Takaisin
9.2.2018 klo 15.32

Åland United kohtaa lauantaina AIK:n

Jaa:

Åland United jatkaa lauantaina harjoitusotteluitaan kohtaamalla Eckeröhallenissa AIK:n. Viime viikonloppuna Åland United pelasi 2-2-tasapelin Elitettanissa pelaavan IK Uppsala Fotbollin kanssa ja nyt vastaan asettuu niin ikään Elitettanissa pelaava AIK. Ottelu alkaa kello 15.15.

Christer Lundinin valmentama AIK jäi viime kaudella vain kolmen pisteen päähän noususta Damallsvenskaniin ja selkeänä tähtäimenä on tällä kaudella nousu. Joukkue on muuttunut viime kaudesta hieman ja muun muassa Emelie Johansson siirtyi AIK:sta Åland Unitediin. Joukkue on vahvistunut neljällä pelaajalla Åland Unitedin edellisvastustajasta IK Uppsala Fotbollista, kun Therese Simonsson, Linnéa Eriksson, Fanny Lång ja Lovisa Koss vaihtoivat AIK:n paitaan. Lisäksi Djurgårdens IF:stä ovat siirtyneet Madelene Stegius ja Lisa Moazzani sekä BK 30:stä Rebecca Rulander. Yhtenä tuttavuutena joukkueessa on entinen VIFK-pelaaja Emelie Smirnoff, joka kävi myös Åland Unitedissa näytillä joulukuussa 2016.

Åland United on jatkanut pelinsä kehittämistä viime harjoitusottelun palautteen pohjalta. Sairastupa alkaa näyttää tyhjemmältä ja useat pelaajat ovat aloittaneet pallollisen harjoittelun. Sivussa on edelleen Sofia Lindström, joka on edelleen pitkään sivussa murtuneen jalan vuoksi. Bri Campos harjoittelee jo, muttei ole vielä pelikunnossa. Mikaela Frondeliuksen rannevamma oli sitkeämpi kuin osattiin odottaa ja hän on edelleen sivussa. Viktorssonin sisarukset ovat myös edelleen sivussa. Elsa kuntouttaa selkävammaa ja eikä Selma ole vielä toipunut täysin pitkästä flunssasta.

Jenny Danielsson testasi kuntoaan torstain harjoituksissa ja hän saattaa olla mukana kokoonpanossa. Sara Nordin tulee myös esiintymään ensimmäistä kertaa kotiyleisön edessä lauantaina. Joukkueen uusin vahvistus Tiia Hirvonen saapui torstaina Ahvenanmaalle ja on suurella todennäköisyydellä kokoonpanossa. Reservijoukkueesta Åland Unitedia vahvistavat Maja Lindqvist ja Anna Mattsson. Mukana on myös vierailevana pelaajana Elin Lindström, joka oli mukana myös viime viikonloppuna.

Emelie Johansson odottaa innolla lauantain ottelua.

- Odotan todella lauantain ottelua vanhaa seuraani AIK:ta vastaan. Tulee olemaan jännittävä nähdä miten pärjäämme heitä vastaan, mutta tunnelma joukkueessa on hyvä ja uskon tasaiseen ja korkeatasoiseen otteluun kahden taitavan joukkueen välillä, Johansson toteaa Åland Unitedin sivuilla.

Åland Unitedin päävalmentaja Samuel Fagerholm on samoilla linjoilla miettiessään ottelun lähtökohtia.

- AIK on jännittävä kohdata. Viime kaudella he pelasivat 3-5-2-taktiikalla, joten on mielenkiintoista nähdä pelaavatko he samalla tavalla ja kuinka voimme käyttää sitä. Fokus on kehittää omaa peliämme, mutta uskon meidän voivamme loppua paljon AIK:lta, joka yrittää nousta Damallsvenskaniin tänä vuonna ja mihin heillä on myös hyvät mahdollisuudet. Toiveissa on, että pystymme pitämään rakenteemme paremmin tässä ottelussa ja että olemme vielä tarkempia henkilökohtaisissa asioissa. On myös mukava, että meillä on joitakin pelaajia tähän otteluun ja näemme mitä he voivat tuoda mukanaan.