koulussa ja harrastuksissa huudetaan, niin nuori toimii vain silloin kun huudetaan. On täysin väärä ajatus pistää vastakkain joitain tiettyjä valmentajia.Tässä puhutaan kapitalismin ytimestä, siitä että kapitalismi, taloudellinen ajattelu ja bisnes, tehokkuus ja voittaminen, kilpailu kun se otetaan ainoaksi ohjenuoraksi, niin se johtaa tällaiseen. Paradoksi on siinä, että se tuhoaa hirveän määrän nuoria, lahjakkaita urheilijoita. Siitähän ei koskaan puhuta! ”Teemmekö nuorelle urheilijalle karhunpalveluksen uhraamalla hänen elämänsä valmistamalla kokonaisvaltaisesti ammattiin, johon lopulta päätyy vain murto-osa urheilun harrastajista.”Kun verrataan tämän hetkistä tilannetta, mitä oli kymmenen vuotta sitten. Sellaisen kysymyksen esittäminen, että uskallanko pistää poikani jääkiekko- tai jalkapallojuniorijoukkueeseen ei ollut silloin aihetta. Toisin on nykyään. Dopingin, huumeiden, väkivallan, alistavan johtamisen, valmentamisen eli kaikkien näiden ilmiöiden, jotka on tällä hetkellä urheilussa olemassa. Niitä pitäisi nopeasti lähestyä aivan muusta perspektiivistä kuin voittaminen ja häviäminen. Tähän kun lisätään, että koko tämä meidän lehdistö ja varsinkin iltapäivälehdistö – urheilujournalismi alkaa olla lähellä 7päivää –lehden skandaalilinjaa. Haaskan jakajalle on niin monet tulossa. Miten jalkapallo, jääkiekko, koripallo kasvatus- ja nuorisotyönä selviävät tästä, tarvitaan kovia otteita suhteessa mediaan, johtamiseen ja  arvoíhin. Nuori Suomi on tehnyt aika hyvää perustyötä, mutta tosiasiahan on se, että hirvittävä määrä ihmisiä halveksii ihmistä arvostavaa valmennusta. Se on surullista.Olet puhunut paljon siitä, että peli on otettu pois pelaajilta? Onko tämä asia mielestäsi sellainen, joka on urheilussa pahimmin vialla ja mitä vian korjaamiseksi olisi tehtävä?Tämä on kapitalismin, bisneksen ja kaupallisuuden yksi lieveilmiö. Se syntyy automaattisesti, kun pelaaja ryhtyy pelaamaan valmentajan mailalla: Valmentaja on laitettu sellaiseen tilanteeseen, että sen täytyy voittaa hinnalla millä hyvänsä. Se on ihan sama, kun joku menee harjoittelemaan viulun tai pianon soittoa, jos opettajan arvomaailma on tuloksen tekeminen, niin se nuori oppii soittamaan ainoastaan sen opettajan viulua. Se ei koskaan opi soittamaan omaa viuluaan. Jää pois oman pelin ja itsensä löytämisprosessi, joka on elämän loputon prosessi. Se on erilainen 10-vuotiaalla kuin 20-vuotiaalla kuin 30- tai 40-vuotiaalla, mutta se on loputon löytöretki – itsen ja maailman suhde. Hyvin oleellinen asia tarjota kaikille nuorille ja lapsille mahdollisuus siihen eikä ottaa sitä niiltä pois, sen takia että vanhemmat on antaneet sille pelaamiselle muun tavoitteen kuin itse pelaaminen. ”Jos joku nuori urheilija on riittävän lahjakas ammattilaiseksi saakka, hän etenee urallaan siihen pisteeseen joka tapauksessa.” Huolimatta valmentajasta – yleensä. Mitä voimakkaammat tai ahtaammat järjestelmät luodaan, niin sitä vähemmän sieltä tulee ulos hyviä urheilijoita. Tämä on se asia, mitä meidän useimmat urheiluihmiset eivät ymmärrä, että tarvitaan edellytyksiä ja mahdollisuuksia sekä kaikkia rakenteita. Urheilijan pitää löytää itse se on juoksemisensa, hiihtämisensä tai joku muu. On hirveää ajatella, että valmennuskone tuottaisi hyviä urheilijoita: ei semmoista ole missään! Se on uskomaton ajatus, että ihminen voisi tutkimalla, kontrolloimalla ja määräämällä tehdä toisesta ihmisestä jotakin haluamaansa.Onko urheilusta kadonnut kasvattava ja kehittävä vaikutus?Ainakin vaara on suuri. Tällä hetkellä me eletään sellaista murrosvaihetta. Mulla on sellainen ennuste, että jos ei jotain ratkaisevaa tehdä, niin organisoitua urheilua harrastavan nuorison määrä laskee. Vastaavasti vapaamuotoisen liikunnan, leikkimisen ja kuntoilun määrä lisääntyy.ANNE PÖTRY[email protected]